30. kesäkuuta 2012

Vieraita hummia ja laidunkuvia

Gaah, kauhea väsymys ja pitäis ehtiä postaamaan vielä ennen nukkumaanmenoa, kun aamulla on aikanen lähtö Hoville enkä sit pääse melkein viikkoon bloggailemaan. Nyt tulee siis tiivistetty versio viime päivistä.

On ollut siitä erikoinen viikko, että pelkän Miinan sijaan oon ratsastanut neljää eri hevosta. Ja hauskinta siinä on se, että niitä jokaista ratsastetaan erilaisin avuin! Eli mulla meni jokasen - paitsi Miinan - kanssa eka puoli tuntia siihen, kun koitin sisäistää sen tyylin miten just tällä hevosella mennään. Alkuviikosta kyseessä oli Hiivatti, josta oli aiemmassa postauksessa. 

Eilen kävin kokeilemassa Emman uutta quarter-tamma Riimaa, josta löytyy kuvia ja juttua heidän omasta blogistaan. Emma on lähdössä heinäkuun puolivälissä Viroon viideksi päiväksi eikä tuttavapiiriin sattunut kuulumaan muita western-ratsastajia kuin minä, joten sovittiin että liikutan Riimaa sen aikaa. Tallissa käytiin kaikki tamman hoitotoimet ja varusteet läpi. Kentällä kokeilin suunnilleen kaiken mahdollisen ja kyselin paljon mitä saa ja ei saa tehdä, ettei tuu sitten mitään yllätyksiä. Riima on Miinan kanssa samanikäinen ja ihme viilipytty. Ei reagoinut mihinkään millänsäkään ja hyvin se on koulutettu. Mulle tuli jopa sellanen fiilis, että onpas tylsä hevonen, kun ei yhtään säpsy ja sekoile. :D Miinan kanssa se on niin arkipäivää, ettei se ookaan enää pelkästään ikävä asia. Riimalla on kuulemma kisattu reiningiä, trailia ym. joten pakkohan mun oli kokeilla spinit ja rollbackit. Oli se hienoa, kun tamma tajus mitä tehdään ja teki parhaansa. Päässä jo kauheat suunnitelmat mitä kaikkee haluun sen kanssa kokeilla, melkein ärsyttää että siihen on vielä kaks viikkoa aikaa. Sen oisin vielä voinu lisätä, että Riimalla menin myöskin kannukset jalassa, sillä sitä ei ole edellisissä kodeissa koskaan ratsastettu ilman. Niinpä se on niihin tottunut eikä hermostunut kertaakaan tökkimisestä. Emmalla ei ollut mun ratsastukseen juuri muuta kommentoitavaa, kuin että mun pitäis uskaltaa istua kunnolla satulaan laukassakin. Ja miksi en istu? Syy, jälleen kerran: Miina. Sen länkkäpenkki on isompi ja pääsen hillumaan siellä liikaa eestaas. Jos istun kunnolla alas, pomppaan jossain vaiheessa takakaarelle ja se on Miinan rakettisyöksylähtönappula. Sen kanssa laukatessa on turvallisempi olo ja rauhallisempi tahti kevyessä istunnassa, ainakin toistaiseksi. Taas näitä juttuja mitä pitää vaan treenata ja treenata.


Väiski

Tänään oli vuorossa Väiski. 15-vuotias arabi/welsh-risteytysruuna on tuttu matkakisapostauksesta, jossa on enemmän kuvia siitä vesselistä omistajansa Irenen kanssa. Irene on kuulemma jo pidempään kaipaillut sille vuokraajaa, mut ei oo oikein löytänyt sopivaa ja kyseli haluttaisko me Janeten kanssa vuokrailla Väiskiä välillä. Siihen se olis loistava, että päästäis yhdessä maastoon Päivin tai Janeten kanssa ja tulis enemmän näitä yhteisiä tallipäiviä, mistä on aina hyötyä. Niinpä ratsastin tänään Väiskin, joka on tämän viikon hepoista ainoa täysin enkkukoulutettu, ja voi jeesus mulla oli taas totuttelemista... Jotenkin sen ystävällinen ja rauhallinen luonne oli hämännyt mua ja olin kuvitellut sen helpoksi poniksi. Eiiipäs ollutkaan! Alkuun käytiin pitkä keskustelu ohjien pituudesta ja millä korkeudella pää pidetään. Sama keskustelu jatkui läpi tunnin, välillä oli helpompaa ja välillä palattiin lähtöruutuun. Ravi oli aika hankala istua, joten kevensin koko ajan, ja alkuun laukka oli kumman takovaa. Kevyt istunta avitti vähän laukan ratsastamista ja lopulta Väiski alkoi kaahottelun sijaan vähän rentoutua ja kuunnella. En voi sanoa, että se tunti olisi mennyt hyvin, mutta siitä oon varma, että seuraavalla kerralla menee paremmin, kun tiedän miten Väiski toimii. 
Palasin tallille vielä illemmalla, kun Päivi ja Miina palasivat reissusta. Päiville tuli kiire viedä koppia takasin omistajilleen, joten aika ripakkaa tahtia tungettiin meille varattu varustekaappi täyteen tavaraa, järjestykseen sekasorto. Ehtiihän sitä. :) Sit kiikutettiin Miina tammalaitumelle ja seurailtiin hetki tamman kotiutumista. Kuuden tamman laumasta paikalla oli Miinan lisäksi vain kaksi, muut ratsastamassa. Pv-vanhus Thelma ja parivuotias suokkitamma olivat kovin kiinnostuneita tulokkaan seurasta, mutta Miina ei niiden. Neiti juoksenteli karkuun, välillä kiljahteli ja visko takapäätä, jos tultiin liian lähelle. Mutta aina niiden kahden oli pakko yrittää päästä lähemmäs. Myöhemmin kävin vielä kotiin lähtiessä kurkkaamassa tilanteen ja olivat rauhallisempia. Laidunsivat kaikki suht lähekkäin, Miina piti vähän isomman hajuraon näihin muukalaisiin. Tähän loppuun kuvapläjäys laitumelle pääsystä, enjoy!















28. kesäkuuta 2012

Voihan Hiivatti

Rocket N Pride "Hiivatti"

Tässä postauksessa esiintyvät kuvat on otettu 10.6 länkkärikisoissa ja niissä ratsastaa Nea, en minä. Valitettavasti en saanut tunneille kuvaajaa, niin täytyi tyytyä käyttämään näitä. Sama hevonen kuitenkin. :)

Suunniteltiin jo keväällä Päivin kanssa, että kesällä lähetään Miinan kanssa pariks päiväks meidän valmentajalle Marille ja treenataan kunnolla westerniä. Maanantaina näin tehtiin, haettiin taas koppi lainaan, tällä kertaa vähän lähempää. Pakattiin kamppeet ja lastattiin Miina. Lastaus sisälsi tälläkin kertaa monta komeaa pystyynnousua (missä se kamera on kun sitä tarvitaan!!) ja meillä rupes jo vähän pinna kiristymään siinä hommassa, kun Miina ei selvästi pelkää traikkua, tällanen on sille vaan leikkiä. Muutama narunperän läväytys lautasille takoi ilmeisesti järkeä tamman päähän ja koppiinhan se käveli.

Perillä oltiin vähän aikataulusta myöhässä ja laitettiin samantien hepat kuntoon. Sovittiin että Päivi menee pelkästään Miinalla ja mä saan ratsukseni paint-risteytysruuna Hiivatin, jolla menin viimeksi kun Marilla käytiin. Valintaa perusteltiin sillä, että kun oon sillä jo mennyt, niin helppo jatkaa siitä mihin sen kanssa jäin eikä tarvitse alkaa opetella alusta toisen hepan kanssa. Tähän tyydyin, sillä se oli järkevin ratkaisu, vaikka vähän kyllä ois tehny mieli kokeilla sitä Haniakin.

Mari ja Hani kisoissa

Maanantain tunnilla aloitettiin istunta-asioista. Mari antoi meille kummallekin kaksi nyrkin kokoista palloa, sellasia muovisia, suht pehmeitä ja ne piti laittaa istuinluiden alle pepun ja satulan väliin. Naurahdin samantien että valmistaudu juoksemaan perässä keräilemässä näitä kun ne lentää mäkeen. :D Yllättävää kyllä, kun ne pallot sai oikeaan kohtaan ja keskityin pelkästään istuntaani, ne pysyi siellä. Ravissa en päässyt kovin pitkiä pätkiä ilman että piti korjata pallot takaisin paikalleen, mutta Päivi oli osaavampi ja hänellä tämä ongelma tuli vasta laukassa. Ja joka kerta ne pallot pakeni kohti takakaarta ja sen näki jo raviin siirtymisessä että mun istunta horjahtaa huomattavasti. Sitä pitää siis treenata ja mun on kyllä pakko ostaa jostain itelleni sellaset pallot!

Kun istunta oli korjattu, Mari rupesi vääntelemään meidän vartaloita. Jollain CR-kurssilla ilmeisesti opittuja juttuja, millä parannettiin sitä istuntaa myöskin sekä jalkojen, pään ja käsien asentoa. Ja sillä oli vaikutusta. Vasemman puolen käsittelyn jälkeen lähdin ratsastelemaan pitkin kenttää ja tuntui ihan toispuoleiselta. Venytelty puoli oli paljon rennompi ynnä muuta. Tätäkin täytyy ruveta harrastamaan ihan itsenäisesti, että verryttelee kunnolla paitsi hevosen myös ratsastajan ennen treeniä. Hetken päästä Mari käsitteli toisenkin puolen ja kohta siirryttiin trailiin.

Trail on Päivin ja Miinan lempparilaji länkkärissä ja Marilla sattuu olemaan aika mahtava arsenaali kaikenlaisia trail-esteitä, joten valinta oli aika selkeä. Mäkin tykkään trailista ja menin sitä mielellään Hiivatilla, joka kuulemma on ennen kaikkea trail-hevonen. Puomikujaa tehdessä Päiville totesinkin, että sen täytyis ehdottomasti kokeilla Hiivatilla peruuttamista. Se on ihan mieletön! Ohjiin ei tarvitse edes koskea, riittää että painan kannukset kylkiin ja tiivistän istuntaa -> se alkaa peruuttaa ja peruuttaa niin kauan kunnes hellitän paineen. Miinalla se vaatii aina pientä nyppäisyä ohjasta, samoiten pysähtyessä ja toisinaan käyntiin siirtymisissäkin. Hiivatilla näissä kaikissa riitti nuo kannukset ja joskus ei niitäkään tarvittu, hengitys vain.

Hiivatin L-peruutus seuraluokassa

Menin tällä reissulla tosiaan kolmatta ja neljättä kertaa elämässäni kannuksilla. Ekan kerran kokeilin western-kannuksia, joissa on sellanen pyörivä terä/mikälie, ex-vuokriksella Napsulla viime syksynä. Sen jälkeen tuli nää kolme kertaa kun oon Hiivatilla mennyt (enkkukannuksilla kun ne parhaiten istuu näihin mun tallikenkiin), sillä sen järkäleen herättelyyn vaaditaan vähän aikaa ja vaivaa. Toisinaan myös raippaa, joka ei länkkäriin kuulu (kuten ei keventäminenkään, mutta monella lännenratsulla on minua neuvottu alkuraveissa keventämään että vertyy kunnolla lihakset ja sitten voi alkaa pyytää jogia). Samoiten tuo raippa: sitä ei tarvitse edes käyttää, välillä näpäyttää kaulalle, jos ei sana kuulu, mutta pääasiassa se on siinä vaan motivoimassa hevosta liikkumaan itse.

Harjoiteltiin rata osissa eikä taidettu kyllä kertaakaan mennä sitä kokonaan. Ekana tehtiin tuo alkupätkä eli ravivoltit tötsien ympärille, laukassa pitkä sivu ja laukkapuomit. Hiivatin kanssa oli haastavaa pitää ravi yllä tiukoissa mutkissa, sillä tilaa volttien tekemiseen ei ollut hirveästi ja joka voltin piti olla saman kokoinen kuin edellinen. Laukannosto sujui aika hyvin, puomeille jouduttiin tulemaan uudestaan, kun ei askeleet osuneet hyvin ekalle puomille, niin rupes kolisemaan. Tokalla kerralla meni paremmin.

Sitten mentiin ravissa laatikon läpi ja ravipuomit. Tötsän takana käyntiin ja korotetut puomit, laatikossa 360 asteen käännös vasemmalle. Käynnissä ulos ja puomikujan eteen. Harjoitus- ja seuraluokissa useimmiten kävellään kujan läpi ja peruutetaan ulos samaa reittiä kun tultiinkin. Me tehtiin tällä kertaa alueluokkien tyyliin: käännettiin hevonen ympäri ja peruutettiin L-kuja samantien. Kuten edellä jo totesin, Hiivatti on loistava peruuttaja. Jouduin aika kauan säätämään siinä että sain sen pepun kohti kujaa, sen jälkeen se olikin piece of cake. Ravipuomitkin meni hyvin, jälleen ravin ylläpitäminen oli haaste. Käännöksen jouduin uusimaan, meni ekalla kerralla turhan pitkäksi ja puomit lenteli.

Loppuun Päivi treenasi vielä vähän naruporttia ja sidepassia puomilla, kun se oli se mikä viime kisoissa aiheutti hylkäyksen. Me Hiivatin kanssa harjoiteltiin myös sidepassia puomin päällä, sekä kahden puomin välissä. Tässäkin näin iso ja jäykän oloinen hevonen toimi yllättävän näppärästi, kun rauhassa tehään yhteistyötä. :)


Tokana päivänä oltiin puolestamme oikein etuajassa paikalla. Päivi oli jo aikasemmin ehdottanut, että kävisin Miinalla vähän maastossa, kun en tällä viikolla pääse sillä muuten ollenkaan. Aikaa kun oli, Päivi laitto Miinan mulle valmiiksi ja Hania treenaillut Mari lähti mulle oppaaksi reilun kahden kilometrin mettälenkille. Hyttysiä ja paarmoja oli mun makuun liikaa, ja joissain kohdissa aluskasvillisuutta oli niin paljon, ettei uskaltanut ravailla. Käyntiä me suurin osa lenkistä mentiinkin. Miina oli mukavan rento Hanin seurassa, vaikka sai siltä osakseen nyrpeitä katseita, jos tuli liian lähelle. Siispä vaihdettiin niin että mä menen edellä ja se vähän sähköisti Miinaa. Silti ensimmäiset ja viimeiset säpsähdykset tuli vasta tallipihassa. :) 

Ennen ratsun vaihtoa kokeilin Miinaa kentällä vähän. Joo, western-kamoilla, vaikka lupasin olla menemättä niillä nyt. Mut kannatti kyllä mennä! Huomasin ratsastavani yhtä määrätietoisesti ja keskittyneesti, kuin istuisin koulusatulassa, ja tuntuma oli selkeämpi. Sain Miinan liikkumaan nättiä jogia ja laukat oli rauhallisia. Jäi kyllä hyvä fiilis siitä 10 minuutin ratsastuksesta. Arvatkaa maltanko oottaa yli viikon että pääsen seuraavan kerran Minskin selkään... 

Päivi jatkoi Miinan verkkailua ja kävin laittamassa Hiivatin kuntoon. Tällä tunnilla tehtiinkin horsemanshipiä. Alkuun oli rail work eli uralla työskentelyä näin karkeasti suomennettuna. Ratsastettiin kulmat huolella, pyydettiin hevosia hitaaseen jogiin ja hip overiin. Oli muuten mahtava fiilis, kun tunsi sen eron, milloin mun istunta teki ihan minimalistisen muutoksen ja sen järkäleen askeleet vaihtui homps homps -ravista pehmeään jogiin. Se pysyi aiempaa paremmin ylläkin, samoin laukka.


Hiivatti esittää: jogia

Edellisenä päivänä Mari sanoi mulle, että ei tarvii mennä kovempaa. Mä olin ihan että täh. Musta tuntui koko ajan että nyt se tiputtaa raville, pohjetta, reippaammin! Välillä pistinkin Hiivatin laukkaamaan ihan kunnolla, arvatkaa miksi? Oon tottunut siihen. Miinan kanssa laukka on aina enemmän tai vähemmän vauhdikasta, ja siksi Hiivatin pleasure-lönkötys tuntui niin oudolta. Toisena päivänä hyväksyin sen, että tää laukka on tällasta ja keskityin sen ylläpitämiseen. En ollut yhtä märkä hiestä ja ihan hengästynyt laukan jälkeen, kun en punkenut sitä hevosta voimalla eteenpäin, vaan annoin mennä omaa tahtiaan ja keskityin niihin kulmiin. Taas hienoja oivaltamisen hetkiä, jotka on syy miksi tykkään Hiivatista. Se on ihan päinvastainen hevonen kuin Miina ja siksi opettaa mulle joka kerta todella paljon uutta ja hyödyllistä. Ja hienointa on, kun huomaan osaavani ratsastaa molempia ääripäitä.


Rail workin jälkeen otettiin horsemanship-rataa pari kertaa. Rata alkoi neljän askeleen peruutuksella, sen jälkeen käännös oikean (?) kautta ja heti raviin. Ravissa pieni voltti tötsän ympärille, toinen isompi voltti laukassa. Käyntiin siirtyminen ja viimeisellä tötsällä pysähdys. Rata vaikutti helpolta, ja ehkä siksi en täysin keskittynyt ekalla yrittämällä, joka meni täysin penkin alle. Laukannostossa myöhästyin ja mitähän muuta mä siinä sössin, en haluu ees muistella. :) Menin heti perään uudestaan ja tadaa, sain siirtymiset onnistumaan just eikä melkein oikeassa kohdassa. Kuten muissakin lajeissa oman hevosen tunteminen on tärkeää. Tiesin, että Hiivatti on hidas reagoimaan ja jäykkä kääntymään, joten ravivoltti oli reilun kokoinen, ettei tiputettu käynnille. Ja laukannostoavut annoin jo hyvissä ajoin ennen tötsää, jolloin Hiivatti ehti miettiä, koota itsensä ja tötsän kohdalla nousi laukka.

Tuntui että joka kerta meidän yhteistyö sujui edellistä kertaa paremmin, vaikka ollaan vähän eriparia. Miinasta tykkään hirveästi juuri sen herkkyyden takia eikä sillä tulla varmaan koskaan käyttämään kannuksia, ellei ratsastaja haudo itsemurhaa. Hiivatti taas ei tuntunut edes huomaavan kannuksilla tökkimistä kyljissään ja pysähdyksestä liikkeelle lähteminen otti oman aikansa, ennen kuin ruunaa alkoi kiinnostaa.

Lopuksi lähettiin Päivin kanssa kiertämään vielä se sama lenkki, minkä Mari mulle näytti ja otettiin loppumatkasta pari ravipätkää. Sain lähtiessä osakseni varoituksia, että maastossa Hiivatti on aivan erilainen ja sitä voi joutua oikeasti pitelemään, jos se innostuu menemään. Parissa kohtaa tuntuikin, että heppa mietti lähtemistä, mutta ravipätkillä pysyi hienosti käsissä ja tarjosi reipasta ravia eikä mitään jogihissuttelua.

:b

Kokonaisuudessaan tosi kiva reissu ja takaspäin lastaus sujui taas ongelmitta. Päivi keksi, että kun ottaa raipan avuksi ja näyttää sitä vähän tamman pepulle, on hevonen aika äkkiä kopissa. Siitä lähdettiinkin eri suuntiin. Päivi ja Miina jatkoi matkaa mummolaan, jossa lomailevat loppuviikon ja minä painelin kotiin.

Lauantaina on sitten Miinan muutto Mattakseen, jossa mua ei periaatteessa tarvittaisi, mutta haluan olla mukana varsinkin kun tamma pääsee laitumelle uusien kaverien sekaan. :) Käyn samalla hakemassa loput loimet ym. varusteet vanhalta tallilta, kun Päivi tuo Miinan tietty suoraan sieltä mummolasta Mattakseen.

Ens viikolla tulee olemaan tässä blogissa hyvin hiljaista, kun lähden sunnuntaina Hovin Ratsutilalle internetin ulottumattomiin. Meen päivää etuajassa paikalle katsastamaan ja kuvaamaan jäähyväis/myyntinäyttelyt. Tila tosiaan lopettaa toimintansa ja kaikki arabit on myynnissä. Maanantaina mulla alkaa siellä viimeinen leiri ja perjantaina kotiudun. Linkkaanpa tähän vielä näyttelyn käsiohjelman, jos joku lukijoista vaikka innostuis tulemaan paikalle kattelemaan. :)

Ainiin, melkein unohdin: Miinalla on tänään synttärit! Hevonen kun on se on periaatteessa ollut jo vuoden alusta 8-vuotias, mutta tänään on se virallinen päivä. Pyysin Päiviä antamaan sille ison synttärihalin mun puolesta, kun en itse pääse paikalle. Täytynee ostaa tammalle pussillinen porkkanoita lauantaiksi. :)


Paljon onnea Miina! <3

25. kesäkuuta 2012

Itseluottamusta koulusatulasta


Jos joku olisi mulle etukäteen sanonut, että parin ratsastuskerran jälkeen rakastun täysillä koulusatulaan, olisin nauranut tyypin pihalle. Minä, koulusatulaan? Maailman tylsin asia. Loppujen lopuksi se ei oo niin ihmeellistä. Jos miettii mun ratsastushistoriaani, niitä vuosia kun oon enkkua mennyt ja vertaa vuosiin joina oon keskittynyt länkkäriin, jälkimmäisiä on lähes kolme kertaa vähemmän. Vaikka kuinka haluan, yritän ja opettelen koko ajan kehittymään paremmaksi lännenratsastajaksi, on mulla sen verran vahva enkkutausta, että väkisinkin puskee välillä koulutunneilla opitut avut päälle.

Ja se mikä tekee suurimman eron, on varusteet. Sama hevonen, sama ratsastaja, eri satula ja suitset. Lännenkamoissa pistää silmään mun kehonhallinnan puute. Penkissä on paljon tilaa istunnalle lähteä huitelemaan mihin sattuu ja ohjat luisuu käsistä välillä pidemmiksi ja hetken päästä kerin niitä taas lyhyemmälle - kunnes myötään liikaa ja joudun pian taas lyhentämään. Tässä on siis syy, miksi Miina ryntäilee mulla laukassa ja miksi en sillä nyt ole laukkaillut, sillä itseä alkoi jo hirvittää se meno.

Koulusatulassa, enkkuohjat kädessä on tilanne aivan toinen. Satulassa on vain yksi kohta istua, ja ohjat pysyy paremmin käsissä, kun asennoidun automaattisesti ratsastamaan enkkutyylillä. Tuntuma on selkeä, pysyy samana ja hevonenkin alkaa taipua ihan eri tavalla ja hakeutua muotoon. Lisäksi juuri tämä satula on länkkäriä huomattavasti ohuempi, huovista puhumattakaan, jolloin Miinaa voi ratsastaa vieläkin tarkemmin pelkällä istunnalla.

 Selvennykseksi vielä, mulla on tällä hetkellä meneillään westernlakko. Ratsastan Miinalla pelkästään koulua noin kuukauden ajan. Esteet jätän pois ihan siksi, että en ole varma kuski eikä Miina varma hyppääjä ja ruumiit on aika todennäköinen lopputulos, jos lähden yrittämään, varsinkin ilman ohjausta. Tässä välissä tuun käymään länkkäritunneilla muilla hevosilla, jotka toivottavasti auttaa mua parantamaan istuntaa ja selkeyttämään apuja. Katellaan sitten heinäkuun puolivälin jälkeen miltä se länkkäri Miinan kanssa maistuu. :)

Viikonloppuna ratsastin Miinan kahtena päivänä aika samankaltaisin tehtävin. Jotenkin tuppaa kouluratsastuksen suhteen mielikuvitus loppumaan kesken, lisäksi oon huono keskittymään yhden asian hinkkaamiseen pitkäksi aikaa - mikä ei ehkä Miinan kanssa haittaa, sillä se taitaa olla vähän samanlainen - joten tunnin aikana ehdin kokeilla vähän yhtä sun toista kumpanakin päivänä.

meistä ei oo vielä yhtään kuvaa enkkukamoilla, vanhaa matskua tämäkin :c

Alkuun tein käynnissä pysähdykset jokaisen kirjaimen kohdalla, L:ssä ja C:ssä peruutukset. Tätä jatkoin ravissa niin, että muissa kirjaimissa tuli käyntiin siirtyminen ja L:ssä ja C:ssä pysähdys. Sitten jatkettiin ihan perus pohkeenväistöllä, käynnissä ja ravissa, ja jonkun matkaa kokeilin ravailla ilman jalustimia. Aluksi pompin kyydissä kuin perunasäkki ja ajatukset oli luokkaa: "Apua mä en pysy täällä.. avaa lonkkaa, ristiselkä joustaa.. ei, ei se auta!" Sitten keksin jostain, että huijaan itseäni. Kuvittelin, että mulla on jalustimet jalassa ja "laskin painon" näille mielikuvitusjalustimille. Yhtäkkiä istunta korjaantui ja hetken päästä en edes muistanut ratsastavani ilman jalustimia. Sain itseni keskittymään ihan muuhun ja istunta tuli siinä sivussa. Pysähdykset suoraan ravista onnistui ihan huippuhyvin, kun laskin enemmän painoa jalustimille. Se pieni liike sai mun istunnan tekemään jotain ja Miina pysähtyi. Hienoja oivaltamisen hetkiä, ja tässä korostuu se miten paljon sillä on väliä, mitä ratsastaessa ajattelee! Pari kertaa oon pudonnut juuri siksi, että ajattelen putoavani ja kroppa jännittää itsensä niin, että ei jää muita vaihtoehtoja kuin hetken päästä kömpiä ylös hiekasta.

Tempon vaihtelut on mun lempijuttuja koulussa ja niitä tein molempina päivinä. Ekana päivänä ravissa ja toisena käynnissä sekä laukassa. Käynnissä Miinalle riitti, että kävelen istuinluilla sen mukana haluamaani tahtia. Reippailla liikkeillä sain hevosen astelemaan pidempää askelta ja muuttumalla oikein tahmaiseksi askel lyheni huomattavasti. Laukassa homma ei ollut yhtä helppo. Miinalla on toistaiseksi kaksi laukan tahtia, joita se tykkää esittää: reipas ja täysii. Niinpä tyydyin reippaaseen, kokeilin pari kertaa vielä reippaampaa, mutta yritin keskittyä enemmän löytämään sen unenomaisen hitaan pleasure-laukan sieltä jostakin. Sitä tuli hyvin pieniä pätkiä, jotka saattoivat usein loppua raviin. Tähän olin tyytyväinen, sillä olin ylipäänsä laukannut Miinalla - pelkäämättä! Pääsin pitkästä aikaa työstämään laukkaa ihan kunnolla uralla ja ympyröillä, eikä puhettakaan että tamma olisi lähtenyt sinkoilemaan. Se kulki hetkittäin jopa muodossa! Molempina päivinä fiilis oli ihan super, vaikka vääriäkin nousi ja oikea laukka oli yhä tahmea nostaa. Mut sitten kun se laukka nousi... Ei sitä ois halunnut lopettaa. :) Toivottavasti tuo koulusatula auttaa mut vielä takaisin länkkäpenkkiin, sellaisena ratsastajana jonka Miina ansaitsee.

24. kesäkuuta 2012

Kuvia - Matkakisat


Uuden tallin etsinnöissä keväällä Päivi tutustui Mattaksessa työskentelevään Ireneen, joka kisaa matkaratsastusta arabiristeytysruunallaan Väiskillä. Ratsukko oli ilmoittautunut 17.6 Jämsänkoskella pidettäviin matkakisoihin ja kun kahden hevosen kopilla olivat lähdössä, Päivi ja Miina mahtui hyvin mukaan. Sunnuntaiaamu alkoi siis pirteästi kuuden aikaan, kun lähdettiin tallille. Hevosten omistajat oli siellä jo totuttamassa Miinaa ja Väiskiä toisiinsa, ja niistä tuli heti parhaat kaverit. :) Lastaus sujui aika näpsäkästi ja päästiin ihan aikataulussa lähtemään liikkeelle. Otin tosiaan Kimmon mukaan sekä kuskiksi että henkiseksi tueksi, sillä mun suuntavaisto on olematon, kartanlukutaidot myös ja hermostuminen herkässä, jos vieraassa paikassa eksyn, vielä vieraalla autolla. Matka Jämsään ei tuntunut niin pitkältä kuin olin ajatellut, kannatti siis asennoitua niin että ÄÄÄÄ tässä menee koko päivä! Ja yllättyä iloisesti kun niin ei ollutkaan.

Paikan päällä hoidettiin ilmottautumiset, eläinlääkärin tarkastukset sun muut toimet. Siinä vierähti yllättävän kauan aikaa, kun monet asiat oli organisoitu vähän sinne päin eikä kaikilla toimihenkilöillä ollut samaa tietoa siitä mitä missäkin saa tai ei saa tehdä... Niinpä luokan lähtöajan paikkeilla hevoset seiso vielä huoltoalueella ilman varusteita. Koitettiin Kimmon kanssa parhaamme mukaan auttaa kamat päälle ja ratsukot matkaan. Onneksi noissa kisoissa on se 15 minuuttia vielä armonaikaa lähteä sen jälkeen kun luokka on alkanut. Kymmentä yli pääsi Irenekin satulaan ja kisa sai alkaa. Osallistujia oli tosiaan niin vähän, että tässä 19km luokassa oli huimat kaksi osallistujaa: Irene ja Päivi. :D 

suora metsätie oli about 3-4 kilometriä pitkä 

vihdoinkin matkaratsukko!

Irene ja Väiski

Ratsukoiden lähdettyä liikkeelle täytettiin Kimmon kanssa juomaämpärit ja hypättiin autoon. Aivan samaa reittiä ei pystytty hevosia seuraamaan, sillä noin puolet reitistä meni pehmeitä metsäteitä, eikä tuo meidän pikkufoordi ihan maasturista mene... Karttaa pällistelemällä ja paikalliselta vanhalta herralta neuvoa kysymällä löydettiin sopiva risteys odotella kisaajia. Näiden stoppien pääsääntöinen tarkoitus oli päästä kuvaamaan ratsukoiden suoritusta hienoissa maisemissa. Näin lyhyellä matkalla oltiin suunniteltu myös reitin puoliväliin suunnilleen huoltotauko, jonka aikana tarjottiin niin hevosille kuin ratsastajille juotavaa ja hepat lotrattiin vedellä viileiksi. Pysähdeltiin kolmessa eri kohdassa kuvaamassa ja tarvittaessa autettiin muutenkin, muun muassa silloin kun Irene halusi vaihtaa kuolainta. Loppupätkä oli niin metsätievoittoista, että palattiin kisapaikalle järkkäämään huoltopiste valmiiksi maaliin palaavia ratsukoita varten. 


"Sieltä ne tulee!"

ja vauhdilla ylämäkeen 



 loppukiri

Itse kisa meni molemmilta ratsukoilta ihan nappiin. Nopeutta olisi voinut olla vähän enemmän, sitä Irene ja Päivi harmittelivatkin, että alkumatka tuli mentyä liian hitaasti. Ja siihen kun vielä lisätään se 10 minuuttia seisomista, kun lähtivät myöhässä. Molemmat hevoset oli virkeitä ja meneviä, mutteivät innostuneet kuumumaan kuitenkaan. Eläinlääkärin tarkastuksessa nähtiin lennokasta arabiravia ja Miinalla syke oli tismalleen sama kuin lähtiessäkin. Luokassa ei sijoituksia jaettu, vain hyväksytyt tulokset. 

Keli oli tähän asti oikein jees, puolipilvinen eikä liian kuuma. Sitten piti mennä traikkua laittamaan auton perään ja hupsis, ei se ihan niin helppoa ollutkaan. Trailerin pikkupyörä oli epähuomiossa ruuvattu liian pitkälle ja koko homma jäänyt jumiin. Tietenkin näihin aikoihin alkoi sataa suhteellisen kaatamalla ja seistiin siinä sit Päivi ja minä hevosten kanssa sivummalla, kun Kimmo, Irene ja apuun rientänyt mies yritti keksiä, miten koko vempaimen saa korjattua. Eihän siinä mennyt ku vajaa tunti... Lopulta saatiin koppi perään, hevoset kyytiin ja nokka kohti Sipoota. 

Täytyy ihan erikseen mainita ja hattua nostaa Kimmolle, joka vapaaehtoisesti vielä ei-hevosihmisenä lähti näin pitkälle reissulle ja auttoi kaikkia parhaansa mukaan. Mm. Väiskin Kimmo lastasi traikkuun ihan omakätisesti, vaikka sai vähän väliä neuvoja kolmesta tuutista. :D Siinä traikun korjausta odotellessa Kimmo piteli hetken Väiskiä ja minä Miinaa. Hevosten takana parin metrin päässä oli junaraiteet, joita pitkin kuului kauempaa juna tulevan aika vauhdilla. Arvasin, että Miina saa sätkyn, ja pitelin sen mukaisesti narusta kiinni, että kohta se pomppaa. En tajunnut sanoa Kimmolle mitään, aattelin että kai sekin tajuaa hevosten pelkäävän sellasta ääntä. Mutta eeei, siinä se seisoskeli lunkisti naru yhdessä kädessä ja katteli suurinpiirtein taivaalle. Päivi oli onneksi tilanteen tasalle ja kerkes juoksemaan paikalle just ennen kuin juna tuli. Mä luulin alkuun että se tarttuu Miinan naruun, huolissaan omasta hevosestaan. Junan pyyhältäessä ohi hevoset tosiaan säikähti ja sinkosi niiltä sijoiltaan vähän matkaa. Kimmolta olis kyllä lähtenyt heppa käsistä ilman Päiviä. Loppupäivä meni sentään rauhallisesti ja kotimatkakin hyvin. Valitettavasti näistä kisoista ei nyt ole kuvia muista ratsukoista kuin Irene & Väiski sekä Päivi & Miina. 

23. kesäkuuta 2012

Kuvia - Western-kisat

Postaus tulee parisen viikkoa myöhässä, mutta tulipa kuitenkin. :) 10.6 oli siis WRF:n järjestämät lännenratsastuskilpailut Mill Creek Ranchilla Heinlahdessa. Oltiin paikalla jo valmiiksi Ursulan western-kurssin tiimoilta ja se on oikeastaan ainoa syy, että kisoihin osallistuttiin - tai Päivi osallistui. Oltiin ysiltä aamulla laittamassa Miina kuntoon ja Päivi lämppäsi sen hyvin kentällä ennen kanslian aukeamista. Taluttelin Miinaa sen aikaa, että kuski kävi ilmottautumassa ja sen jälkeen kiipesin katsomoon kameran kanssa. Ekat luokat oli western ridingia, joka on laukkapainoitteinen laji. Radalla oli myös laukkapuomi, jonkin verran ravia ja peruutus. 

Kuvat on katseltaviksi, ei kopioitaviksi. Mikäli kuvissa esiintyy sinun hevosesi / esiinnyt itse kuvissa ja haluaisit kuvia jossakin käyttää,  lupaa ja lisäkuvia voi kysäistä osoitteesta hannapietilainen@windowslive.com. Jos taas haluat sinun / hevosesi kuvan poistettavan täältä näkyviltä, senkin ilmoituksen voi tehdä samaan osoitteeseen. 

kurssilla mukana ollut Pegasos ox



line upissa voi löytää uusia kavereita - niin hevoset kuin ihmisetkin!

Seuraavana olivat vuorossa horsemanship-luokat. Ensin walk & jog, sitten seuraluokka ja viimeisenä alue. Lajissa ratsukot suorittavat ensin yksilöohjelman ja lopuksi esiintyvät yhtä aikaa uralla tuomarin huudellessa suunnanvaihtoja ja siirtymisiä. Tälle radalle kuului ravia, lisättyä ravia tai laukkaa radasta riippuen, käännös (likimain paikallaan), käyntiä sekä pysähdys ja neljän askeleen peruutus. Päivi ja Miina meni seuraluokan, jossa vasen laukka nousi kuin nousikin ihan oikein! Muutenkin rata meni nätisti ja saatiin hyväksytty tulos, mitä Päivi oli lähtenyt hakemaankin. Sijoitus oli seitsemästä lähtijästä seitsemäs, mut ekoiksi kisoiksi just jees. :) Tähän postaukseen en floodannut hirveästi Miinan kuvia, niitä ja tarkempaa selostusta kisoista löytyy Päivin omasta blogista.

Pleasure oli lajeista kolmas ja ainoa pelkkä ryhmäluokka. Ratsukot siis esittivät pyydetyt askellajit, suunnanvaihdot ym. uralla yhtä aikaa ja line upissa peruutuksen yksitellen. Miina meni walk & jog -luokan, josta tuli sama tulos: hyväksytty, 7/7. Alla kuvia sekä horsemanshipistä että pleasuresta, kaikista luokista.

Brian on ahkera walk & jog -luokkien kiertäjä

aiemmasta postauksesta tuttu Hiivatti osallistui myös moneen luokkaan


kurssilla mukana ollut shire, joka oli ekoissa kisoissaan kolmas ja neljäs!


ryhmäosuus

line up

meidän vakkarivalmentaja Mari Hanin kanssa kisaamassa



miten sitä onkaan erehtynyt mieltämään suokit isoiksi hevosiksi.. :)

Perla-tamma oli myös samalla kurssilla

jos joku lainaa mulle vähän pätäkkää, käyn ostamassa tämän komistuksen itselleni <3

Jafaar hurmasi mut olemuksellaan, värityksellään, rakenteellaan... ja voittikin vielä!

Pegasos vei kaksi voittoa, yhden hopean ja yhden pronssin!

Im Jack Sparrow oli myös kova sijoittumaan: 1., 2. & 2.

Ja viimeisenä oli tietenkin trail, länkkäriesteet. Kuultiin monen vähän kritisoineen näitä walk & jog -ratoja, jotka oli liian haastavia ollakseen harjoitusluokkia. Se näkyi siinä, että viidestä osallistujasta vain kaksi sijoittui ja lopuille ropisi hylkäykset. Osa hevosista meni kipsiin sillan kohdalla eikä uskaltaneet ylittää sitä sitten millään. Toisille taas sidepass puomin päällä oli liikaa pyydetty ja valitettavasti Miina kuului tähän kastiin. Päivi meni sillä sekä walk & jog - että seuraluokan ja molemmat meni ihan älyttömän hienosti  - sinne sidepassille asti. Miina sekos jaloissaan, hermostu eikä suostunut menemään vaadittuun suuntaan, kaikkiin muihin suuntiin kyllä. Niinpä ekasta yrittämästä tuli siksi hylky ja toisella sama kuvio toistui, vaikka Päivi osasi tilanteen ennakoida ja helpottaa sitä hevoselle. Miina oli päättänyt että tämä on ikävää, tätä hän ei tee ja se siitä. Walk & jog -luokassa portti tehdään ilman narua, se meni hyvin, mutta seuraluokassa Päivi joutui viskaamaan narun menemään, kun Miina pakitti liian pitkälle. Eipä se enää siinä vaiheessa ois mitään pelastanutkaan. 

Brian kopsutteli kepeästi kakkossijalle

hyvin mahtuu kylmäverinenkin pyörähtämään

ja Lilli vei voiton!


portti ilman narua



erikoisen näköinen suokki herätti keskustelua kisakatsomossa

kurssilaisen Eskon L-peruutus


Miinan täytyy aina nostella kinttuja huolella ettei vaan kopsaha! :)


Tulokset näkee kokonaisuudessaan täältä.

Kisapäivän päätteeksi pakattiin kamat autoon, Miina koppiin ja hurautettiin takasin kotitallille. Neljä luokkaa tuntui olevan Miinalle aika paljon ja tamma oli kyllä väsynyt, kun sai vihdoin kuuden tunnin jälkeen satulan pois selästä. Kokonaisuudessaan kisat oli tosi kivat, hyvä fiilis jäi. :) Näkyi vanhoja tuttuja niin kisaradoilla kuin katsomossakin, ja tietysti tuli niitä uusia tuttuja paljon lisää. 

Rankan viikonlopun jälkeen liikutin Miinan maanantaina hyvin kevyesti. Sen verran jumpattiin sekä maasta että selästä käsin käynnissä väistöjä ja taivutuksia, ettei mee paikat jumiin, ja pikkupätkät ravia ilman satulaa. Raasu oli vieläkin niin väsynyt ettei paljoa reagoinut, kun heitin sille takkini päähän ja viskelin narua jalkoihin ym. siedätyshoitoa. :) Eipä se semmosta tarvii, ainakaan noissa asioissa. Kisojen jälkeen ollaan liikuteltu Miinaa pelkästään enkkutyyliin, vähän vaihtelua hakemassa itse kukin. Itselle kehittyi taas pientä laukkafobiaa jostakin, joten Miinaa oon ratsastellut käynti-ravi -akselilla toistaiseksi. Näistä lisää ja matkakisapostausta sitten tulevaisuudessa.