23. syyskuuta 2012

Se on täällä!

Varoitus: Postaus sisältää massiivisen määrän ylisöpöjä kissanpentukuvia, joista saattaa seurata vakavaa pentukuumetta. Kuvia ei myöskään ole tarkoitettu kopioitavaksi virtuaalikissahoitoloihin tai vastaaviin. Kiitos kun noudatat tekijänoikeuslakia.

Ilmoitus: Oikeaan yläreunaan on ilmestynyt uusi kysely! Toivon tietty paljon vastauksia sekä myös kommentteja aiheeseen liittyen. :)



Torstaina sain sen ihanan puhelun, että Ninnin saisi tulla hakemaan - jo huomisesta lähtien! Perjantaille meillä oli menoa, lauantaille vähemmän, joten sovittiin että mennään iltapäivällä pentu hakemaan. 


Automatka kotiin oli onneksi lyhyt ja sujui hyvin. Ninni kaivautui pyyhkein pehmustettuun koppaansa aivan pohjalle hieman peloissaan, vaikka alkumatkasta oli reipas, rupes loppumetreillä itkettämään. Kotona laskettiin koppa eteisen lattialle ja pyydettiin Niilo tutustumaan, turvallisesti kalterien läpi näin ekaa kertaa. Silmät pyöreinä kauhunsekaisella kiinnostuksella ne katteli toisiaan ja Niilon hännän paksuudesta sillä hetkellä voi päätellä kuinka mieluisa yllätys oli..


Koska nuo ei tietenkään tule ensisekunnista toimeen keskenään, Ninni asuu makkarissa ja Niilolla on koko muu kämppä itsellään. Seurallisena kissana se tykkää nukkua siellä missä mekin, joten meillä on nyt patja tossa olkkarin lattialla ja Kimmon tietsikkatuoli siinä vieressä (jolla Niilo aina nukkuu). Niin nukutaan vuoroöin kumpikin olkkarissa/makkarissa, ettei niille tuu yksinäistä ja nää vuorottelut siksi, että Ninni tottuu meihin molempiin tasapuolisesti. :) 


Kimmon turhat houkuttelut

Ekana päivänään Ninni oli arka. Sängyn alla oli turvallisinta, kosketus vähän siinä ja tässä että onko se mukavaa vai ei ja jos sain sen leikkimään "avaralle" lattialle, mutta erehdyin vaihtamaan istuma-asentoa, se todennäköisesti säikähti aiheuttamaani pelottavaa ääntä ja syöksyi takasin piiloon. 

epäluulo oli päivän sana


Illan mittaan kisu alkoi reipastua ja otti hyvin nukkumapaikakseen Niilolle ostetun iglun, jota se höntti ei osaa käyttää. Sentään ei menneet (äidin) rahat ihan hukkaan. Aamulla heräsin kuuden aikaan siihen, että minua käytetään puruleluna. Ninni tuli ilmoittamaan nälästään ja oli äkkiä ruokakupilla kun jaksoin vaivautua antamaan sille märkäruokaa. Kuivaa sillä on koko ajan ollut tarjolla, mut hei, kuka nyt sellasta söis? Varsinkaan sitä samaa mitä on koko pienen elämänsä syönyt siellä löytöeläintalollakin. 


Syötyään Ninni oli pirteä ja pakko mun oli yrittää jaksaa sitä vähän leikittää, ennen ku nukahdin takasin. Muutaman tunnin päästä heräsin pieni kehräävä käärö pääni vieressä. :) Ainiin, ekana päivänä mun äiti ja siskoni Katja piipahti kotimatkalla rally-toko-kisoista Ruffe-sheltin kanssa kylään - halusivat tietty nähdä vauvan heti. Ruffelle ei sitä vielä näytetty, olis ollut turhan aikaista. Naisväki oli kovin ihastunut vaavaan ja äiti naureskeli kuinka se "pistää ompelukoneen päälle" kun sitä menee silittämään kun se loikoilee. :) Oon itsekin hämmästellyt miten kova ääni voi noin pienestä kissasta lähteä!


Eilen Ninni tutustui Niiloon myös ilman kaltereita, turvallisen matkan päästä mun sylissä. Oli pakko vetää kunnon fleecepusakka päälle ja hanskojakin harkitsin, kun ekalla yrittämällä (pelkkä t-paita päällä) raukka rimpuili sydän pamppaillen karkuun henkensä edestä ja raateli mun kaulan ja niskan mennessään. Oltiin olkkarissa hetki vaan että saivat toisiaan vähän tuijottaa ja sitten takasin omille reviireille. 

Tänään ollaan totutettu kisuja toisiinsa pari kertaa. Kerran tuolleen sylistä ja toisen kerran avattiin ovea niin että saavat kumpikin omalla puolellaan toista katsella. Näillä kerroilla Niilon mukavuusalue ylitettiin ja meidän lellivauva-kaikkienkaveri-kissamussukasta lähti sähinää. Tyhmänrohkeena pentuna Ninni ei ymmärtänyt vihjettä vaan meinasi kävellä suoraan Niilon luokse. Onneksi tajusi pysähtyä uudesta sihahduksesta ja mun ärähdyksestä. Hyvä vaan että on rohkea, mut en halua kokeilla onneani, jos Nipa päättääkin hankkiutua siitä eroon ja huolella. Mieluummin mennään hissun kissun sen mukaan miltä tilanne näyttää. 

Tähän päivään on kuulunut vähän sylissäoloharjoittelua ja paljon leikkimistä. Laserpointterinkin ostin sille kun eläinkaupassa innostuin, mutta kyllä ne narut vaan on se paras vaihtoehto. Ninni sentään jahtaa sitä valopistettä vähäsen, Niiloa ei vois vähempää kiinnostaa. 



Kimmokin sitä tänään sanoi, että onpa toi pentu reipastunut paljon yhdessä vuorokaudessa! Nyt se taitaa makoilla tuolla Kimmon sylissä, kun se dataa eikä sitä tarvii enää joka kerta etsiä sieltä sängyn alta, vaan tulee vähän vastaankin. Koulussa jatkuvan valokuvauksen perusteet -kurssin innoittamana oon Ninnuskaa kuvaillut jokasessa mahdollisessa välissä, minkä tästäkin postauksesta ehkä huomaa... :) 

seikkailija Ninni

Ainoo mikä meillä vähän nyt tökkii, on sisäsiisteys. Löytöeläintalolla hän on kuulemma tehnyt tarpeensa aina hiekkalaatikkoon, mutta ei vaan meillä. Koitin vaihtaa laatikon paikkaa siihen mistä pissat siivosin, mutta löysin myöhemmin kakat kätevästi puolen metrin päästä. Oon laatikkoa Ninnille näyttänyt ja vienyt sen siihen useampaan otteeseen, mutta ponkaisee aina vauhdilla pois sieltä. 

Jos jollain kokeneemmalla kissaihmisellä on tähän tilanteeseen neuvoja, pliiis kommentoi tai lähetä sähköpostia hannapietilainen@windowslive.com. Pitäiskö kokeilla ihan hiekan vaihtamista pennulle tutumpaan vai mitä? Se on tottunut johonkin perus klimppaantuvaan, meilläkin on kilmppaavaa, mutta puupohjaista, varmasti vähän eri tuntuista jne. Joka tapauksessa, apu on erittäin tervetullutta! :)

MUOKS. Hyviä uutisia: Ninni on sisäsiisti! Kiitos kaikille vinkkejä antaneille, tällä kertaa aika teki tehtävänsä eikä kummempia toimenpiteitä tarvittu. :) En oo varmaan koskaan aiemmin huudahtanut niin iloisella äänellä että "Täällä on pissaa!" Hiekkalaatikossa siis. :D Se oli iltapäivällä ja nyt illalla teki uudestaan laatikkoon, joten eiköhän se jatkossa tee kun pietään hiekka puhtaana. 

Mainittakoon taas että rakastan kommentteja. Tiedän että kissanpentu on söpö ja varmasti se on teidän kaikkien mielestä myös ihana jne. Enemmän toivoisin kommentteja joilla voin itseäni kehittää esim. mikä näistä kuvista on mielestänne paras, missä taas pitäisi jotain parantaa, oliko kuvia liikaa tai liikaa samanlaisia, oliko postaus sekava vai sittenkin mielekkäämpi lukea kun kuvia oli joka välissä ja niin pois päin. :) Myöskin tuota uutta kyselyä koskien kannattaa vastaamisen lisäksi kommentoida omat postaustoiveensa mahdollisimman tarkkaan esim. videopostaus, mutta mistä? Miinasta? Ninnistä? Kerro mielipiteesi!











<3 

17. syyskuuta 2012

Yhden hevosen sirkus

Ärsyttävää tässä aamussa: tulin 45 min liian aikaisin kouluun...
Positiivista tässä aamussa: en ainakaan myöhästynyt ja ehdin kirjottaa blogiin!

Tähän postaukseen valkkasin näitä vanhempia "edustuskuvia" Miinasta. Ymmärrätte pian miksi..


Viimeisimmät Miina-kerrat oon mennyt ihan koulua kentällä ja rennosti maastossa. Tällä hetkellä Miina on edelleen jäykkä, vaikka hieroja käväisikin sitä katsomassa, ja lännensatulalla se on huonompi, joten länkkäri on väliaikaisesti (toivottavasti!) pois käytöstä. Vaihtoehdot on siis koulupenkki, ratsastusvyö ja ilman satulaa, jolloin oon mennyt westerniäkin, laittanut vaan länkkäsuitset päähän ja näin. Yks kerta Irene ja Väiski olikin meidän mukana kentällä tekemässä trailia (hyvä kun en taas muista kirjotinko tästä jo mut eipä siinä mitään kummempaa ollutkaan).

Maastoilu on siis ollut suosiossa, kun kentällä Miina on nyt harvinaisen tahma, varsinkin ravissa, joten liikutuksesta ei ole iloa oikein kellekään. Ja ne maastot on menneet mukavasti, yksin ja seurassa, kaikissa askellajeissa. Kunnes...

Lauantaina olin kattomassa tallin estekisoja (niistä kuvia kun ehdin). Sunnuntaina oli koulukisat, joihin ei noiden jumien takia Miinalla osallistuttu enkä päässyt katsomaankaan, kun toimin taas systerin kuskina rally-toko -kisoihin. Anyhoo, noiden estekisojen jälkeen laittelin Miinan kuntoon ja ajattelin viettää aurinkoisen lauantai-iltapäivän rennolla Nevaksen lenkillä. Vaan mitä mieltä Miina oli asiasta?


Alkumatkasta harjoittelimme lyhyttä, jännittynyttä käyntiä pää ylhäällä. Koetimme laskea päätä alas, jolloin aloitimme askellajiharjoittelun. Menimme hetkittäin käyntiä, pari askelta ravia, mutta suurimman osan ajasta rayntiä (=sekasotkua käynnin ja ravin välistä). Muutaman sadan metrin matkaa taitettuamme kuski päätti ottaa hevosen haltuun ja harjoiteltiin leveässä metsätien risteyksessä yhden ohjan käännöksiä. Humma luuli näitä vauhdikkaiksi volttilähdöiksi, mutta rauhoittui jokusen kierroksen jälkeen ja matka jatkui hetken aikaa oikeasti pää alhaalla reippaassa käynnissä. Peltotiesuoralla kuski halusi kokeilla ravia, jota mentiin kunnes ratsu päätti kokeilla laukannostoa. Tästä jatkoimme raynnin harjoittelua, kunnes olimme risteyksessä: oikealle Nevakseen, vasemmalle takaisin tallille. Otimme vasemman. Tässä kohtaa ratsulla oli jälleen mielessä laukannostoharjoitus, jolloin palasimme rauhoittaviin yhden ohjan käännöksiin, ei edelleenkään volttilähtöihin. Tällä kertaa ratsun olo ei jäänyt yhtä seesteiseksi, vaan seuraavat pari sataa metriä tuli kuskille tasapaino- ja reaktioharjoituksia niin, että ratsu kokeili välillä yllättää laukannostoilla ja muilla pompahduksilla. Kuskin mielestä tässä tilanteessa tiukempi ohja oli hyvä idea, hevosen mielestä se tarkoitti että lisää tätä kiitos. Päätimme maaston pysähdys- ja peruutusharjoituksiin, ensin selästä ja sitten maasta käsin, sillä ratsu ymmärsi selästä käsin nämä harjoitukset jälleen kerran laukannostoiksi. Kävelimme maasta käsin rauhallisesti muutama sata metriä ja loput puoli kilsaa tallille selästä käsin, pää alhaalla ja rauhassa, ainakin melkein.

14. syyskuuta 2012

Siitä tuli Ninni


Käytiin tänään lutistelemassa kissanpentuja löytöeläintalolla Viikissä. Niillä ei onneksi ole mitään heitteillejättötaustaa, vaan ovat syntyneet talossa. Poikasia oli kuusi, joista kolme jo varattu. Meille jäi siis valinnan varaa kahden uroksen ja yhden naaraan verran. Pojat oli harmaaraidallinen-valkoinen ja tummanharmaa-valkoinen, tyttö taas jänskä kilpikonnakuvioinen. Henkilökunta meitä varotteli, että ovat säikkyjä uusille ihmisille ja niinhän ne oli. Rimpuilivat äkkiä pois sylistä ja karttelivat kosketusta, mutta mitä kauemmin siellä oltiin, sitä luottavaisempia kisuista tuli. 

Oltiin siis urosta menossa ottamaan ja tuijottelin alkuun enemmän niiden kahden pojan meininkejä. Kimmo taas alkoi leikittää tyttöpentua ja sen reipas luonne sai myös mun huomion osakseen. Tyttö oli näistä kaikista rohkein ja leikkisin, niinpä se vaikutti just sopivalta hulivili-persoonalta säntäilemään Niilon kanssa pitkin tätä kämppää. 

Meitä opastanut työntekijä totesi siinä senkin, että yleensä suositellaan ottamaan kissat vastakkaista sukupuolta tai reilulla ikäerolla. Sekin meiltä löytyy, kun Nipa on jo seniori-iässä, mutta varmempi se on näin, ettei tuu sitten pennun aikuistuessa mitään arvojärjestyskiistaa. Me sillon alunperin ajateltiin, että pojilla ois hauskempaa keskenään + uroksen kastrointi on halvempaa... Eipä sitä paljon rahaa mieti kun tollasta pikkusta sylissä pitelee. :) 

Niin siinä sit kävi että silittelin vilkasta kilpparityttöä ja sanoin: "Me varataan tää!" Luovutusikäinen se on vasta kahden viikon kuluttua, joten joudutaan vähän oottelemaan (ainakin on hyvin aikaa varautua ja ostaa kaikki tarpeellinen). 

Kotimatkalla bussissa mietin hiljaa mielessäni nimeä sille. Poikapennulle oltiin tietty mietitty jo, Topias tai Elmo, mutta ei mitään tytölle. Taisin sitä siinä Kimmolle jo ehdottaa, kun pentua kateltiin ja bussissa tokaisin: "Se on Ninni." Eikä Kimmolla ollut tähän vastaanpanemista. :) 

Otettiin muutamia kuvia Ninnistä, kököllä kännykameralaadulla, mutta näkee vähän mimmonen se on!







 Ylempiä kuvia muokkasin vähän. Nää alemmat on ihan sellaisenaan, 
niin saa ehkä realistisemman käsityksen väristä. :) 


11. syyskuuta 2012

Perheenlisäystä!

minä & Niilo helmikuussa kun Nipa muutti meille


Meille tulee vauva! Siis kissavauva. Ollaan tätä pitkään mietitty ja nyt lopulta päätettiin (enemmän kyllä minun kuin Kimmon haluamisen perusteella) että otetaan toinen kissa. :)

Syy: kissa on laumaeläin. Niilo on elänyt elämänsä ensimmäiset 7,5 vuotta sekalaisessa laumassa (6 ihmistä, toinen kissa, 1-2 koiraa ja välillä oli kanikin) eikä ole siis joutunut olemaan hetkeäkään yksin, ellei itse niin halua. Nyt meillä se joutuu välillä olemaan jopa vuorokauden yksin tyhjässä asunnossa ja kun me tullaan kotiin, seuraa puoli tuntia hätäistä maukumista, perässä juoksentelua, seinille hyppimistä ja mattojen riepottelua jne. Okei, ehkä vähän liioittelin. Reaktio vaihtelee vähän sen mukaan miten kauan on oltu pois. Koulupäivän jälkeen se ei välttämättä jaksa edes raahautua ovelle vastaan, yksinäisen yön jälkeen vastaanotto muistuttaa enemmän tuota edellä mainittua. 

Joka tapauksessa Niilo on nyt saamassa leikkikaverin, joka pitäisi sen kiireisenä silloin kun me itse ollaan kiireisiä: koulussa, töissä, harrastuksissa jne. Ja tuohan se iloa meidän kaikkien elämään. :) Kissanpentukuume yllättää mut silloin tällöin, mutta tärkein syy tällä kertaa on juuri se, että haluan Niilon olevan onnellinen. Uskon, että toisesta kissasta olisi apua.

Maanantaina mennään katsomaan Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen kissanpentuja. MUOKS. Mennään perjantaina Viikin löytöeläintalolle katsomaan pentuja, jotka on ens viikolla luovutusikäisiä. Toivottavasti siis ensi viikolla meitä on neljä, ja laittelen sit heti kuvia! :) 

2. syyskuuta 2012

Video arabinäyttelyistä

Best In Show Figurantka PL

Wuhuu! Kauan siinä kesti, mutta nyt se on lopultakin valmis. Forssassa pidetyissä tämän vuoden arabinäyttelyissä otin perus valokuvien lisäksi (joo ne tulee joskus) videopätkiä ihan kiitettävän määrän, joista läheskään kaikki ei edes päätyneet tuolle videolle (parhaat vaan, tietenkin ;). Ajatus oli jo silloin tehdä tällainen koostevideo, joten matskua tuli kuvailtua kaikesta mahdollisesta, jotta saisin videon vastaamaan sitä tunnelmaa ja meininkiä, mikä näyttelyissä oli, ja koen siinä onnistuneeni. Kertoilkaa mielipiteitänne kommenttiboksiin, mitä tuossa olis voinut tehdä toisin ja kantsiiko jatkossa tehä videoita. Nauttikaa!



Kuvia & tunnelmia tallilta

Otetaan tähän alkuun sellainen pieni havainnollistus siitä, minkä verran Miina on syönyt laitumella kesän aikana. Ensimmäinen kuva on otettu laitumellepääsypäivänä, 30.6, ja toinen 22.8. Päivi oli noihin aikoihin sitä mieltä, että Miina on lihonu kauheesti, mut mä en vaan nähnyt sitä ennenku nyt. Järkytyin. :D 

Miina ennen laidunta


 Miina nyt

Joo-o, on siinä jotain pientä muutosta tapahtunut! Ja kyllä se jälkimmäisessä on minusta enemmän hevosen näköinen, vaikka ei tosta kyllä tarvii enää enempää paisua. Vähän turhankin rimpula oli koko kevään vanhalla tallilla. Täällä ei onneks tarhakaverit varasta heiniä (ainakaan toistaiseksi).

Jotain mun piti kirjottaa, mut en taaskaan muista mitä kaikkee. Ainakin ne koulukisat oon vähänniinkun perunut jo. Miinan jumittelu senkun jatkuu, joten ei sitä voi edes treenata normaalisti + sain uuden työpaikan (jee!) ja siellä menee työvuorot just päällekäin niiden päivien kanssa kun oisin voinu ottaa tunteja niitä kisoja ajatellen. Ja jee, säästän rahaa kun en mee kisoihin enkä tunneille.

Niin Miinan ratsastelu on ollu nyt sellasta että pitkät alkukäynnit maastossa ja sitten kentälle - oli eilen yllättävänkin hyvä tällä taktiikalla! Lisäksi noudatin Raunin neuvoa ja satuloin hieman aiempaa taaemmas, ettei satula oo siinä lapojen päällä yhtään, niin voi olla että sekin auttoi. Päivi on shoppaillut Miinalle kaikkea ihanaa, Back On Track -selänlämmittimen ja lila-pinkin sadeloimen ja muuta tyttömäistä. :) Näitä molempia testailin Miinalle eilen, selänlämmitintä ratsastuksen jälkeen ja tarhaan viedessä satoi vielä, niin sai takin päälle.

Lupasin joku kerta kuvata Theo the friisiläisen ulkona kunnolla, niin tässä on nyt niitä kuvia:





Theo on siis Mattaksen asukkeja, 6v friisiruuna ja Miinan toinen karsinanaapuri. Minskin tulee välillä kiljuttua sille syystä tai toisesta ja Theo puolestaan hakkaa seinää... kuulostaa ihan avioparilta. Mutta näistä huolimatta tulevat kivasti juttuun.

Sitten yhteen toiseen mustaan hevoseen (joita on yhteensä neljä, onneks kaikki vähän erirotusia & -näkösiä niin ei mee sekasin!) tallilla, eli Laimaan, joka on 23v ratsastuskoululta eläkkeelle jäänyt pv-tyyppinen tamma (en tiedä rotua). Laajensin tällä viikolla "Hannan Hevostenliikutuspalvelut Oy":n toimintaa kolmanteen hevoseen, kun Päivi oli Laiman omistajan Marinan kanssa käynyt maastossa ja oli tullut puheeksi, että ko. tamma tarttisi yhtä lisäliikuttajaa. Niinpä sovin Marinan kanssa treffit Mattakseen yks ilta ja kokeilin Laimaa - ja ihastuin! 

Tarkoitus oli kokeilla ensin kentällä, mutta just sopivasti oli Päivi Miinalla sekä Miia Fasulla/Nasulla (kiva ku tiiän taas hevosten nimet...) lähössä maastoon, niin kun kerran sain luvan mennä mukaan, menin. Laima oli tosi kiva! Ihan automaatti: herkkä, rauhallinen, reipas, koko ajan kuulolla. Ainoa mikä ärsytti, oli se että sen sai kiskoa joka toisesta pensaasta irti syömästä. Aika nopsaan sekin hoksas että en anna sen syödä, ja ne yritykset hyökätä puskaan sai unohtumaan naksauttamalla ja pohkeella. 

Kentälle palatessa Marina ehotti että ravaisin ja laukkaisin, kun tamma on hyvin vertynyt maastokävelyllä. "Joo me kokeiltiin niitä jo!" oli mun vastaus. :D Kokeilin toki kentälläkin, ja siinä huomas pientä jäykkyyttä vasemmassa laukassa eikä menohalut olleet yhtä hyvät kuin tukkitiellä, mut siellä mettässä Laima oli tosi ihana maastokaveri. Toimi hienosti ryhmässä: ei luimistellut muille eikä laukassa heittänyt aivoja narikkaan, otti matkaajohtavalla askeleella johtajan paikan (kuten laitsallakin oli) ja siitä huolimatta pysyi järkevänä eikä alkanut säpsähdellä joka ikisen oksan varjoa tms. kuten jotkut nimeltämainitsemattomat tammat saattaa joskus tehdä... :)

Eli tällä hetkellä vuokraan Miinaa 2x viikossa ja kolmannen päivän tallilla ratsastan Väiskiä taikka Laimaa. Tässä kuvia Laimasta kesälaitumella: 





Kuvista tarkemmin, toivoisin teiltä lukijoilta kommenttia kuvakoosta: Onko tää Suuri (nyt näkyvillä) hyvä vai pitäiskö kaikkien kuvien olla aina Erittäin Suuri -koossa (esimerkki mm. tässä postauksessa)? Omaan silmään nää tuntuu välillä pieniltä, mut hei, saahan ne klikkaamalla aukeemaan isommiksi. Sitten taas ne erittäin suuret on todellakin suuria ja tästäkin postauksesta olis tullut PITKÄ, jos kaikki 20 kuvaa olis sitä kokoa. Kerro mielipiteesi ja vaikuta! :)

Ja loppuun kuvia laitumelta, mm. Miinan ja Millikan rapsutuskerhosta. Ihanaa kun Miinalla on ystävä!