30. kesäkuuta 2013

23

Huomasin yhden kaverini blogissa tällaisen hauskan synttäripostauksen, ja kun itselläkin ne synttärit tässä justiinsa oli, ajattelin toteuttaa saman.

Listaan 23 asiaa, jotka olen tämän vuoden aikana oppinut:


1. Hyvä tallipaikka on todella vaikea löytää, ja kun sen löytää, siitä saattaa silti joutua luopumaan yhtäkkiä. Sama pätee vuokrahevosiin.
2. Vaikka vuokrahevoseen aina kiintyy ja sitä kohtelee kuin omaansa, siitä on pakon edessä mahdollista päästää irti ja myös päästä yli.
3. On parempi aloittaa kouluttaminen jo päivän ikäisen varsan kanssa kuin vuosia myöhemmin. Se ei mene rikki, jos se tottuu ihmisiin, mutta sinä voit mennä kun käsittelet sitä 7-vuotiasta "varsaa", joka ei ole tottunut.
4. Pystyynkuollut, vanha ja kiltti useimmissa tilanteissa ei ole sitä jokaisessa tilanteessa. Varaudu aina yllätyksiin, jokaisen nelijalkaisen (ja kaksijalkaisen) kanssa.
5. Lempihevosia voi olla monia erilaisia. Sekä eteenpäin potkittavia että äkkilähtöraketteja.
6. En ole "jyrsijäihminen", mutta koiraihminen musta voi vielä tullakin. Ei ne olekaan niin tylsiä ja turhia eläimiä.
7. Kaksi onnellista kissaa on parempi vaihtoehto kuin yksi yksinäinen. Kuluista viis.
8. Mikä tahansa eläin oppii mitä vaan. On sinusta kiinni, löydätkö siihen kärsivällisyyttä ja toimivat metodit.
9. On mahdollista, että ammattikoulussa on todella hyvä ryhmähenki eikä siellä kiusata ketään.
10. On myös mahdollista, että jos koulussa on linja, jolla erikoistutaan yhden tietyn tietokoneohjelman käyttöön, koko koulussa ei ole opettajaa, joka osaisi sitä ohjelmaa käyttää.
11. Bussikuski ei välttämättä osaa ajaa omaa reittiään oikein. Ole aina valmis neuvomaan hänet perille.
12. Älä tuhlaa rahaa tai aikaa terveyskeskuksessa, sieltä saat vain "ehkä"- ja "voi olla"-diagnooseja.
13. Uskalla kokeilla luontaishoitomenetelmiä. Uskalla uskoa ennemmin omenaviinietikan ja veden kuin lääkkeiden voimaan. Tulee halvemmaksi ja saatat jopa laihtua kaupanpäälle.
14. Älä kokeile masennuslääkkeitä. Kokeile mieluummin joogaa ja itseäsi miellyttävää elämäntyyliä.
15. Jos liikut paljon, liiku enemmän! Jaksa aina potkia itsesi liikkeelle, siitä tulee parempi olo. Fyysisesti ja henkisesti.
16. Älä murehdi - mistään. Se ei muuta mitään, ei auta sinua eikä ketään muutakaan ja siitä tulee paha mieli. Pää pystyyn, suunta eteenpäin ja parasta mahdollista ratkaisua miettimään. Kohta se elämä taas hymyilee.
17. Jos sinua luullaan ikäistäsi vanhemmaksi itseäsi vanhemmassa seurassa, se on itseasiassa kohteliaisuus.
18. Moikkaa aina kaikkia, ole ystävällinen kaikille. Piirit ovat usein pienet ja hyvät tyypit muistetaan.
19. Ole innokas ja mene mukaan uusiin juttuihin, vaikket mitään asiasta tietäisi. Uuden oppiminen on aina palkitsevaa, ja hyvä tapa saada uusia ystäviä.
20. Koskaan ei voi sanoa liian monta kertaa kiitos. Pidä tärkeimmistä läheisistäsi huolta, vietä heidän kanssaan aikaa ja näytä arvostuksesi. He pitävät huolta sinusta.
21. Säästä rahaa ja vietä enemmän aikaa siskosi kanssa: anna hänen leikata ja värjätä hiuksesi. Hän osaa kyllä.
22. Mikään ei ole itsestäänselvää. Älä koskaan tee olettamuksia - mistään asiasta.
23. Itsevarmuus on edelleen kauniimpaa kuin lyhyet mekot ja paksu kerros meikkiä.





Mitä tykkäsit?


26. kesäkuuta 2013

Klaarailukooste




Postaus sisältää minun, Kimmon, Aneten ja Mimosan ottamia kuvia. En ihan joka kuvan alle lähtenyt kirjottelemaan että mikä yksilö oli kenenkin käsialaa. :)

Klaaran kanssa on taas harpottu eteenpäin suurin askelin viimeiset pari viikkoa. Muutaman kerran oon sen kanssa palloillut, yksin tosin niin ei ole uusia kuvia. Pallon pomppiminen on vähän pelottavaa, muuten se saa hetkittäin liikahdella. Luulen että "pallo"-käsky alkaa olla pikkuhiljaa hallussa ja välillä poni innostuu ihan kuljettamaankin. Tämän lisäksi on tehty kaikennäköistä ratsuhommiin liittyen.


Peltoratsastelua porukalla





Lauran olotila tässä raskauden loppuvaiheessa on ollut niin kehno, ettei ole itse päässyt ollenkaan tallille. Viime viikolla mulla oli mukana nuoret reippaat tytöt, Lauran tytär Mimosa ja ponikoulusta tuttu kaverinsa Anette. Ratsastettiin kaikki kolme vuorollamme pienellä pellolla. Ei haluttu mennä kentälle, koska Klaara yhdistää sen työhön, mutta "maastossa" olemista ei niinkään, joten pellolla tuli vähemmän tappelua. Kolme ratsastajaa oli silti aika paljon nuorelle ponille, vaikka pidettiin taukoja välissä, ja jo toisen kyytiläisen kohdalla oli nähtävissä selvää väsymistä ja kiukuttelua. (Psst, huomatkaa kuvissa tyttöjen ostama uusi hieno satulahuopa!)




Anette halusi mennä tokana ja Mimosa vikana, niinpä minä menin taas ensimmäisenä Klaaran selkään. Käveltiin tallilenkki pellolle asti, tytöt vieressä ja minä selässä. Koko ajan poni oli mukavan reipas, ravipätkät oli energisiä, sopivasti vauhtia ja pari kertaa tultiin laukanneeksikin. Panin merkille, että Klaara nostelee molempia laukkoja, eli ei taida hirmu isoa puolieroa olla ainakaan toistaiseksi. (Useamman vuokrahepan kanssa tottunut siihen, että toinen laukka on huomattavasti vaikeampi, niinpä olen nyt iloinen!) Toisen hyvän laukkapätkän jälkeen tulin jo pois selästä, että muutkin pääsee ratsastamaan.





Tosiaan Aneten kanssa Klaaralla meni puolivälissä hommaa sukset ristiin. Rupesi lapa edellä jyräämään pusikkoihin tietyissä kohdissa ja jäi sinne vaan syömään, ihan sama mitä apuja ratsastaja yritti antaa. Anette laukkasi myös, tuli vähän pukkiakin mutta hienosti pysyi tyttö kyydissä. Mimosan kanssa ei poni enää jaksanut mennä, hädin tuskin raviakaan ja homma meni pitkälti siihen, että yritettiin saada Klaara vaan ravaamaan suoraan pikkupätkä, ei puskaan eikä kenenkään päälle. Onneksi ratsastaja pysyi rauhallisena ja ilmeestä päätellen myös hyväntuulisena. Lopuksi Mimosa ratsasti tallilenkkiä pitkin takaisin tallille, me käveltiin mukana. Tässä vielä videota mun ja Klaaran laukkapätkästä:




Maastoilua (melkein) yksin




Sunnuntaina oli tarkoitus mennä Mimosan kanssa, mutta hänelle tuli muuta menoa, joten lupasin pärjätä yksin. Pyysin kuitenkin Kimmon mukaan, ihan varmuuden vuoksi. Hoitaessa ötökät kiusasi ponia ihan hirveästi, hyvä kun kavioita sain vilkaistua ilman että ne osui muhun ei-halutulla tavalla. Kun iskin satulan selkään, koko eläin suurinpiirtein nukahti ja tais olla eka kerta, kun nousin Klaaran selkään ilman kenenkään apua! Sitä on aina ollut joku pitelemässä, kun on niin liukkaasti yleensä lähdössä. Nyt seisoi täydessä koomassa ja tuskin huomasi, että yhtäkkiä istuinkin jo satulassa.

Kerran Kimmo oli mukana, päätin lähteä maastoon. Kimmo käveli alkumatkan edellä, Klaara sai siitä riittävää itseluottamusta jatkaa eteenpäin vaikka jänskätti selvästi. Mentiin sama lenkki kuin kaksi viikkoa sitten Safin seurassa, joten semituttuja maisemia kuitenkin. Vajaa puolet lenkistä uskallettiin mennä edeltä ja ravailtiinkin itsekseen mukavan rentoja, rauhallisia pätkiä hiljaisella metsätiellä. Asfalttitiellä Kimmo tuli varmuuden vuoksi taluttamaan, vaikka todennäköisesti se jota eniten siinä kohtaa pelotti, oli Kimmo. Se on tallilla ollut mukana joitakin kertoja, osaa taluttaa hevosta ja näin, mutta itseluottamusta niiden käsittelyyn puuttuu, kun ei ole kunnolla kokemusta. Ilmeisesti se koko ja voima pelottaa, ja siinä taluttaessakin ihmetteli että mitä hän muka voi asialle tehdä, jos Klaara yhtäkkiä hermostuu. Mutta ajauduin aiheesta. Selvittiin sekin kohta todella rauhallisesti ja koko lenkistä jäi hirmu hyvä fiilis.





Itsenäistä ratsastusta

Sen luottavaisen tunteen pohjalta uskalsin eilen lähteä ratsastamaan Klaaraa ensimmäistä kertaa aivan yksin. Menin tarkoituksella illalla, jolloin tallilla varmasti on porukkaa, jos sattuisin apua tarvitsemaan. Tällä kertaa harjatessa Klaara taas koomaili, mutta kun sai satulan selkään ja riimun kaulalle, alkoi sirkus. Ilmeisesti hän on täysin voittamaton, kun se riimu on kaulalla ja hän voi tehdä ihan mitä vaan, pyöriä vaikka ympyrää niissä naruissa, niin että satula roikkuu ilmassa martingaalin piuhoista ja ne loput piuhat on aivan miten sattuu sen elukan kaulan ympärillä... Tämän kaoottisen tilanteen sain onneksi pelastettua jämäkällä komennolla, ja aika pian ponikin tajusi, että nyt ei tosiaankaan saa liikkua edes millimetriä, tai muuten. Ja varusteet, luojan kiitos, säilyivät ehjinä sekoilusta huolimatta. Täytynee jatkossa pistää se riimu takasin päähän siihen suitsien päälle heti kun suitset on päässä, sillä toi rumba alkoi vasta kun poistuin pään vierestä fiksaamaan sitä martsaria kiinni satulavyöhön = poni oli "vapaa" tekemään mitä lystää.

Eli saattoi olla vähän hapan maku suussa, kun selkään pääsin - taas ilman avustajaa, hyvä poni :) - eikä Klaaran itsepäisyys hävinnyt ratsastaessa mihinkään. Alkuverkaksi mentiin tallilenkki, iiihan yksin. Aika hyvin se jo luottaa ratsastajaan, mutta ei ihan täysin. Vähän piti säpsähdellä, esim. tuttua hiekkakasaa, josta se on mennyt tuhat kertaa ylikin. Ja sitten oli se vene, jonka joku oli siirtänyt hänen reittinsä varrelle ja sitä oli pakko väistää, mielellään viiden ellei kymmenen metrin päähän, jotta päästiin turvallisesti ohi.

Kentällä ratsastin yksinkertaisesti ravia pääty-ympyrällä. Ja joka kierros kävin uudestaan keskustelun siitä, tarvitseeko siinä ympyrällä oikeastaan olla vai voisiko livetä lapa edellä muualle. Vasempaan kierrokseen tästä taisteltiin niin kauan, että Klaara ravasi sen ympyrän punkematta yhtään ja sitten sai kävellä. Oikeaan kierrokseen siirryttäessä poni oli jo väsyttänyt itsensä, ja vaikka punkeminen oli vähäisempää, en saanut ratsuani liikkumaan kokonaista kierrosta ravissa sitten millään. Niinpä keskusteltiin sitten siitä, ja lopulta sellainenkin onnistunut kierros tuli. Sen jälkeen käveltiin hetki uralla ja voitiin hyvillä mielin lähteä tekemään tallilenkki uudestaan, eri suuntaan. Vene oli edelleenkin valmiina hyökkäämään hetkellä millä hyvänsä, mutta vaati vain sen viitisen metriä väistöliikettä tällä kertaa. Hiekkatiellä ravaaminen oli paljon kivempaa kuin kentällä ja tietenkin Klaara jopa tarjosi sitä. Kun sais sen ponin motivaation kentällä kohilleen, olis aika super.

Että näin me edistytään päivä päivältä ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että voin tota heppaa ihan oikeasti vuokrata, itsenäisesti, ja ratsastaa kentällä tai maastossa, päivästä riippuen joskus jopa kaikkia askellajeja. :)





24. kesäkuuta 2013

Lisää Klaarakuvia


Tänään esitellään Roosan ottamia kuvia Klaarasta, reilun viikon takaiselta sunnuntaivisiitiltä. Kyseisen tallipäivän tapahtumista on aiempi postaus, jossa puolestaan on näytillä Annin kuvia. 








H: "Voitko nyt...!" K: "En."












23. kesäkuuta 2013

Haastava estetunti




Näin alkuun haluan kiittää kuvista Siiriä, joka katsomossa sattui kameran kanssa istumaan juuri sopivasti. Tunnistin Siirin hänen blogiaan seurattuani (kiva kuulla mitä tutulla tallilla tapahtuu) ja kun kysyin, hän ystävällisesti lupasi minustakin muutaman näpsyn ottaa. Hyviä tuli, kiitos! :)

Keskiviikkona olin estetunnilla Ratsastuskoulu Knaperbackassa. Kyseinen talli tarjoaa kesäisin muutamia edullisempia teematunteja, ja on mulle teiniajoiltani ennestään tuttu paikka. Vaikka Knapperissa opettajat ja hevoset tuppaa välillä vaihtumaan tiuhempaankin, opetuksen ja palvelun taso on mielestäni pysynyt samana, jolloin tunnille on aina kiva mennä. Viime kesänä kävin Knapperissa istunta- sekä estetunnilla, niistä oma postauksensa täällä.

Olen huomannut, että blogiini löydetään Googlen kautta melko usein hakusanoilla "Knaperbacka kokemuksia". Tästä syystä koitan tehdä tästä postauksesta suht kattavan, jotta mahdolliset uudet tuntilaiset saavat haluamansa informaation. Jos jotain tuntuu puuttuvan, kysykää ihmeessä!

Tallille tullessa ilmapiiri oli mukava. Niin tallin omistaja kuin muut asiakkaat moikkaavat ja apua saa kunhan vain pyytää. Satulahuoneen pöydällä odottavasta listasta näin, että olin saanut ratsukseni hevosen jota tuntia varatessani pyysinkin, Swahibun, joka oli kentällä valmiina edellistä tuntia tekemässä. Listaa tutkiessani silmiin osui tuttu nimi, mitä jäin vähän hämmästelemään. Ja kun sitten kävelin satulahuoneesta ulos kohti kenttää, vastaan tallusteli kukas muu kuin tuleva ryhmänohjaajani, syksyllä mua jo opettanutkin valokuvauksen opettaja Alli. Jäätiin hetkeksi juttelemaan, nauramaan sille kuinka pieni maailma on, kunnes Alli lähti laittamaan omaa ratsuaan kuntoon ja minä kentän laidalle rakennettuun katsomoon odottelemaan. 

Edeltävä tunti oli myös estetunti, osa kurssiviikon estekurssia, joten ratsuni oli todella hyvin lämmitelty, kun selkään asti pääsin. Aika pian huomasin, että Swahibu oli energisempi kuin muistin. Olin toivonut sitä sen pohjalta, että tykkäsin siitä viime kesänä kovasti, mutta yhtä asiaa en ottanut huomioon. Viime kesänä mun vakioratsu oli "tykin suusta"-arabitamma Miina, joten olin tottunut siihen että kaasua ei tarvii painaa mutta jarrua kyllä. Nyt oon viime marraskuusta asti ratsastanut Päikkää ja Klaaraa, jotka puolestaan on nimenomaan päinvastaisia tapauksia, ns. "eteenpäin potkittavia". Lopputulos: en osannut ratsastaa Swahibua, en niin hyvin kuin olisin halunnut. 




Alkuverkattiin käynnissä ja ravissa, sitten otettiin laukkaa, laukkapuomia ja kavaletteja ympyrällä. Siinä kohtaa ratsuni alkoi kaahottaa (onneksi meitä oli vain viisi, niin oli tilaa mennä), ei malttanut juuri kävellä ja aloin ajatella että valitsin väärän hevosen. Jossain välissä meillä meni totaalisesti sukset ristiin, enkä saanutkaan ruunaa enää ollenkaan laukkaan, tai edes raviin! Käppäili vaan nyrpeän oloisena ja ihmetteli miksi maiskuttelen ja naputan pohkeilla. Minulle tuotiin raippa avuksi, ja sitten mentiin taas liian kovaa.

Vaikka hevonen tuntui epäsopivalta itselle, enää ei ollut ruikuttamista. Pakko se tunti oli pystyä ratsastamaan Swahibulla loppuun - olinhan niin välttämättä halunnut - joten aloin tehdä pidätteitä toisensa perään, rytmitin ne hengityksen kanssa (jos sekin vaikka hidastaisi kun kovaan ääneen siellä selässä hönkäilen) ja omasta väsymisestä huolimatta mennä vielä kerran ne kavaletit niin että Noora, tunnin opettaja, olisi vihdoin tyytyväinen. 

Jo edellistä tuntia katsoessa näin, että Noora on todella napakka opettaja, mitä arvostan silloin kun tilanne on esim. se että ratsastajaa pelottaa ns. turhaan ja tarvitsee vain tiukkaa kuria suoriutuakseen tehtävästä - jonka jälkeen on paljon parempi olo, kuin että olisi luopunut hommasta ja tehnyt jotain helpompaa. Tietenkään minä kaahailevine puoliarabeineni en ollut mikään poikkeus Nooran komennossa. Jäin oikeastaan joka harjoituksessa viimeisenä hinkkaamaan omaa suoritustani, kun ei siitä ollut tulla yhtään mitään. En silti halunnut antaa periksi, joten puskin vaan eteenpäin ja koitin jaksaa keskittyä antamaan hevoselle riittäviä apuja, vaikka oma kunto tuntui hetkittäin pettävän. Tällä taktiikalla selvisin läpi kaikista ratatyyppisistä harjoituksista, joita hypättiin useampi erilainen. En mitenkään enää muista niitä, mutta monessa tuli sekä myötälaukkaa seuraavalle esteelle, että laukanvaihto ja suuria loivia käännöksiä. Esteet oli pystyjä ja oksereita, 3-5 kpl per harjoitus, ja korkeudeltaan 50-70 cm. 




Se mistä olin kovin kiitollinen, oli Swahibun selväpäisyys esteillä. Jos mun olisi vielä pitänyt jaksaa ja yrittää keskittyä siihen, meneekö se ohi vai mitä se tekee, en tiiä olisiko hyppäämisestä tullut yhtään mitään. Mä keskityin vain pidättämiseen sopivampaan vauhtiin, hyviin teihin ja lähestymisiin, katseeseen ennen ja jälkeen esteen.. Swahibu hoiti loput. Se paineli menemään vaan ja olisi varmaan hypännyt, vaikka oisin heittänyt kädet silmille ja kiljunut "apua!" Hyvän hevosen voimin jotenkin selvisin tästä haastavasta tunnista hengissä, ja jälkeenpäin tuntui, että näin sen pitikin mennä. Olin onnistunut ratsastamaan hevosella, jolla en tuntenut osaavani ratsastaa - ilman mitään katastrofeja! Tunti oli tehokas ja opettavainen, tosin tuntuu että enemmän opin itse hevoselta kuin tunnin vetäjältä, tällä kertaa. Istuntatunnilla varmaan saisi paremman käsityksen Nooran taidoista opettaa, hänen tunnillaan kun en ollut aiemmin käynyt.

Loppukäyntien jälkeen hypättiin alas, talutin Swahibun talliin ja otin kamat pois. Sienellä pyyhkäisin pahimmat hiet pois kaverin kyljiltä, ennen kuin vein varusteet paikoilleen ja vaihdoin mietteitä tunnista parin muun ratsastajan kanssa. Kävi ilmi, että Alli oli myöskin julkisilla liikenteessä, niinpä käveltiin yhtä matkaa bussipysäkille ja bussimatkakin juteltiin hevosharrastuksesta, koulusta jne. Kuulostaa ehkä ajatuksena ahdistavalta joutua vapaa-aikana "hengailemaan" opettajansa kanssa, mutta ei se ollut. Meillä oli yllättävän paljon yhteistä ja näin ollen paljon jutun aihetta. :)

Loppuun voisin tiivistää, että kyllä, suosittelen Knaperbackaa, jos etsit jotain hyvää tuntiratsastuspaikkaa, ihan tavallista tuntia tai esim. kouluvalmennusta / muuta erityisempää varten (tarjonta on aika kattava), ja sinulla on varaa maksaa pk-seudulle tyypillistä hintaa ratsastusopetuksesta. Itse aikoinaan Knapperista lähdin, kun tuli ajankohtaiseksi hevosen vuokraaminen ja itsenäisempi harrastaminen. Jos haluaisin tunneilla käydä vakituisesti, saattaisin hyvinkin käydä edelleen Knapperissa.




20. kesäkuuta 2013

Ensimmäiset laukka-askeleet!


Kaikki postauksen kuvat (c) Ann-Marie H. 

Näin alkuun: voi moro tota ponin mahaa! Ihan käsittämätön syöppö ja laitumen ulkopuolellakin käyttäytyy niin kuin ei ois viikkoon ruokaa nähnytkään. Klaara laiduntaa ihan tarkoituksella pienemmällä alueella, kun on selkeästi taipuvainen lievään pyöristymiseen...

Viime sunnuntaina mua kävi tallilla moikkaamassa hovikuvaajani, Anni ja Roosa. Tässä postauksessa kerron päivän tapahtumista sekä esittelen Annin ottamia kuvia. Roosalla onkin osa kuvistaan näytillä omassa blogissaan, niistä tulee tänne oma kuvapostauksensa aikanaan. 




Päivä alkoi ponin laitumelta metsästämisellä ja harjauksella. Avotalli tarjosi yllättävän upean kuvauspaikan, jota en ole itse tajunnut hyödyntää (mutta jatkossa aion ehdottomasti kokeilla!). Oltiin kuitenkin liikkeellä ruuhka-aikaan eikä ehditty kunnolla "studiomaisia" kuvauksia siinä järjestää, kun piti jo heittää satulaa selkään että muutkin pääsee varustautumaan. 

Mentiin aluksi kentälle, jossa ratsastelin lähinnä pientä kavalettitehtävää. Klaara oli vähemmän yhteistyöhaluisella tuulella, ja kaatoi kavaletin ties kuinka monta kertaa. Hyvä kun kerta tai kaksi päästiin ravissa yli. Muutama pieni protesti tuli myös ja ne kuvat missä Klaara meni hetkellisesti nätisti, oma ilmeeni oli luokkaa "en jaksa enää!" Niinpä kuvasaldo kentältä oli aika vähäinen, tässä nyt ne mitä kehtaa näyttää. :)








Jos molempien mielipide kentällä ratsastuksesta oli ytimekkäästi "Ei tänään.", maastossa tilanne oli eri. Lähdettiin käppäilemään tietä laidunten ohi ja kuvaajani saivat idean että ratsastaisin tyhjällä laitumella vähäsen. Klaara rentoutui silminnähden, myös selkääntuntuvasti ja oli paljon reippaampi liikkumaan eteen.

Otin vähän ravia ja käyntiä ees taas peltosuoralla ja kun yksi kerta tultiin kotiinpäin ravia, annoin askeleen reipastua ja silloin se nousi. Laukka! Meidän ensimmäiset yhteiset laukka-askeleet! Ne oli niin sieviä ja pehmeitä, ei yhtään sellaista tykinsuusta täysii pukkilaukkaa kuin olin kuvitellut että nuorella hevosella aina alussa on. Kehuin kovasti ääneen, taputin, annoin leipää taskusta ja taisin pysähtyäkin palkinnoksi. Sen jälkeen käveltiin takaisin puoliväliin laitsaa ja taas kotiinpäin ravissa - ja laukassa! Tätä tehtiin muutamia kertoja, tuli useampi nätti nosto ilman että itse rupesin mitään enempiä pohjeapuja vielä antamaan (ne haluan erikseen Lauran kanssa sopia ja varmistaa ennen kuin lähdetään mitään opettamaan). Käytin sanaa "laukka" silloin kun Klaara oli jo laukassa, jotta se jatkossa ymmärtäisi sen käskysanana (todennäköisesti ymmärtääkin jo, juoksutuksesta tuttuna juttuna). Toisinaan poni intoutui vähän pukittelemaan, mutta tuon palleron pukit on niin laiskoja ja pieniä, ettei se juuri penkkiin tuntunut.

( Vaikkei olisi hevosihminenkään, näistä kuvista voi repiä huumoriarvoa ihan vaan mun naamataulua tuijottamalla. Ilmeiden kurissapito on mulle täysin vieras asia, varsinkin hevosen selässä. :)










Yhden onnistuneen noston jälkeen hyppäsin alas selästä palkinnoksi ja talutin Klaaran tallille. Tässä vaiheessa aiempi pikkutihutus alkoi yltyä ihan sateeksi, jolloin päästettiin Klaara vielä kirmailemaan tyhjään ruohoaitaukseen. Se kirmailu jäi lähinnä haaveeksi, Klaara kun oli edelleen huolissaan riittävästä ravinnon saannistaan eikä oikein malttanut heinikosta päätään nostaa. Tähän hätään ei ole siitä kuvia, niitä ehkä siis myöhempänä ajankohtana. 

Kokonaisuutena jälleen mukava päivä, jonka lopuksi tytöt tuli meilläkin käymään ja katsomaan mun mahtavia temppukissojani. :) Tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi vuoden ja ehkä koko hevoshistoriani ikimuistoisimmista päivistä, kun päästiin Klaaran kanssa ns. uudelle tasolle, lähes täydellisessä yhteisymmärryksessä. 




17. kesäkuuta 2013

Pentuvideo Ninnistä





Muistutus: Video näyttää paremmalta Youtubesta katsottuna (HD'na)!


Tämä video on ollut työn alla ööö... syyskuusta asti. :---) Nyt se sitten lopultakin tuli valmiiksi, kun löysin sattumalta nämä videoklipit ja innostuin tekemään. Lattialla kuvatut otokset on ensimmäiseltä päivältä, ihan niitä ensimmäisiä hämmästelyn hetkiä uudessa oudossa paikassa. Sängyllä kuvatut on seuraavan päivän leikeistä. Näistä näkee aika hyvin, että vaikka on varauksellinen otus tuo Ninni, se on tarvittaessa yllättävän rohkea ja nopeasti sopeutuva. Muistan miten äiti ja sisko kävi sitä ihmettelemässä, että kylläpä reipastui päivässä paljon! Alkuunhan se ei tullut sängyn alta pois kun pelotti niin ja tuossa se jo viilettää sellasta vauhtia, ettei joka käänteessä pysynyt edes sängyllä. :)


Että se aika rientää, oliko se oikeasti noin pieni reppana... Tässä vielä muistin virkistystä kaipaaville linkit ensimmäiseen Ninni-postaukseen sekä uusimpaan postaukseen. Näkee vähän kuvista (ja tekstistä) miten se on kasvanut ja kehittynyt. Heinäkuussahan Ninni täyttää jo vuoden (!), silloin tulee varmasti erikoispostaus, paljon kuvia ja muuta mukavaa. Myös Niilo täyttää vuosia heinäkuussa, muhkeat 9 vuotta. :) Ehdotuksia postausideoista saa laittaa tulemaan!




13. kesäkuuta 2013

Klaaran eka kimppamaasto


Tallilta laitumille päin

Tiistaina oli maastopäivä. Tultiin tallille porukalla hyvissä ajoin, ja mentiin eka kentälle. Lauran sisko Kaisa pääsi pitkästä aikaa ratsastamaan Klaaralla ja tekemään vähän töitäkin sen kanssa, ihan simppeliä ympyrällä ratsastusta - tai niin sitä luulis että se on simppeliä. Klaaralla oli taas ponipäivä ja hyppeli välillä ihan miten miten sattuu. Kaisalle, joka vasta aikuisiällä on ratsastuksen parissa aloittanut, täytyy antaa rispektit ja pisteet suorituksesta! Pari niistä riekkumisista oli hyvin lupaavan näköisiä putoamista ajatellen, mutta ei, Kaisa pysyi ihan tosi hyvin kyydissä ja mielettömällä asenteella - eteenpäin vaan! Oisinpa itsekin aloittelijana ollut tuollainen. :) 

Klaara sai tauon ja sen jälkeen minä kipusin kyytiin. Maastoon mukaan lähti tallinpitäjä Auri Safi-tammallaan, Aurin koira Ilpo, Mellu taluttamaan meitä (varmuuden vuoksi) ja Laura perässä dokumentoimaan tapahtumia kamerallani. Alkumatka laidunten ohi mentiin suosiolla talutuksessa, ja siinä Klaara tuntuikin vähän hermostuneelta hetkittäin. Pian päästiin tyhjän laitumen viertä kulkien pöpelikköön, jossa ei taluttaja olisi oikein mahtunutkaan kävelemään hevosen kyljellä, niin sanoin Mellulle että päästä irti vaan ja huutelen sitten jos tulee tilanne. (Koitan laittaa tekstin ja kuvat melko tarkkaan aikajärjestyksessä keskenään, niin näette tarkemmin millainen lenkki ja fiilis oli!)





Klaara oli tietysti jännittynyt, mutta vaikutti hyvin tyytyväiseltä saadessaan olla toisen hevosen seurassa. Se ravaili vähän väliä Safin kiinni, oli välissä sitten kolme tai puoli metriä. Lauran ohjeiden mukaan olen antanut sen ravata halutessaan, kun heppa on asiallisesti. Ettei mennä kieltämään siltä eteenpäin pyrkimystä. Toisinaan kyllä muistuttelin, mm. myöhemmin asfaltilla, että juuri nyt ei sovi ravata.

Pienellä niittyaukealla jäätiin odottelemaan Lauraa - joka on viimeisillään raskaana eikä jostain kumman syystä kävele yhtä nopeasti kuin kaksi energistä hevosta - ja Ilpoa, joka oli hävinnyt omille teilleen hetkeksi. Klaara seisoi todella mallikkaasti, vähän ehkä harmitti se paikallaan olo, niin että piti jalkoja pikkusen siirrellä, mutta tosi vähän. Kiittelin ääneen ja taputtelin rauhallista ratsuani. 




Kivuttiin mäen päälle vähän metikössä mutkitellen ja melko pian mäen toista kylkeä alaspäin. Jossain kohtaa oli suorempi metsätien pätkä, jossa otettiin ravia. No, Klaara ja minä mentiin ravia, Safi puolestaan itselleen kuulemma hyvin tyypillistä maastointoilua ravin, laukan ja käynnin väliltä. Klaara oli miellyttävän rauhallinen koko ajan, välillä edelleen ravaili Safin perään, muttei yhtä paljon kuin alkumatkasta. Luullakseni mäkien jälkeen päädyttiin hiekkatielle, jota alla olevassa kuvassa tullaan "väärään" suuntaan eli takaisin päin. Lähdettiin etsimään laumasta eksynyttä Lauraa, mutta kuten kuvasta voitte päätellä, ei tarvinnut etsiä kauan!




Loppumatkasta lähinnä käveltiin, sillä osa teistä oli asfaltoituja ja autojakin tuli vastaan. Mellu riensi fiksuna tyttönä meidän lähelle aina auton lähestyessä, ja varmuuden vuoksi otti vähän ohjista kiinni. Klaara oli siinäkin tilanteessa hyvin seesteinen eikä moottoriajoneuvoista ollut hänelle minkäännäköistä vaaraa. Sitten päästiinkin jo tallille johtavalle tielle, joka ravattiin pihaan asti ja käveltiin vielä hetki takaisinpäin. Kun jäätiin seisoskelemaan, Safilla meni hermot ja sitten meni Klaarallakin. Käytiin vähän puskan kautta rymyämässä ja siinä oli lenkin ainoa kohta, kun en tuntenut oloani varmaksi ponin selässä. Sekin meni ohi ja sitten käveltiin tallipihaan hyvässä yhteisymmärryksessä. 





Kokonaisuudessaan todella onnistunut ensimmäinen "kunnon" maasto! Lenkillähän oli pituutta ehkä 15-20 min, mistä oli oikein hyvä aloittaa. Nyt nähtiin, miten lunki maastoilija Klaara on ja varsinkin toisen hevosen seurassa sen kanssa voi varmasti lähteä jo pidemmillekin reissuille. :) Tätä lisää, minä tykkään!