Maastoratsastus Virossa

Mulla oli ihan mieletön seikkailuviikonloppu. En ees tiedä mistä aloittaisin! Jos nyt tähän alkuun kerron lyhyesti ns. oheistoiminnasta, mitä muuta lahden toisella puolella ollessani tein ja pyhitän sitten loppupostauksen sille tärkeimmälle - ratsastukselle. 

Isäni asuu siis Tallinnassa ja olin sopinut meneväni viikonlopuksi hänen ja vaimonsa luokse. Isä tuli hakemaan mut perjantaina satamasta lounasaikaan, heitti mut keskustaan shoppailemaan ja meni itse takasin töihin. Tietenkin vietin sen aurinkoisimman hetken ajasta sisällä ostoskeskuksessa ja kun lähdin kävelemään vanhaan kaupunkiin, alkoi tihuttaa. Kun sain kotitekoisen passionhedelmäjäätelötuutin käteeni, sade yltyi hieman ja evääni meinasi lähteä liukenemaan, joten piilouduin lähimpään syvennykseen yhden asuinrakennuksen kyljessä, syömään ja odottelemaan. Hetkessä pikkukuuro muuttui kaatosateeksi eikä mulla ollut mitään sontsaa mukana. Vaikka sain jäätelön syötyä, ei ollut järkeä lähteä kastumaan litimäräksi, joten istuskelin noin puoli tuntia siinä portaalla. Sateen tauottua lähdin kävelemään katua alaspäin, josta isä oli luvannut mut hakea. Vanhan kaupungin viemäröinti on heikkoa ja kun sitä vettä tuli kerralla niin älytön määrä, oli alaosa kaupunginosasta erittäin tulvainen. Ihmiset ottivat kenkiä pois jalasta ja lähtivät kahlaamaan pitkin katua päästäkseen eteenpäin. (Paitsi suomalaiset tädit, jotka ottivat mieluummin taksin.) Odottelin noin vartin verran isää ja siinä ajassa vesi oli lähes kokonaan hälvennyt ja kadulla saattoi taas kävellä. 

Näkymä piilopaikastani

Tulvakatu ortodoksisen kirkon edessä

Eli perjantaina ja lauantaina aamupäivällä liikuin aika shoppailupainotteisesti eri puolilla Tallinnaa, ja löysinkin pari kivaa uutta paitaa. Illalla oli tiedossa isän ystävän 40v synttäribileet paikallisessa pubissa, joista mulle ei oltu etukäteen informoitu, niin mulla ei tietenkään ollut mukana juuri muuta kuin shortsit ja ratsastushousut. Reppu oli ratsastuskamppeista ihan täynnä, tästä syystä myös kaikki kuvat on kännykällä otettuja, kamera ei olisi mitenkään mahtunut mukaan. Isän vaimolta sain lainattua siistimmät housut, siihen sopi toinen ostamistani topeista, mutta kengät puuttui vielä. Niinpä isä sponssasi mulle uudet siniset kesäiset popot. :) (Pukeutumispuolesta ei nyt tullut kuvia, kun tämä ei niinkään lifestyle blogi ole, mutta jos jonkun erikoispostauksen aiheesta (tai toisesta) haluatte, huudelkaa!)

Ja illalla oli yksityistilaisuutena järjestetty syntymäpäiväjuhla, 80-luvun teemadiskoineen ja runsaine tarjottavineen. Mulla oli alkuun hieman orpo olo suuressa joukossa, jossa kaikki tunsi kaikki, mutta mua ei kukaan enkä mä ketään. Eikä kukaan puhunut mun kieltä. Onneksi oon oppinut viroa sen verran, että ymmärsin jotakin muiden jutuista ja osasin välillä vastatakin. Loppuillasta, tarpeeksi monen snapsin jälkeen alkoi virolaisiltakin suomen kieli luistaa kummasti. :) Ja yllättävän hyvin sitä jaksoi tanssia vaikka kuinka, pitkän päivän ja energisen 2h ratsastuksen jälkeen!

Pyrin kertomaan mahdollisimman tarkasti kokemuksistani Vihterpalun tallilla, jotta mahdollisesti ratsastusmatkoista kiinnostuneet saavat kaiken tarpeellisen infon, kannattaako tälle tallille mennä. Voin jo nyt sanoa että kannattaa! 

Talli sijaitsee ns. kaukana sivistyksestä, lähellä merenrantaa mahtavien maastojen ympäröimänä. Autoja liikkuu hyvin vähän ja ajomatkaa Tallinnasta on noin tunti. Ihan lähellä tallia on myös hotelli. Itse löysin ko. paikan isäni avustuksella, kun ilmoitin että haluan Virossa maastoon. Isä oli aikoinaan töissä läheisellä kartanolla ja sattui paikan tietämään, joten laitoin ihan facebook-viestiä Kristinalle, joka maastoja vetää ja sovin sopivan päivän ja kellonajan. 

Googlettamalla ja hevostalli.netin haulla löysin vain kalliita ja kaukana olevia talleja, tämän tallin suomenmarkkinointi kun on vielä aika pientä. Muualla minulle ehdoteltiin 2h ratsastuksen hinnaksi 75e, koska olisin ollut ainoa ratsastaja oppaan lisäksi. Vihterpalussa taas ei ollut väliä olenko yksin vai 5 kaverini kanssa, opastettu maastoratsastus maksaa ratsastajaa kohden vain 12e/tunti! Talli järjestää myös kärry- ja rekiajeluja, piknik-ratsastusretkiä, talutusratsastusta ym. Kenttää ei ole, mutta pellolla voi myös ratsastaa (ja todennäköisesti myös hypätä) ja sekin maksaa huikeat 8e/tunti. Tallipaikkojakin on, ja niiden kuukausihinnat (120e/kk!!) kuultuani teki mieli muuttaa Viroon ja ostaa hevonen... Ihan älytöntä että niin lähellä on niin eri hintataso!

Ihastuin kovasti paikkaan. Sitä pitää muuten suomalais-virolainen perhe, joten suomeksi asioiminen onnistuu helposti. Vaikka talli ja muut rakennukset ovat huonossa kunnossa eivätkä niinkään kaunista maisemaa, hevoset olivat hyvin hoidetun oloisia ja ennen kaikkea tyytyväisen näköisiä. Pellolla laidunsi suuri lauma, lähes kaikki perheen 19 hevosesta. Vain kaksi orivarsaa keskenään ja vanhempi ori omassa tarhassaan puuttuivat laumasta. Perheen äiti Kristina kasvattaa ja kouluttaa itselleen hyväluonteisia, fiksuja turistihevosia, eli risteytyksiä. Laitumelta löytyi emätammoina ainakin lämppäri ja suokki, joita oli miksattu hannoverin, trakehnerin ym. kanssa sporttisiksi ratsuhevosiksi. Mm. minun ratsuni Ufo, Kristinan oma 5-vuotias kasvattiruuna, oli juurikin lv-jokupvtyyppinen -sekoitus ja kuulemma hänen rauhallisin hevosensa.

Ufo meressä!

Ufo ratsastuksen jälkeen

Ufo oli laitettu minua varten valmiiksi kuntoon ja ennen selkäännousua Kristina varoitti että ruunalla on tapana suhtautua uuteen ratsastajaan aluksi päätään viskelemällä, mutta rauhoittuu kyllä ajan kanssa. Varoitus oli turha, sillä lähdin hepsun kanssa liikkeelle minulle tuttuun tapaan melko löyhin ohjin enkä saanut aikaan koko kahden tunnin aikana yhtään päänheilahdusta. Tiedä sitten oliko syynä juuri oma rento olemukseni ja olematon ohjastuntuma, vai liekö kesä ja laidunelo väsyttänyt hepsun. Itselleen Kristina oli satuloinut 5-vuotiaan Riksin, eestinhevosruunan, jonka oli ostanut itselleen parivuotiaana. Kuulemma "poni" kantaa hyvin pieniä lapsia ja on jopa kilpaillut 9-vuotiaan tytön kanssa matkaratsastuksessa. Mutta kun selässä oli niinkin vaativa ratsastaja kuin Kristina, Riks säikkyi suunnilleen kaikkea minkä sattui näkemään ja poikitteli pusikkoon vähän väliä. Napakassa komennuksessa matka saatiin aina jatkumaan kuitenkin.

Lähdettiin siis tallipihasta Kristinan ja Riksin perään pikkupätkä asfaltoitua tietä pitkin. Aika nopeasti päästiin hiekkatielle ja niitä siellä pääosin onkin, mikä mahdollistaa sen että kaikki tallin hepat elävät kengittä. Alkuun käveltiin 5-10 min, sitten alettiin ravailemaan. Ufolla oli ihan järjettömän iso askel (Klaaran sipsutteluun tottuneelle), ja jouduin nopeasti toteamaan, että siellä on pakko keventää. Hetkittäin kokeilin istua, mutta lähes joka kerta jalustimet oli heti lähtemässä litomaan ja tasapaino samoiten. Kevenneltiin pitkää hiekkatietä hyvä tovi, sitten poikettiin mäntyjen keskelle leveälle metsätielle, jossa oli tosi hyvä pohja ravata ja laukata. Ja niitä teitä meni lukemattomia ristiin rastiin! Maastot oli hyvin tasaiset, mentiin ehkä yksi minimalistinen alamäki ja sekin ihan helposti ravissa. Sen jälkeen otettiin laukkaa, välillä ravia ja taas laukkaa, kunnes päästiin merenrantaan. Oltiin varmaan puoli tuntia menty yhteen soittoon vauhdikkaampia askellajeja, ja oltaisiin varmaan jatkettu samaa rataa, jos en olisi pyytänyt pientä hengähdystaukoa, että saan otettua vähän kuvia.

Rantahiekka oli liian pehmeää laukkaamiseen, joten käveltiin yhteen päähän rantapolkua ja poikettiin sitten veteen. Meren kautta mentiin jokunen sata metriä vedessä kahlaillen, sitten takaisin polulle ja jatkettiin matkaa ravissa. Ufo oli hieman epäluuloinen upottavassa merenpohjassa astellessaan, ja roiskutteli niin itsensä kuin minunkin päälle vettä tutkiessaan, saattoiko juuri tähän kohtaan varmasti astua. Kuten muuallakin maastossa, se teki mitä pyydettiin ja harppoi eteenpäin kuuliaisesti.

Merenrannassa hauska ja Suomen maastoista poikkeava juttu oli myös kaisilikon läpi ratsastaminen. Kaislat olivat kasvaneet niin korkeiksi, että huojuivat meidän kypärien yläpuolella asti. Maaperä oli yllättävän kuivaa siinä kohtaa, joten kaislikossa käppäily oli turvallista ja tosiaan kivaa vaihtelua. Hevosten mielestä kaislat olivat myös herkullinen välipala.

Merenrannasta ravailimme telttailualueen ja hotellin pihan ohitse takaisin metsäteille. Tässä vaiheessa Kristina katsoi kelloa - vielä tunti aikaa! Okei, ehkä olin ahnehtinut liikaa ja 1 tai 1,5 tunnin maasto olisi ollut ihan riittävä. Niinpä loppuaika mentiin niitä upeita metsäteitä ristiin rastiin. Riksillä alkoi kunto loppua (oli ollut kuulemma vähemmällä ratsastuksella jonkun aikaa), eikä jaksanut enää kauheasti laukkailla, mutta Ufolla sen sijaan tuntui energiaa riittävän. Sain kehoituksen mennä edelle, jos haluaisin vielä laukata, niinpä menin. Jälkeenpäin kehuin Kristinalle, että hänellä on tässä todella hyvä maastohevonen! Ufo totteli pienimmästä avusta, nosti laukan lähes heti eikä säikkyillyt mitään. Se myös hidasti aina pyydettäessä hyvin vähäisillä avuilla ja myös antoi anteeksi ratsastajan virheitä: jossain välissä kumarruin harjan ylle väistääkseni oksia ja satuin nojaamaan väärään suuntaan, kun polku jatkuikin toisaalle. Se horjutti vähän tasapainoa, mutta Ufo ei ollut moksiskaan, meni vain eteenpäin. Ja sen laukka oli hirmu miellyttävä istua. Ei lähtenyt kaahaamaan, edes kotiinpäin, vaan meni rennosti ja leppoisasti, ratsastajaa kuunnellen. Hevosen koko olemus oli niin rauhoittava, että loppumatkan taisin mennä lähes kokonaan ohjat löysästi yhdessä kädessä, oli askellaji mikä hyvänsä.

Viimeinen vajaa puolituntinen käveltiin kotiinpäin, tallista ja hevosista jutellen. Kristina oli hirmu mukava, kertoili mielellään omista kasvateistaan ym. ja kyseli välillä myös omasta ratsastustaustastani. Juttelimme viroksi, alkumatkasta ilmoitin heti että pärjään kyllä, vaikka Kristina mietiskeli että pitäisikö hänen yrittää puhua suomea minulle. Viro tuntui kuitenkin sujuvan ihan hyvin, vaikka välillä jouduin kysymään jotain sanaa (en esim. tiennyt mitä "käynti" on viroksi), mutta sanottuani ko. sanan suomeksi, pääsimme aina yhteisymmärrykseen.

Tallilla päästettiin hevoset suoraan laitumelle. Käytiin kävelemässä lauman seassa ja Kristina esitteli muistaakseni kaikki hevosensa, ikää, sukupuolta ja rotua myöten, osan nimeltäkin. Yksi vuotiaista varsoista tuli meitä katsomaan, se oli hassun pörröinen vaihtuvine varsakarvoineen ja ollut kuulemma talvella vähän kipeä, niinpä sitä oli paljon käsitelty ja nytkin tuli suurinpiirtein syliin. :) Muutkin hevoset, mm. Ufon äiti Teresa kävi uteliaana meitä moikkaamassa ja palasi sitten laiduntamisen pariin.

Kun on tottunut ratsastelemaan junnuponilla sellasia max. 30min pätkiä, pääosin käyntiä ja vähän ravipätkiä välissä, 2 tuntia oli kyllä erittäin tehokas ratsastus, varsinkin kun siitä noin tunti tai ylikin oli kevyttä ravia. Jälkeenpäin saattoi vähän tuntua reisissä, jos muuallakin, ja olin aika iloinen ettei pariin seuraavaan päivään ollut tiedossa enempää ratsastusta. Nämä päivät oon lämmöllä muistellut tätä mahtavaa kokemusta ja tulen muistelemaan vielä pitkään!

Jos en tänä kesänä, niin todennäköisesti ainakin seuraavana haluan tehdä tämän uudestaan - yksin tai kaverin/kavereiden kanssa. :) Tutut nykikää hihasta, jos heräsi innostus lähteä esim. loppukesästä. Ja tähän loppuun paukutan vielä yhteystietoja muille kiinnostuneille. Molemmat sivut on täysin viroksi, mutta omistajille voi tosiaan laittaa viestiä ihan suomeksi, niihin todennäköisesti vastailee sitten Kristinan suomalainen mies.

Tallin kotisivut
Tallin facebook-sivu

Ufo ja Riks kiiruhtamassa lauman luo

Mitä tykkäsit?