23. kesäkuuta 2013

Haastava estetunti




Näin alkuun haluan kiittää kuvista Siiriä, joka katsomossa sattui kameran kanssa istumaan juuri sopivasti. Tunnistin Siirin hänen blogiaan seurattuani (kiva kuulla mitä tutulla tallilla tapahtuu) ja kun kysyin, hän ystävällisesti lupasi minustakin muutaman näpsyn ottaa. Hyviä tuli, kiitos! :)

Keskiviikkona olin estetunnilla Ratsastuskoulu Knaperbackassa. Kyseinen talli tarjoaa kesäisin muutamia edullisempia teematunteja, ja on mulle teiniajoiltani ennestään tuttu paikka. Vaikka Knapperissa opettajat ja hevoset tuppaa välillä vaihtumaan tiuhempaankin, opetuksen ja palvelun taso on mielestäni pysynyt samana, jolloin tunnille on aina kiva mennä. Viime kesänä kävin Knapperissa istunta- sekä estetunnilla, niistä oma postauksensa täällä.

Olen huomannut, että blogiini löydetään Googlen kautta melko usein hakusanoilla "Knaperbacka kokemuksia". Tästä syystä koitan tehdä tästä postauksesta suht kattavan, jotta mahdolliset uudet tuntilaiset saavat haluamansa informaation. Jos jotain tuntuu puuttuvan, kysykää ihmeessä!

Tallille tullessa ilmapiiri oli mukava. Niin tallin omistaja kuin muut asiakkaat moikkaavat ja apua saa kunhan vain pyytää. Satulahuoneen pöydällä odottavasta listasta näin, että olin saanut ratsukseni hevosen jota tuntia varatessani pyysinkin, Swahibun, joka oli kentällä valmiina edellistä tuntia tekemässä. Listaa tutkiessani silmiin osui tuttu nimi, mitä jäin vähän hämmästelemään. Ja kun sitten kävelin satulahuoneesta ulos kohti kenttää, vastaan tallusteli kukas muu kuin tuleva ryhmänohjaajani, syksyllä mua jo opettanutkin valokuvauksen opettaja Alli. Jäätiin hetkeksi juttelemaan, nauramaan sille kuinka pieni maailma on, kunnes Alli lähti laittamaan omaa ratsuaan kuntoon ja minä kentän laidalle rakennettuun katsomoon odottelemaan. 

Edeltävä tunti oli myös estetunti, osa kurssiviikon estekurssia, joten ratsuni oli todella hyvin lämmitelty, kun selkään asti pääsin. Aika pian huomasin, että Swahibu oli energisempi kuin muistin. Olin toivonut sitä sen pohjalta, että tykkäsin siitä viime kesänä kovasti, mutta yhtä asiaa en ottanut huomioon. Viime kesänä mun vakioratsu oli "tykin suusta"-arabitamma Miina, joten olin tottunut siihen että kaasua ei tarvii painaa mutta jarrua kyllä. Nyt oon viime marraskuusta asti ratsastanut Päikkää ja Klaaraa, jotka puolestaan on nimenomaan päinvastaisia tapauksia, ns. "eteenpäin potkittavia". Lopputulos: en osannut ratsastaa Swahibua, en niin hyvin kuin olisin halunnut. 




Alkuverkattiin käynnissä ja ravissa, sitten otettiin laukkaa, laukkapuomia ja kavaletteja ympyrällä. Siinä kohtaa ratsuni alkoi kaahottaa (onneksi meitä oli vain viisi, niin oli tilaa mennä), ei malttanut juuri kävellä ja aloin ajatella että valitsin väärän hevosen. Jossain välissä meillä meni totaalisesti sukset ristiin, enkä saanutkaan ruunaa enää ollenkaan laukkaan, tai edes raviin! Käppäili vaan nyrpeän oloisena ja ihmetteli miksi maiskuttelen ja naputan pohkeilla. Minulle tuotiin raippa avuksi, ja sitten mentiin taas liian kovaa.

Vaikka hevonen tuntui epäsopivalta itselle, enää ei ollut ruikuttamista. Pakko se tunti oli pystyä ratsastamaan Swahibulla loppuun - olinhan niin välttämättä halunnut - joten aloin tehdä pidätteitä toisensa perään, rytmitin ne hengityksen kanssa (jos sekin vaikka hidastaisi kun kovaan ääneen siellä selässä hönkäilen) ja omasta väsymisestä huolimatta mennä vielä kerran ne kavaletit niin että Noora, tunnin opettaja, olisi vihdoin tyytyväinen. 

Jo edellistä tuntia katsoessa näin, että Noora on todella napakka opettaja, mitä arvostan silloin kun tilanne on esim. se että ratsastajaa pelottaa ns. turhaan ja tarvitsee vain tiukkaa kuria suoriutuakseen tehtävästä - jonka jälkeen on paljon parempi olo, kuin että olisi luopunut hommasta ja tehnyt jotain helpompaa. Tietenkään minä kaahailevine puoliarabeineni en ollut mikään poikkeus Nooran komennossa. Jäin oikeastaan joka harjoituksessa viimeisenä hinkkaamaan omaa suoritustani, kun ei siitä ollut tulla yhtään mitään. En silti halunnut antaa periksi, joten puskin vaan eteenpäin ja koitin jaksaa keskittyä antamaan hevoselle riittäviä apuja, vaikka oma kunto tuntui hetkittäin pettävän. Tällä taktiikalla selvisin läpi kaikista ratatyyppisistä harjoituksista, joita hypättiin useampi erilainen. En mitenkään enää muista niitä, mutta monessa tuli sekä myötälaukkaa seuraavalle esteelle, että laukanvaihto ja suuria loivia käännöksiä. Esteet oli pystyjä ja oksereita, 3-5 kpl per harjoitus, ja korkeudeltaan 50-70 cm. 




Se mistä olin kovin kiitollinen, oli Swahibun selväpäisyys esteillä. Jos mun olisi vielä pitänyt jaksaa ja yrittää keskittyä siihen, meneekö se ohi vai mitä se tekee, en tiiä olisiko hyppäämisestä tullut yhtään mitään. Mä keskityin vain pidättämiseen sopivampaan vauhtiin, hyviin teihin ja lähestymisiin, katseeseen ennen ja jälkeen esteen.. Swahibu hoiti loput. Se paineli menemään vaan ja olisi varmaan hypännyt, vaikka oisin heittänyt kädet silmille ja kiljunut "apua!" Hyvän hevosen voimin jotenkin selvisin tästä haastavasta tunnista hengissä, ja jälkeenpäin tuntui, että näin sen pitikin mennä. Olin onnistunut ratsastamaan hevosella, jolla en tuntenut osaavani ratsastaa - ilman mitään katastrofeja! Tunti oli tehokas ja opettavainen, tosin tuntuu että enemmän opin itse hevoselta kuin tunnin vetäjältä, tällä kertaa. Istuntatunnilla varmaan saisi paremman käsityksen Nooran taidoista opettaa, hänen tunnillaan kun en ollut aiemmin käynyt.

Loppukäyntien jälkeen hypättiin alas, talutin Swahibun talliin ja otin kamat pois. Sienellä pyyhkäisin pahimmat hiet pois kaverin kyljiltä, ennen kuin vein varusteet paikoilleen ja vaihdoin mietteitä tunnista parin muun ratsastajan kanssa. Kävi ilmi, että Alli oli myöskin julkisilla liikenteessä, niinpä käveltiin yhtä matkaa bussipysäkille ja bussimatkakin juteltiin hevosharrastuksesta, koulusta jne. Kuulostaa ehkä ajatuksena ahdistavalta joutua vapaa-aikana "hengailemaan" opettajansa kanssa, mutta ei se ollut. Meillä oli yllättävän paljon yhteistä ja näin ollen paljon jutun aihetta. :)

Loppuun voisin tiivistää, että kyllä, suosittelen Knaperbackaa, jos etsit jotain hyvää tuntiratsastuspaikkaa, ihan tavallista tuntia tai esim. kouluvalmennusta / muuta erityisempää varten (tarjonta on aika kattava), ja sinulla on varaa maksaa pk-seudulle tyypillistä hintaa ratsastusopetuksesta. Itse aikoinaan Knapperista lähdin, kun tuli ajankohtaiseksi hevosen vuokraaminen ja itsenäisempi harrastaminen. Jos haluaisin tunneilla käydä vakituisesti, saattaisin hyvinkin käydä edelleen Knapperissa.




8 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus! :) Tekisi itsekin mieli päästä hyppimään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kivaa vaihtelua, varsinkin jos länkkää menee "päätoimisesti". :)

      Poista
  2. Noora on kyllä mahtava opettaja. Osaa olla sopivalla tavalla vaativa mutta kehuu paljon jos tekee oikein. :) Nimimerkki ratsastin hänen tunneillaan kaksi vuotta.

    Swahibu ei ole ihan lempihevoseni (ei yhteistyö natsaa kuten Varrin tai Kilkennyn kanssa) mutta voi että, oli kiva katsoa näitä kuvia tutusta hevosesta! Kiitti! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Itekin opin tykkäämään tollaisesta vaativuudesta vasta vanhempana. Aiemmin Knapperissa opettanut Emmi oli vähän samantyylinen ja teini-ikäisenä olin aina että "voi ei!", jos se oli sijaisopena meidän tunnilla. :) Viime kesänä tykkäsin tosi paljon sen opetuksesta!

      Mä luulin, että se on mun lempihevonen, mut ehkei se sit enää oo. Tota Kilkennyä pitäis kyllä päästä koittamaan. En oo koskaan mennyt ja tällä tunnilla sillä ratsastanut nainen kehui, että aivan huippu poni. Ja hyvältä sen meno näyttikin, myös edellisellä tunnilla.

      Varrista kyl tykkäsin sillon kun vielä tunteja teki, ainoa heppa jolla hypännyt ilman satulaa. :) Siihen ihan paras mahdollinen ratsu!

      Poista
    2. Anonyymi4/7/13 03:29

      Ihan totta, itsellä sama juttu Emmin kanssa! Alkuun en itsekään tykännyt Emmistä, olin aina Maken ja Nooran fani, Marian tunneilla kyllä oppi, kun siinä koko ajan mietti että: "Tuo nainen omistaa tämän hevosen, mitähän se miettii jos en ratsasta oikein.." Tallinomistajien pitäisi pitää enemmän tunteja. :D Mutta Emmi on kyllä vähän sellainen opettaja, joka kehuu joskus ehkä liian vähän. Mutta kyllä sekin opettaa osaa.

      Kilkenny on suosikkini, vaikka vähän nyyhkinkin Huriverin perään olen iloinen, että Kilke tuli tonne Knapperiin. :) Se on ihan uskomattoman kiltti hoitaa ja ratsastaessa se on tosi mukava, se ei lähde lapasesta mutta ei sitä tarvi potkiakaan eteenpäin (Ats...), ja esteillä se on niin mieletön pikku sähköjänis ettei tosikaan! Suosittelen, että ratsastaisit sillä, jos mahdollista. Voin luvata ettet tuu pettymään. ;) Itekin nyt tuolla lopetin opiskelujen takia mutta joskus kun vielä menen irtotunneille, pyydän kyllä ehdottomasti Kilkennyä.

      Varri oli kyllä aivan mieletön hevonen! Sen kanssa oli alkuun oikeeta tahtojen taistoa mutta loppuvaiheessa meidän yhteinen tanssi sujui tosi hyvin. Mun ryhmäläisetkin jotka meni sillä pyys aina mua laittaa sen kuntoon kun ne ei oikein sen näykkimisestä tykänny, mutta me oltii hyvii kavereita. :) Toisin kuin vaikka Jackien kanssa, voi ei ei. Taidan olla ruunaihminen. Vaikka Sangrija on ihana.

      Poista
    3. Kyllä mä muistan Emmiltäkin kehuja saaneeni - sitten kun on 15 min hinkattu laukkaa ympyrällä kavalettia hypäten niin että se PÄÄ muistaa KÄÄNTYÄ joka ikinen kerta! Eli kyllä sen hyvän kommentin eteen töitä sai tehdä. :)

      Mä taas en tykännyt yhtään Hurista. :D Menin sillä ehkä kerran ja se oli niin outo! Paahtoi menemään niin kauan että sai uralla toisen hevosen kiinni ja sit jäi siihen hännäntyveen töpöttämään... Sit kun koitat vaihtaa paikkaa, se ei jaksakaan enää ravata eikä nosta ravia enää vaikka miten pohkeita tai raippaa käyttäisit. Tuli sellainen olo, että osaako tällä joku ratsastaakin, ainakaan minä en osannut. :) Atsin sentään sai liikkeelle, esim. ottamalla vesipullon käteen. :---D Yksissä alkukäynneissä tein sen virheen ja poni säikähti pulloa, lähti laukkaamaan ympäri kenttää. Kerrankin pääsin menemään kovaa sillä laiskimuksella!

      Oon kanssa autellut aikoinani varsinkin niitä alottelijoita, kun menivät ennen mun vakituntia. Osa niin pikkusia, etteivät saaneet satulaa edes Atsin selkään yksin. Eniten auttelin just niitä hankalempia, varsinkin Annaa (siitä nyt on jo aikaa kun se lähti, mut semmoinen rautias ponikokoinen hevos(?)tamma). Se oli aika hurja välillä, näykki ja potki. Mut ratsastaessa se oli jees. :) Väittäisin et muistuttaa just Jackieta jonkun verran.

      Poista
  3. Kiitos tästä tekstistä, oli hauska lukea! Kävin vuoden alussa koulun järjestämällä ratsastuspäivällä Knaperbackassa, ja päädyin sitten ratsastamaan Swahibulla. Olin silloin 13v ja ensimmäistä kertaa ratsastin ihan oikeasti. Ensiksi ratsastaminen jännitti ihan huikeasti, mutta parin minuutin päästä olin jo tosi iloinen että oikeasti ratsastin. Sen päivän jälkeen olen tosi usein ajatellut Swahibua, ja sen ansiosta löysin tämän artikkelin ja blogisi! Eli jee, olet saanut yhden lukijan lisää! :D Jotenkin vaan mieltä lämmittää lukea juttuja muiden kokemuksista Swahibusta kun tiiän etten tuu varmaan ikinä enää sitä tapaamaan. Mutta jooh kiitos tästä kivasta postauksesta~~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi ja kiva kun liityit lukijaksi! Sulla on käynyt hyvä tuuri, kun olet Swahibun saanut oppaaksesi ratsastuksen maailmaan. :) Varmasti suoriutunut tästä tehtävästään kunniakkaasti. Eikä sitä koskaan tiedä, mihin elämä vielä kuljettaa - jospa sittenkin, vuosien päästä kohtaatte uudelleen. :)

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)