Iloisia katteja

Oho, tuli vähän taukoa. Elettiin näköjään vielä huhtikuuta, kun viimeksi kissoista kirjoitin. Nyt tuleekin siis suht paljon päivitettävää. Viimeksi kirjoittelin Ninnin leikkauksesta ja kummallisesta patista leikkausarven alla. Kuten toivoinkin, kyhmy pieneni pikkuhiljaa ja parissa viikossa oli poissa. Nyt alkaa neidin massukin olla oma karvainen itsensä.

Lumien sulettua oon näissä parissa kuukaudessa huomannut suuren muutoksen sekä itsessäni, Kimmossa että kissoissa. En aikasemmin tajunnut, että oikeasti se kylmyys ja pimeys vaikuttaa näin paljon mielialaan ja käytökseen - eläimilläkin. Itseni tiesin, että reagoin asiaan voimakkaasti ja olen kesällä "parempi ihminen", mutta että mun kissatkin? Jotenkin kuvittelin talvella, että Niilo on masentunut, Ninnin takia. Että se ei pidä siitä ja sen takia on ihan iloton mököttäjä. Mutta sitä risoi talvi eikä Ninni. Nyt kun aurinko paistaa, Niilo nukkuu parvekkeella tuntitolkulla, juoksee ja leikkii Ninnin kanssa ja on myös mua ja Kimmoa kohtaan paljon sosiaalisempi. Yhä useammin pitää päästä syliin, rapsuttaa tai tehdä yhdessä naksuttelutemppuja.

Myös Ninnin olemus on muuttunut. Talvella sille taisi kertyä sellaista riemuidioottienergiaa, minkä se yritti purkaa sinkoilemalla joka puolelle, mm. olohuoneen hyllyn päälle, jonne sillä ei ollut mitään asiaa tuhoamaan mun koulutöitä. Jossain vaiheessa kyllästyin nousemaan kymmenen kertaa illassa sohvalta hätistämään tuholaisen hyllystäni, joten siirsin "taiteeni" muualle ja näytin Ninnille että sitä ei enää ajeta pois, tämä on nyt sen paikka. Ja se rakastaa sitä hyllyä! Sieltä näkee niin hyvin ulos ikkunoista ja on turvallinen paikka torkkua kaikessa rauhassa. Siirrettiin myös kiipeilyteline telkkarin toiselta puolelta siihen hyllyn viereen, niin kissojen on helpompi kiivetä hyllyn päälle. Niilokin on alempaa hyllytasoa käynyt kokeilemassa lepopaikaksi, vaikka viihtyy edelleen paremmin pehmeällä matolla kahvipöydän alla.

Ninni oli siis aiemmin tosi levoton ja maukui ja kuljeskeli ympäriinsä. On se nykyäänkin äänekäs, mutta se ääni on rennompi, huvikseen jutusteleva. Ei sellaista jatkuvaa hermostunutta ininää. Myöskin Ninnin sylikäyttäytyminen on parantunut viime syksystä todella paljon. Vielä tämän vuoden puolella se ryntäsi aina heti olkapäätä kohti, kiipeämään vimmatusti niskaan, ja sitä kautta maahan, ihmistä karkuun. Nykyään se saattaa sitä yrittää, mutta yleensä ei heti ja huomattavasti pienemmällä vastustelulla. Kai se on tajunnut ettei se meistä mihinkään pääse eikä joudu kauaa kärsimään kuitenkaan. Uskon, että säännöllinen kynsien leikkaus on myös totuttanut molemmat kissat sietämään paremmin käsittelyä - jos istuu nätisti ja antaa rauhassa leikata, saa kinkunpalasia palkkioksi.

Molemmat kissat on siis aiempaa rauhallisempia, rennompia, sosiaalisempia.. Turkkikin on lakannut hilseilemästä, muuttunut kauniin kiiltäväksi ja pehmeäksi. Niitä myös kiinnostaa mielestäni yhä enemmän kaikki uusi ja jännittävä, Ninniä varsinkin. Neidin bravuuriksi on muodostunut muunmuassa parvekkeen verkossa kiipeily...

Kissojen pirteään olotilaan on voinut vaikuttaa myös lisääntynyt aktiviteetti, nimittäin se naksutinkoulutus. Klaaran kanssa puuhailun myötä oon innostunut yhä enemmän uuden opettamisesta myös omille rakkauslapsilleni, jotka puolestaan ovat innostuneet tekemään temppuja niin paljon, että varsinkin Niilo tulee välillä ihan pyytämään sitä! Se tietää missä lokerossa pidän naksutteluun sopivia nameja, niinpä toisinaan, joskus lähes päivittäin, Nipa menee istumaan lokeron eteen ja laittaa tassun sen kahvalle. :)

Tuo tassu kahvalla -efekti ja Niilon innostus naksutteluun johtuu mielestäni siitä, että opetin sen antamaan tassua. Se oli sille tosi helppo juttu oppia, osittain siksi että se on ennenkin saattanut kerjätä ruokaa tassulla tökkimällä (nykyään en anna kerjääjille mitään, mutta jos tulevat lähelleni kun syön ja ovat siivosti eivätkä yritä varastaa, sitten saatan antaa maistiaisen). Talvella opetin molemmat myös istumaan käskystä, mitä treenataan yhä, sillä en usko kavereitten ymmärtävän pelkkää äänikomentoa ilman käsimerkkiä.

Niilo on antanut tassua jo pari viikkoa, Ninnin kanssa aloitin kunnolla vasta eilen ja sekin on NIIN nopea oppimaan! Muutama tosi nopea reaktio tuli jo eilen ja nyt molemmat kissat osaa astua etujalat punaisen laatikon päälle, kun napautan laatikon pintaa sormilla merkiksi. Aikasemmin Niilon harjoitellessa "tassua", Ninni oli energisempi ja sitä opetin hyppäämään käskystä esteitä. Niilohan ei hyppää, jos esteen voi mitenkään kiertää, kaataa tai alittaa, mutta Ninni pomppaa kyllä ilomielin. Naksutinkoulutuksesta on tulossa ihan oma tarkempi postauksensa kuvineen ja voisin koittaa ehtiä ihan videotakin kuvaamaan.