28. toukokuuta 2013

Klaaran kuulumiset

Perhe ja perhehevonen elementissään

Klaaralla oli eilen syntymäpäivä, onnea poni 3 vee! :)

Lauantaina ponilla oli raspaus. Kuten kuvasta näkyy, Klaara rauhoitettiin ja vaikutus kesti jonkun aikaa. Harvinainen tilaisuus päästää Toukokin mukaan puuhailemaan (kuvan taapero). Klaaran suusta löytyi sitä sun tätä, joten saatiin viikon kuolaintauko. Tarkoitus oli ratsastaa seuraavana päivänä, mutta päädyttiin sitten treenaamaan palloilua lisää, sekä la että su. Klaara on oppinut tosi nopeasti palloilun salat ja olen alkanut vaatia siltä kunnon tönäisyä (palkan saa vasta kun pallo liikahtaa selvästi, pelkkä turvalla pusuttelu ei riitä). Samoiten vaadin keskittymistä palloon (ajan pois jos meinaa mennä syömään), vähän kokeillaan jo kuljettamista ja pallon seuraamista, sekä sitä että Klaara etsisi pallon luo vaikka en itse seisoisi pallon vieressä. Sekin toimi yllättävän hyvin! Poni tiesi, että vaikka leipäkäsi ei ole tässä nyt, se tulee paikalle heti kun tönäisen palloa. Meidän palloiluharrastus on innostanut myös Miksun ja Mohan mukaan kokeilemaan, ja tässä onkin lauantaisia kuvia, kun päästettiin tarhakaverit yhdessä palloilemaan. Klaara tosin oli sitä mieltä, että pallo on vain ja ainoastaan hänen, Moha voi painua ***. :D 

Huomenna olis taas Klaara-päivä maastakäsin, itekseen. Ajattelin pitää tällä kertaa breikkiä palloilusta, vaikka Klaara siitä kovin tykkääkin, mut että olisi monipuolisempaa tekemistä välillä. Mellu sen kanssa oli jotain temppurataa jo tehnyt, ajattelin kokeilla rakentaa vähän trail-esteitä ja katotaan mitä poni niistä tykkää. Seuraavalla viikolla hyppään taas satulaan, nyt jo odotan innolla. :)
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)