Klaara-Vappu

Vastapainoksi sille viimeviikkoiselle kerralle, kun Klaara oli pirullisimmillaan ja muistona siitä komeilee kavion muotoinen mustelma reidessäni, vappupäivänä meillä oli tosi kivaa yhdessä. Oon alkanut huomata, että tämän pienen ponitamman mieli on hyvin herkästi järkkyväistä sorttia. Mielentilaan vaikuttaa usein tuulinen sää sekä ihmisten paljous. Tänään tuuli hetkittäin vähän enemmän, muutoin keli oli ihanan aurinkoinen ja LÄMMIN! Ihan t-paitasillani uskalsin harjailla Klaaraa - ja mä olen tunnettu vilukissa, en hylkää takkiani helposti! Mutta mikä siihen mielentilaan vaikutti positiivisesti, oli se että olin lähestulkoon yksin tallilla ja meidän puuhastelu oli erittäin rauhallista. Kamera oli myös mukana, joten tän postauksen kuvat on juurikin siltä päivältä.

Harjatessa ponin oli hetkittäin pakko kokeilla, mitä tapahtuu jos hamuilee turvalla harjaajan päätä tai takapuolta. Aika pian se huomasi, että se ei ollut toivottua ja suurimmilta osin harjaaminen sujui todella hienosti. Verraten tosiaan siihen aiempaan kertaan, nyt ei noussut takajalka lainkaan! Ei vaikka miten härpin kumisualla mahan alta ja muuta inhottavaa. Jaksoi myös seistä aloillaan paremmin kuin ennen.

Pujotin ketjun riimuun jälleen varmuuden vuoksi ja lähdin taluttelemaan Klaaraa kohti ensimmäistä tehtäväämme. Se oli niinkin haastava kuin turvekasaa peittävän pressun lähestyminen. Olihan se alkuun aivan kammottava ja minä selvästikin menettänyt järkeni, kun menin vielä kävelemään sen päältä! Jossain vaiheessa Klaara tajusi vieressä kasvavan jo vähän vihreää, mitä jäätiin maistelemaan ja välillä palattiin pressun katseluun. Eipä sitten enää ollut oikeastaan niin kummoinen juttu.

Suunnattiin kentälle, jonne olin pystyttänyt kolme "tötsää", joita lähdettiin pujottelemaan. Taas mulla oli Klaara talutuksessa "väärältä puolelta", minkä huomasi nopeasti että poni ei ole tottunut ottamaan käskyjä siltä puolelta, ja välillä sain olla napakampi että meni perille kuka kävelee minnekin ja kenen päältä. Kokeilin pujotella myös niin että käsittelen Klaaraa vasemmalta eli "oikealta" puolelta, ja kas, meillä ei ollut tehtävän suhteen minkäänlaisia ymmärrysongelmia!

Tää on erittäin typerä ja ärsyttävä hevosalan sairaus enkä ihmettele yhtään, jos Lauralle on Ypäjällä opetettu että hevosta käsitellään aina vasemmalta puolelta. Ihan naurettavaa! Ei sille ole mitään järkeenkäypää perustelua, että niin kannattaisi toimia. Entä sitten kun maastossa tipahdat selästä, nyrjäytät nilkkasi etkä pääsekään selkään kuin oikealta puolelta. Välttämättä et pääse ollenkaan selkään, sillä hevonen ei ole tähän tottunut ja voi jopa säikkyä että mitä sä siellä teet. Samoiten itse et ole tottunut käyttämään oikean jalan lihaksiasi selkäännousua vaativalla tavalla, jolloin ollaan taas siinä pisteessä että oho ei onnistukaan.

Noin vuosi sitten, kun mulla meni vasemmasta nilkasta nivelsiteet, jouduin jonkun aikaa nousemaan selkään sekä laskeutumaan sieltä oikealta puolelta. Nykyäänkin laskeudun mieluummin siltä puolelta ja varsinkin ilman satulaa selkään pompatessa en voi luottaa vasempaan nilkkaani, että se vieläkään kestäisi niin isoa rasitusta (tämä niissä tapauksissa kun käytettävissä on iso hevonen ja matala jakkara ja sinne joutuu todella ponnistamaan itsensä). Eli vähän kantapään kautta olen oppinut "monipuolisemmaksi" ja aina sanoessani hevosen omistajalle että "Anteeksi mutta tietystä syystä menen nyt tältä puolelta.", olen saanut vastaukseksi että "Mene ihmeessä, parempi mennäkin molemmilta puolilta!" Onneksi en siis ole yksin tämän ajatuksen kanssa ja Klaarankin kanssa on kuulemma noustu selkään molemmilta puolilta jne. On talutettukin, mutta selvästi enemmän edelleen vasemmalta.

Ajauduinpas taas sujuvasti aiheesta. :) Mutta eipä tässä ihmeempää enää ollut kerrottavaakaan. Olin tosi tyytyväinen Klaaran pujottelutaitoihin, lähinnä tehtävän tarkoitus oli testata nimenomaan miten se toimii taluttajan kanssa. Pysähdeltiin myös ja kokeiltiin pari peruutusta ja ravisiirtyminen.

Rauhalliseen päivään viimehetken jännitystä toi jossain kaukana pamahteleva pakoputki, joka sai Klaaran rynnistelemään pitkin tarhaansa mahdottomassa pukkilaukassa. Ei siinä muuten, mutta kun satuin itse olemaan siellä tarhassa juuri silloin, talikon ja kärryjen kanssa siivoilemassa. Koitin huiskia ponia pysymään muualla juostessaan, mutta yhden kerran se pääsi livahtamaan laukassa mun selän takaa. Taisin laittaa vaan silmät kiinni ja toivoa että se ei nosta peräpäätään ilmaan just siinä kohtaa. Onneksi ei nostanutkaan. Ehkä Klaarakin tajusi protestinsa koskevan ihan muita asioita eikä minua kannattanut siihen sekoittaa. Selvittyäni aidan toiselle puolen turvaan kerkesin näpätä pari kuvaakin hurjasta pullaponista.