Metsäretki ja muita kokeiluja

(c) Ann-Marie H.

Mulle on, varsinkin viimeaikoina, ollut hyvin tyypillistä mennä tallille ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Vasta kentän kunnon ja Päikän mielipiteen nähtyäni kävelen satulahuoneeseen miettimään, mitä ja millä varustuksella tänään olis kivointa tehdä.

Tänä aamupäivänä kenttä näytti yhtä kurjalta kuin viime viikollakin. Paikoin märkä ja upottava. Mun olisi tehnyt mieli mennä ilman satulaa, mutta käyntiä nopeampia askellajeja en uskalla penkittä mennä muualla kuin kentällä ja sinne ei ollut järkeä mennä. Niinpä keksin ratkaisun: rentouttava käyntilenkki metsässä ratsastusvyöllä. Pääsin istumaan paljaaseen selkään, tunsin hevosen liikkeet selkeämmin ja sain kuitenkin jalustimista tukea jännittävämpiin hetkiin.

Kävin viime viikolla tutkailemassa muuan metsäpolkua, joka lähtee yhdestä harjoitusradan nurkasta. Se oli silloin yllättävän hyväkuntoinen näillä keleillä, kun ei meinaa missään uskaltaa ratsastaa, ja oli tänäänkin. Mulla ei ollut mitään hajua, mihin polku ja siitä risteävät polut johtaa. Niinpä me arvottiin risteyksissä suunta ja paineltiin sen matkaa kun maasto näytti riittävän hyväkuntoiselta. Sitten uukkari ja uusi valinta.

Itsenäisyyspäivänä kävin Leean mukana Päikällä metsälenkin noilla samoilla poluilla, ja jossain vaiheessa kuvittelin löytäneeni sen reitin mistä mentiin. Mäkeä ylös kiivetessä loppui jossain kohtaa tarvottu polku enkä uskaltanut lähteä syvemmälle Sipoon Korpeen mahtavalla suuntavaistollani pyörimään. Siinä käännyttiin taas ympäri ja jatkettiin mäen alapuolta samaan suuntaan. Muistelin että tästäkin pääsee tallille.

Kyllähän sieltä pääsi, mutta pian polku muuttui todella upottavaksi ja vaikeakulkuiseksi. Päikkä sai työskennellä kunnon hankitreeniä että pääsi eteenpäin ja välillä olin ihan varma että tupsahdan sen viereen sinne lumeen enkä pääse enää ylös. Kannustin Päikkää ääneen ja kaulalle taputtamalla melkein koko matkan tauotta ja toivottavasti se auttoi ponia jaksamaan eteenpäin, kunnes lopulta näkyi tuttu tallirakennus.

Vaikka loppupätkä meni huhkimiseksi, jäi tosi hyvä fiilis että osasin mennä ihan vaan kokeilemalla puolen tunnin lenkin tallin ympäri ja Päikkäkin vaikutti noin muutoin rennolta ja tyytyväiseltä.

(c) Ann-Marie H.

Pihaan päästyäni päätin kuitenkin mennä kokeilemaan kenttää. Käynnissä kattelin vähän missä kohtaa oli heikompaa ja missä uskalsi ravatakin. Ravailtiin muutamia ympyröitä ongelmitta, niinpä ajattelin että kokeillaan ihan lyhyt laukannosto tässä pitävämmässä kohdassa. Montahan askelta ehdittiin laukata, kun Päikän etujalka sukelsi loskamassan sekaan ja siirtyessään raviin heti perään uudestaan, jolloin tuntui että meni melkein polvilleen. Pysyin onneksi kyydissä ja totesin että kenttäily loppuu nyt tähän.

Halusin ottaa vielä vähän ravia ja laukkaa, mutta olin epävarma tekemään sitä radalla pelkän ratsastusvyön turvin. Turhaan jännäsin. Päikkä innostui välillä kuten se aina tekee radalla, mutta tällä kertaa pysyi hyvin hyppysissä ja laukkapätkät oli mukavan hallittuja. Rata oli paremmassa kunnossa, yhdeltä pätkältä kokonaan sula, niin tehtiin siinä ees taas muutamat nostot ennen loppuraveja ja -käyntejä.


Tällä hetkellä mun heppailutulevaisuus on vielä ihan auki. Toivottavasti pian tulee siihen vähän selkeyttä.