Hyvät ja huonot Klaarapäivät

Nyt tulee pari niitä luvattuja ratsastuskuvia sunnuntailta, (c) Laura. Mun ilmeet on kaikkea hämmentyneestä itkuiseen, ja vyön takia könötän näköjään kauniissa tuoli-istunnassa.. Onneks saahaan pian satula!

Sunnuntaina meillä oli Lauran kanssa yhteinen tallipäivä. Satuttiin samaan bussiinkin ja siinä matkalla juteltiin vähän tarkemmin sitä kummankin omaa käsitystä, miten hevosen kanssa on paras toimia ja mitä kaikkea Klaaran kanssa voi parantaa, tai mitä uutta opettaa. Keskustelussa esiin nousi mm. naruriimun hankinta, sillä neidillä tuppaa välillä päähän nousemaan ajatus että minäpä riistäydyn taluttaessa irti. Se on sen pari kertaa saanut tehtyä ja oppinut että se on mahdollista, kun tarpeeksi kiskoo. Naruriimu toisi riittävän paineen vaarantamatta herkkää suuta (suitsien kanssa taluttelua ei ole viitsitty juurikaan tehdä, ettei telo suutaan jos pääseekin irti). Mutta eksyin vähän aiheesta.

Tallilla hoidettiin ensin kaikki rutiinijutut: karsinan siivous, tarhan siivous (kevään urakka, kohta se on jo ohi!), ruoka- ja juoma-astioiden pesu, iltaruokien laitto valmiiksi sekä veden haku. Sen jälkeen otettiin Klaara tarhasta, harjattiin ja käytiin maastakäsin kävelyllä, taluttaja molemmin puolin. Tallialueen ympäri menee pieni lenkki, joka Klaaran kanssa kierretään tosi usein, varmaan melkein joka kerta kun sen kanssa mitään tehdään. Lenkin jälkeen taluttelin tammaa hetken kentällä, tein käännöksiä, pysähdyksiä ym., jonka jälkeen se sai seistä vielä hetken käytävällä rentoutumassa, ennen kuin laitettiin ratsastusvyö ja suitset. Tämä kuvio on myös melkolailla rutiinia: Tehdään vähän maastakäsin, annetaan ponille lepotauko, ja sitten ratsastus. Tämä siksi, että kyseessä on nuori hevonen, jonka keskittymiskyky ei ole hirmu pitkäaikainen ilo kerrallaan.

Itse ratsastus meni todella hyvin! Tehtiin pientä tehtävää, jossa oli pitkällä sivulla puomi. Sen vieressä piti pysähtyä (puomi oli siis pitkittäin uran vieressä, ei ylittämistä varten), jonka jälkeen tehtiin voltti tötsien välistä ja jatkettiin uraa pitkin. Klaara oppi äkkiä ennakoimaan pysähdyksiä ja teki niitä voltin lopuksikin, vaikka se ei ollut tarkoitus. Se myös toimi tosi pienillä avuilla, pysäytykseen riitti parhaimmillaan hengittäminen ja sitä kautta istunta-avut. Kääntyminen oli vähän tylsää, piti haroa vastaan välillä ja yhessä välissä taidettiin käydä laittamassa etujalat tötsänä toimineen laatikon sisään. Tässäkin täytyy ylistää Lauraa, että on opettanut Klaaralle vastaavia tilanteita eikä tamma ole moksiskaan, vaikka sotkisi jalkansa selkäännousujakkaraan tms. Pieni sätkykohtauskin koettiin, yrittikö se pukittaa vai mitä. En tiedä, se kesti ehkä puolikkaan sekunnin, jonka jälkeen seistiin taas aloillaan.

Lopuksi Laura otti meidät talutukseen ja ravattiin pieniä pätkiä. Klaaran askeleet oli pehmeät ja miellyttävät, vaikka ekoilla kerroilla sillä kesti tajuta mitä mun pohkeet oikein haluaa. Ravi sujui hyvin, mutta poni alkoi tuntua väsyneeltä pitkään työpäiväänsä, joten jätin kokeilematta ravin ilman taluttajaa, varmuuden vuoksi. Ihan viimeiseksi mentiin tallilenkki ratsain, Laura taluttamassa. Kun ohikulkijoita tuli vastaan, mua rupes niin huvittamaan se miltä me näytettiin, varmaan ihan terapiaratsastukselta. Aikuinen nainen siinä taluttelee tyttöä kiltin ponin selässä. Tuli sellainen hassu alkeiskurssilaisfiilis. :)

Jos sunnuntaina sujui kaikki hyvin, niin tänään ei sit sujunut oikeastaan mikään. Oli tosi tuulinen keli, minkä uskon vaikuttaneen suuresti Klaaran käytökseen. Kerkesin ennen Lauraa tallille ja olin hoitanut jo kaikki rutiinit alta pois. Harjatessa huomattiin, että nyt on ponilla känkkäränkkäpäivä. Ei malttanut seistä yhtään, taisi koittaa hypätä pystyynkin, jatkuvasti näykki meitä molempia ja takajalat viuhto ilmaa. Yhdellä kerralla se viuhtaisu tömähti mun reiteen ihan kiitettävällä voimakkuudella. Täytyy antaa ponille pisteitä ketteryydestä, en ehtinyt tajuta koko tilannetta ennen kuin se oli jo ohi ja jomotus reidessä alkoi. Vaikka siihen mustelma tulee, olen hyvin kiitollinen siitä ettei Klaaralla ole kenkiä - eikä varsinkaan hokkeja.

Harjaaminen muuttui enempi koulutustilanteeksi ja siitä selvittyämme mentiin kentälle juoksuttamaan Klaara. Alkuperäinen suunnitelma oli että Laura näyttää ensin ja mä teen sit perässä. Poni oli kuitenkin niin villillä tuulella, että kun Laura sai sen iänikuisen pukittelun ja sekoiluhyppelyn loppumaan, ja nähtiin ihan nättiä raviaskelta, päätettiin että tämä riittää ja tehtiin taas kahden taluttajan tallilenkki. Se sujui suht rauhallisesti ja tehtiin pari ravipätkääkin onnistuneesti, mutta tallille kääntyvässä mutkassa Klaara keksii yleensä aina jotain ja nyt se meinasi pompata pystyyn, Lauraa kohti. Kurinpalautuksen jälkeen matka jatkui normaalisti ja tallilla poni pääsi lepotauolle.

Ratsastukseni jäi edellä mainituista syistä hyvin lyhyeen. Mentiin kenttää ympäri jokunen kierros, minä selässä, Laura ja tallinpitäjä Auri molemmin puolin taluttamassa. Tein pysähdyksen ja ravipätkän, jotka onnistu ihan hyvin. Ravissa tunsi heti miten jännittynyt Klaara oli, ihan erilainen kuin sunnuntaina. Kun ponin mielentila ei ole oppimiseen sopiva, ei kannata turhaan yrittää. Menin ilman taluttajia vielä tallipihassa pari kierrosta ympyrää pusikon ympäri, pysähdeltiin välillä ihmettelemään vesilätäköitä ja Klaara kokeili myös lähteä huitelemaan oman pään mukaan. Malttoi kuitenkin kävellä mun haluamaan suuntaan ja pääsi vihdoin talliin.

Et ei mennyt ihan niinku Strömssöössä, mutta tällasia päiviä tulee välillä. Lauralle sanoin puolivitsillä, että onneks tää ei ollut mun eka kerta kun näin Klaaraa. En tiiä oisinko halunnut nähdä toistamiseen. Mutta nyt sitä tietää millasia temppuja voi tulla ja että tuulisina päivinä tehdään helpompia juttuja. Niinpä tyyntä odotellessa. :)