Tunnelmia Horse Fair -messuilta

Tämän vuoden ponit oli paljon leikkisämpiä - ihan juoksentelivat välillä!

Sunnuntaina meni lähestulkoon koko päivä Helsingin hevosmessuilla Annin ja Roosan seurassa. Mielenkiintoista katseltavaa ja kuultavaa olis ollut molemmille päiville, mutta sunnuntai vei voiton, syy: lännenratsastus. 

Postauksen kuvat on messuhallilaatua à la laiska minä eikä nyt tullut kyyläiltyä linssin läpi kuin muutamat hevoset. Messukrääsästä kiinnostuneet ens vuonna itse paikan päälle näpräämään. :) 

Heti aamusta istahdettiin infolavan eteen kuuntelemaan Kati Riesenin luentoa eettisestä hevosmiestaidosta. Se oli lähes täydellisesti juuri sitä mitä itse hevosen kanssa haluan saavuttaa, vaikka hirveästi uutta tietoa ei niin lyhyessä ajassa tullut. Kati itse vaikutti todella symppikseltä tyypiltä, näytti kuvia tammastaan jolla kuulemma voisi lähteä vaikka Helsingin keskustaan ilman mitään varusteita käpyttelemään. Yllättäen sain myös tukea tälle satulattomuusinnolleni. Kuulemma hänen tunneillaan vakiratsastajat saavat satulan käyttöön vasta, kun ilman satulaa ratsastus sujuu ongelmitta. Kiinnostava metodi, en oo aiemmin törmännyt! Herätti kyllä suurta mielenkiintoa mennä joskus irtotunnille hänen tallilleen Apple Tree Ranchille - lännenratsastusta tietenkin.

Tehtiin shopping-kierrosta luennon jälkeen ja kävin moikkailemassa tuttuja arabiyhdistyksen ständillä, mm. sekä aiempi että tulevaisuuden western-opettajani hyörivät molemmat siinä nurkilla. Tänä vuonna fiksu muutos oli se, että jokainen rotuyhdistys oli leiriytynyt sen karsinan viereen, jossa kyseisen rodun edustaja majaili! Pääsi siis yhtä aikaa juttelemaan rodusta ja näkemään sen ilmielävänä. Osa roduista esiintyi myös areenalla ratsastuksen merkeissä ja eniten meitä kiinnosti lusitanojen meno. Tosin se oli aika sekavaa haahuilua. Viitisen ratsukkoa huiteli sinne tänne eri askellajeissa, eri koululiikkeitä esitellen. Ihan näyttävää, mutta olisin toivonut koordinoidumpaa esitystä, esimerkiksi musiikkiin. Tai jos se jotenkin suunnitelmallista oli, ei näyttänyt siltä mun silmään.

Ennen lusitanoja ehdittiin näkemään Marko Björsin ja hänen oppilaidensa kouluratsastusdemosta pätkä. Käsittääkseni esillä oli muutama eritasoinen hevonen, jotka näyttivät miten pitkällä koulutuksessa ovat jne. Kuvan hevonen teki piffiä, paffia, laukkapiruettia, mikä on aina hyvännäköistä kun sen todella osaa. Hienoahan se olisi lännenhevosenkin osata koota itseään niin hallitusti - ja itse osata auttaa hevosta siinä.

Areenalla kävin katsomassa myös ratsupoliisin esitystä, joka ei tänä vuonna ollut ihan yhtä kiinnostava, aika paljon hidastempoisempi. Jäin kaipaamaan viimevuotista häirikön kiinniottoa ja muuta äksöniä. Homma oli käyntipohjaista ilmapallojen ja tuikkujen seassa kiertelyä, pressun ylittämistä ja alittamista (mitä voisin harrastaa Päikänkin kanssa säkittämisen merkeissä, jos saan jostain pressun käyttööni). Alla kuva viimeisestä tempusta, kun auto "ei lähtenytkään käyntiin".

 Käytiin syömässä ylihinnoiteltua rasvaista pitsaa ja saatiin huudot kahvilatädiltä, kun istuttiin hänen rakkaissa pöydissään eikä Pizza Hutin. Joo tiedän että ne on kaksi eri ravintolaa, mut pitsamesta oli täynnä ja mä haluan istua messupäivän aikana edes sen hetken että saan syödä. Ymmärrän myös että ärsyttää, mut siitä ei tullu ku paha mieli kaikille osapuolille. Varmasti tekee mieli asioida ko. tädin kuppilassa jatkossa...

Jos palaisin aiheeseen. Tehtiin vielä viimeinen (miljoonas) shoppailukierros, jonka tuloksena Anni löysi etsimänsä satulahuovan ja minä en mitään. Tai ostin mä sen pitsapalan lisäksi pussin lakua. Ja sit ihmettelen kun kilot lisääntyy... Kummasti sitä opiskelijana kattoo mitä oikeasti tarvitsee ja mitä mikäkin maksaa (lukuunottamatta satunnaista lakuhimoa). Olisin halunnut löytää Päikälle naruriimun ja köyden maastakäsittelyyn, mutta ne ainoat mitä myytiin oli aika huonolaatuiset, liukkaat ja halvat. Jonkun toisen köyden näin ja se oliki sit 50e köysi. Eli haaveeksi jäi edelleen. Pettymys oli se, ettei MCR:n myyntikoju ollut paikalla eikä siis laadukasta lännenkamaa ollut tarjolla kuin muutaman satulan verran. Ei mulla kyllä sitä rahaa ois ollut millä ostaakaan.

Viimein iltapäivällä alkoi se show mitä oltiin koko päivä odotettu, nimittäin kansallinen Helsinki Reining -kilpailu. Koska kovatasoisista ratsukoista oli kyse, vauhtia oli riittävästi ja kamerassa ei riittäneet tehot sitä kuvaamaan. Siispä ensimmäisestä ratsukosta (Siri Haanpää) on tämä yksi siedettävähkö kuva. Lopun aikaa annoin kameran huilata ja nautin laadukkaasta ratsastuksesta. Kisaa oli ihan jännittävä seurata, vaikkei voittaja (Pete Perkiö) sinällään yllättänyt. Vepsän Karilla meni vähän sukset ristiin oman nuoren kasvattinsa kanssa sen ekoissa Suomen kisoissa ja sai hylkäyksen, kun Kari päätti tarttua ohjiin kaksin käsin opettaakseen hevoselle, että kisakentällä käyttäydytään ja mennään rata siististi loppuun. Westernissä kankikuolaimella ratsastetaan aina yhdellä kädellä ja nivelellä kahdella. Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä enemmän käytetään kankea. Mun ja Päikän meno on niin puska-Öötä, etten näe tulevaisuudessakaan tarvetta kokeilla kankia.

Messuja olis ollut jäljellä vielä se pari tuntia, mutta alettiin olla jo niin poikki, että lähdettiin kotiin. Ihan hyvä fiilis messuista jäi, ehkä jotenkin odotin niiltä liikaa ja siksi olo oli vaisumpi jälkeenpäin. Olisin kaivannut kiinnostavampia aiheita luennoille, niitä olisin jaksanut kuunnella useammankin. Ja ratsastussimulaattoria oisin halunnut kokeilla, mutta 25e 15min on musta aika kova hinta. Hyödyllistä totta kai ja varmaan ihan summan arvoinen kokemus. Tällä hetkellä täytyy vaan lykätä niitä haaveita sellaiseen aikaan, kun sitä rahaa taas on.

Rahattomuudessani haluan vielä kiittää reining-kisan järjestänyttä Western Riders Finlandia, joka jakoi ilmaisia messulippuja ja näin mahdollisti meidän kolmen messuilut tänä vuonna. :) Kiitos WRF!