Hyviä ja huonoja Päikkäpäiviä

(c) Ann-Marie H.

Toisina päivinä Päikän kanssa - minun ilokseni useimpina - pelataan tosi hyvin yhteen, opitaan vähän uutta, vahvistetaan vanhaa ja molemmilla on kivaa. Tällainen päivä oli viime viikolla, kun mulla oli vähän kiire eikä ratsastuskerrasta tullut kovin pitkä. Alkuun käveltiin lyhyt (ainoa osaamani) maastolenkki, mutta suuremman osan ajasta työskentelin kentällä lähinnä temponmuunnoksia. Olin laittanut enkkukamat, joten mentiin vähän koulua asiaankuuluvalla tuntumalla ja oli jännä huomata, että Päikkä oli siihen aika tyytyväinen. Enkkutaustaisena hevosena se on tietysti siihen tottunut, vaikka kulkeekin helposti ja mielellään puolipitkällä/pitkällä ohjalla. Se toimi todella hienosti näin lyhyemmälläkin tuntumalla, ja varsinkin laukassa päästiin työstämään temponvaihteluita paremmin kuin olisin uskonut.

Tavallaan jäi harmittamaan, että piti lopettaa ratsastus juuri kun se sujui niin hyvin. Olisin hyvin voinut vetää vaikka 1,5 h intensiivitreenin siitä laukkatyöskentelystä. Toisaalta, Päikkä tuntuu tykkäävän näistä meidän kevyistä treenihetkistä, jotka yleensä siis on sen 40-60min. Ja kun se ei liiku joka päivä, on parempikin etten lähde revittelemään pahemmin. Se mun piti kiteyttää, että parashan on lopettaa juuri silloin, kun hevonen on parhaimmillaan ja palkita se siitä työn loppumisella.

Hieman off topic:
Pakko avautua vielä eräästä sankarista. Tuo alkumaasto meni hyvin, autoilijat hidasti ja väisti järkevästi jne. Mutta kun kävelin samaa tietä bussipysäkille hetkeä myöhemmin, ohi pyyhälsi citymaasturi aivan järjetöntä vauhtia. Tiellä on viidenkympin rajoitus ja kaverilla oli reilusti yli sata lasissa. Kuski näytti just siltä että kohta lähtee joltain henki. Inhottava bensankatku jäi vielä pitkäksi aikaa leijumaan ilmaan. Kaduttaa etten ottanut rekkaria ylös, vaikka en tiedä olisko siitä apua ollut. Tällä kertaa ei kellekään käynyt mitään, mutta en halua ees ajatella mitä jos oisin ollut siinä hevosen kanssa. Tiellä liikkuu myös paljon lapsia, koiria ym. niin ei kyllä millään tekosyyllä löydy sympatiaa tollaselle käytökselle auton ratissa. 

(c) Ann-Marie H.

Ja sitten on niitä päiviä, kun asiat eivät suju. Maanantaina sattui pyryttämään ja tuulemaan aamupäivästä aika kirpakasti, kun lähdin Päikän kanssa kentälle. Tein ensin vähän maastakäsin ja näin jo että tammalla on ihan muuta mielessä kuin työ. Se ei ollut kovin hedelmällistä, mutta sain avut läpi niin se riitti ja käytiin hakemassa lännensatula western-treeniä varten. No eihän siitä mitään tullut. Ponit ja hevoset karkaili tarhoista ja ne jotka ei päässeet karkuun, juoksentelivat muuten vaan levottomasti aitauksissaan. Päikkä oli yhtä lailla muun sakin kanssa lällällällällieruu-tuulella ja jossain vaiheessa yhtä laukkaympyrää jäin sinne satulaan istumaan omiin ajatuksiini. Olin että "Päikkä menee nätisti itekseen, ei mun tarvii käyttää mitään apuja". Meni max. 2 sekuntia kun poni huomasi että nyt ei oo matkustaja hereillä, hänen tilaisuutensa on koittanut! Laukkaan tuli yhtäkkiä uus vaihde ja suuntakin oli vaihtumassa (=kiireenvilkkaa talliin). Heräsin onneksi nopeasti koomastani ja sain Päikän aikeet estettyä hyvissä ajoin. Loppuaika kentällä mietittiinkin sitten käytöstapoja. Hevosen mielentila ei ollut treenaamiseen sopiva, niinpä kun ne käytöstavat taas löytyi, suunnattiin radalle kävelemään loppukäyntejä seuranamme ihana Mortti-ruuna (Päikän tarhanaapuri ja Suuri Rakkaus). Loppuratsastus olikin aika leppoisaa ja mukavaa, pyrystä huolimatta.