Jee, esteitä!

Ne ihmiset, jotka oikeasti harrastaa esteratsastusta ja sitä osaa, tuskin pitäisi mun ja Päikän tämänpäiväistä humputtelua minään estetuntina. Mut me tehtiin omaan tahtiin, omalla tyylillä ja ainakin oli kivaa!

Päikässä ehkä parasta on sen monipuolisuuden tuomat vaihtoehdot. Vain taivas on rajana joka kerta, kun lähden tallille. Voin ajaa, vääntää koulua, treenata westerniä (ja sen eri alalajeja), mennä ilman satulaa tai ratsastusvyöllä, voin baanata radalla, lähteä maastoon - tai hypätä esteitä. Toistaiseksi hyppely oli vielä jäänyt pelkäksi haaveeksi, talvella kun ei kenttä ole aina siinä kunnossa. Olin myös ajatellut, että hyppään Päikällä ekan kerran turvallisesti opettajan valvovan silmän alla. Mutta tänään tullessani tallille mietin, miksen muka pärjäisi ihan keskenäni.

Lähdin etsimään Päikän estesatulaa, vatsapanssaria, suojia... Näitä kun ei muussa ratsastuksessa ole tarvinnut, ne oli mulla vähän hakusessa. Kun se satula löytyi ja päätyi ponin selkään, olin ihan poikki siinä vaiheessa kun se vyö lopultakin meni siihen ekaan reikään. Ei muiden penkkien kohdalla oo ollut mitään ongelmaa, ja siinä panssarissa on joustotkin vielä! Nyt joutais kyllä poni laihikselle.

Väkersin kentälle ravipuomit ja pienen kavalettiristikon. Tarkoitus oli siis saada lähinnä tuntumaa lajiin pitkän tauon jälkeen ja tutustua uuden hevosen tapoihin hypätessä. Siihen hommaan yksi pikkueste oli varsin riittävä. Puomeja en tuntunut osaavan laittaa järkevillä väleillä, joten Päikkä kolisteli niitä mennessään lähes poikkeuksetta. Alkuun herättelin hepsua vähän käyntivolteilla, pysähdyksillä ym. ja ravissa testailin kevyttä istuntaa, lisää ympyröitä ja niitä puomeja. En oo tainnut koskaan istua estesatulassa, vaan koulu- ja yleispenkeissä. Tai en ainakaan tällaisessa estesatulassa (täytyy ottaa kuva joskus). Alkuun tuntui siltä, että istun pelkän nahkaläpän päällä, mikään ei tue mistään ja kauhean orpo olo. Sitten kun aloin ratsastaa ravia ja laukkaa, satulassa oli todella helppo olla. Lähes automaattisesti olin puolikevyessä istunnassa. Vaikka se länkkäri voisi olla parempi, ei tosiaan ole Päikän kummassakaan enkkupenkissä valittamista!

Hurja este

Ravipuomien jälkeen laukkailin isoja ympyröitä ja uraa pitkin jokusen kierroksen verkkalaukkaa molempiin suuntiin ennen kuin aloitin hyppäämisen. Nostin vasemman laukan, sain siihen pitkällä sivulla hyvän tahdin ja kurvasin lyhyeltä sivulta keskelle kohti estettä. Siinä suoraan mentäessä ne muutamat laukka-askeleet ennen hyppyä mut valtasi joku järjetön kauhu ja jännitys. "Tää on meidän ensimmäinen hyppy ikinä! Mitä jos mitä jos mitä jos...!" En tajua mitä ihmettä siinä stressasin, mutta sain sentään keskityttyä ratsastamiseen niin ettei Päikkä alkanut epäröidä ja yrittänyt kieltää - vaikka en tiedä kuuluuko se sen tapoihin, sehän tässä jännittikin. Lähestyttiin estettä suoraan, mutta vähän kökösti, jolloin Päikkä joutui ponnistamaan aika kaukaa. Tajusin sen itse ajoissa ja ehdin hyppyyn mukaan - ja se hyppy oli hieno! Olin niin huojentunut että annoin ponin kävellä hetken ja kiittelin taputusten kera oikein kovaan ääneen mahtavaa esteratsuani. Otettiin hetken päästä uudestaan ja sekin hyppy onnistui. Taas hellitin kaikki avut vaistomaisesti heti esteen jälkeen ja Päikkä tuumi että aaa nyt saa kävellä. Sen jälkeen hypeltiin molempiin suuntiin useampi loikka putkeen eikä edes vaatinut multa hirveitä ponnisteluita pitää Päikkä laukassa. Hypyt oli tosi hyviä, tasaista suorittamista. Loppua kohden alkoi tamman menojalkaa vipattaa ja se lähti jopa vähän "imemään" esteelle. Hyvin vähän, todennäköisesti sitä eroa ei olisi edes katsoja nähnyt, vaikka minä sen tunsin.

Hyvän hypyn jälkeen kevenneltiin hetki ravia ja lähdettiin radalle nauttimaan auringonpaisteesta loppukäyntien ajaksi. Jäi hirmuisen hyvä fiilis tästä ekasta estekokeilusta Päikän kanssa ja nyt odotan entistä suuremmalla innolla kesää. Sais noi lumet sulaa jo pois, että saadaan estetolpat esiin ja päästään kokeilemaan vaikka jotain pientä rataharjoitustakin. :)