Kissakuvia

Nyt tulee pitkästä aikaa Ninni-päivitys. Se mukelo on kasvanut hurjaa vauhtia ja on nyt puolivuotias. Enempi ja enempi alkaa tulla aikuisen kissan näköä, vaikka vielä se on tollanen rimppakinttuteini. :) Tässä tammikuun aikana oon sitä yrittänyt kuvailla valoisampina päivinä, että näkis vähän miltä se nyt näyttää, niinpä tämä postaus on erittäin kuvapainotteinen.

Viimeks kirjottelin uudesta lempinimestä, Pinteli. No, nyt se on jo jonkun aikaa kulkenut nimellä Tiuku. :) Ei sitä kyllä kukaan muu käytä kuin minä... 

Ninnin elämä täällä meidän kotona on jatkunut tavalliseen tapaan, ei suuria muutoksia. Ennen joulua Ruffe kävi meillä useampaan otteeseen, päiväseltään ja yökylässäkin, totuttelemassa kissavaaviin. Ja niin hyvinhän se tottui että Katja oli Ruffen kanssa pari päivää meidän kissavahtina joulun välipäivinä, kun käytiin Kimmon vanhemmilla. Aika vähän enää tulee mitään ärähtelyjä ja öisinkin uskaltaa jättää samaan tilaan. Ruffe nyt ei Ninnille ärise, mutta välillä innostuu liikaa leikkimään. Sit Ninniä alkaa pelottaa ja tulee sähinää, ja kun koira luovuttaa ja lähtee pois, Ninni seuraa perässä että hei mihin kaveri meet. Hirmusen utelias neiti on koiraa kohtaan, aina pitää olla näkemässä mitä se puuhaa. 

"Missä se koira menee?"

Koiralta voi suojautua vain yhdellä tavalla - näinä hetkinä Niilollekin kelpaa kiipeilypuu.

Niilon kanssa Pinni on myös elänyt ihan normaaliin tyyliin. Välillä vanhusta nukuttaa ja nuorempaa leikittää = tappelu. Toisinaan Niilokin intoutuu leikkiin ja antaa Ninnille kyytiä. Sohva ja matto on yhteisiä nukkumapaikkoja, joiden lisäksi molemmilla on omat mieltymyksensä. Ninnillä se on kiipeilypuun ylin kerros (ei varmaan näistä kuvista yhtään ois arvannu...) ja Niilo taas on löytänyt jotain vielä ihanampaa: olohuoneessa parvekkeen puoleisen seinän patteri hohkaa niin ihanasti että se paljas lattiakin lämpiää ja kelpaa makuualustaksi.

Tässä muutama Kimmon ottama yhteispotretti kisuista:

(postauksen kaikki muut kuvat (c) minä)

Ninnistä vielä sen verran, että sellanen hätähousu kuin se on juoksemaan pitkin seiniä ja huutamaan kurkku suorana samaan aikaan (ja ehtii se repiä asioita kappaleiksi siinä sivussa), niin taas on näkyvissä pieniä aikuistumisen merkkejä. Tassuilla leipominen, halu tulla ainakin jossain vaiheessa yötä mamin tykö (=päälle) nukkumaan, jaksaa olla pidempiä aikoja sylissä, sietää paremmin mm. päähän koskemista... ja liikuttelee häntäänsä. Jossain vaiheessa oivalsin, että ihan pikkupentuna se häntä vaan roikku perässä ilman mitään yritystä. Nyt kun Ninni kuulee nimensä, se yleensä vastaa miukumalla ja häntä nousee ylös, kuten Niilollakin. Myös silittäessä hännänpää saattaa alkaa vipata. Itelle on ollut tosi mielenkiintoista seurata, missä vaiheessa kissanpentu tekee ja oppii mitäkin. Nythän se reipas tyttö pääsee jopa lattialta suoraan ponnistamalla pöytätasolle. Aikasemmin meni tuolinkarmin kautta ja ekoina viikkoina raasu päässyt edes sohvalle kuin kynsimällä itsensä ylös. Niin se aika rientää!