Palloon tutustuminen

Eräänä tuulisena päivänä tallin kentälle ilmestyi omituinen, metallinhohtoinen otus. Se oli aluksi lituska, mutta pikkuhiljaa se kasvoi suureksi ja pyöreäksi. Kasvuvaihe ei ollut vaarallinen, sillä olento pysytteli paikallaan. Mutta kun se oli täysikasvuinen, se lähti liikkeelle. Otus pyörähteli arvaamattomasti sinne tänne ja välillä pysähteli. Tämä huolestutti suurimman osan pahaa aavistamattomina tarhailleista hevosista. Mikä se on? Mitä se aikoo? Syökö se hevosenlihaa? Pakoeläiminä hevoset ajattelivat heti pahinta ja osa oli jo pakenemassa paikalta. Olion uhriksi oli kuitenkin päätynyt yksi tietty hevonen, jonka kohtaloa muut jäivät seuraamaan herkeämättä tuijottaen.


Meidän "jalkapallo" tuli postissa eilen. Kulutin illan youtuben selailuun, katsellen erilaisilta videoilta vinkkejä, miten hevonen olisi hyvä totuttaa palloon ja lopulta opettaa työntämään sitä. Näiden sekä omien ajatusten pohjalta lähdin tänään tallille pallo ja pumppu repussani.

Ensimmäisen kerran tarkoitus oli nimenomaan se totuttaminen. Ystävä reagoi palloon juuri niin kuin mikä tahansa omaa henkeään arvossa pitävä olento reagoisi: se pelkäsi sitä. Se ei tiennyt mikä se on, joten se varoi sitä, kunnes pystyi itse toteamaan, että se on vaaraton.

Pidin Ystävän narussa, sillä halusin pystyä kontrolloimaan hevosta koko ajan. Aluksi pallo oli keskellä kenttää, ja minä lähdin taluttamaan Ystävää lähemmäs. Pidin narun löysällä, Ystävä käveli alkuun aivan narun toisessa päässä, ja jos tamma halusi pysähtyä miettimään, me pysähdyimme. Kehuin pallon katsomisesta ja sitä kohti kävelemisestä. Alkuun kymmenen metriä oli riittävän lähellä Ystävälle, sitten viisi. Lopulta saatoimme pysähtyä aivan pallon eteen, ja äsken äärimmilleen sähköistynyt arabi seisoikin rentona aloillaan, korvia ja silmiä lepuuttaen, turpa kiinni pallon hiekkaisessa pinnassa.

Ajatukseni siitä, että Ystävä todella ymmärtää ääneen sanotut kehut ja arvostaa niitä, vahvistui tämän harjoituksen aikana. Hevonen ymmärsi nopeasti, koska se teki oikein ja sai itsevarmuutta kohdata pelottava uusi esine, kun sitä jatkuvasti kannustettiin. Eikä tähän tarvittu yhtä selkeää palkintoääntä (naksutin) taikka ruokapalkkaa. Minun puheeni tutulla äänensävyllä sekä lyhyet kävely- ja seisoskelutauot poissa pallon luota riittivät palkinnoksi. En ole sitä kauheasti mielestäni miettinyt, mutta nyt tajusin myös, että Ystävä oikeasti luottaa minuun. Minä kerroin sille: "Ei hätää. Tämä pallo on mukava asia ja voit vaikka pusutella sitä, jos haluat. Se ei tee sinulle mitään pahaa." Ystävä uskoi minua, rentoutui, ja hamuili turvallaan palloa.

Teimme talutusharjoituksia niin, että talutin Ystävää ja pyöritin palloa ensin kaukana siitä ja totuttelun jälkeen sen edessä. Mitä enemmän tätä teimme, alkoi näyttää vähän siltä, että Ystävä jopa piti pallon perässä kulkemisesta. Jostain luin, että hevosille on miellyttävää vaihtelua olla se joka jahtaa, eikä aina se jota jahdataan. Kävellessä tamma höristi korvat palloa kohden, painoi hieman päätään alas ja melkein kosketti palloa turvallaan. Toistaiseksi vain melkein.

Toinen harjoitus oli kosketus. Kuten sanottu, Ystävä oppi nopeasti, että hän saa pussailla palloa aina kun siltä tuntuu. Vaikeampaa tammalle oli hyväksyä, että pallo saa koskea häneen. Seisoin pallon edessä, Ystävä pallon vastakkaisella puolella ja kevyesti työnsin pallon koskettamaan hevosen etujalkoja, josta se vieri takaisin mun luo. Useimmilla kerroilla tämä aiheutti joko säpsähdyksen tai väistöreaktion. Kärsivällisyydellä ja kehuilla saatiin aikaan muutama hyväkin toisto, jolloin Ystävä seisoi rauhallisesti eikä reagoinut kosketukseen mitenkään.

Myös taluttaessa Ystävä oli erittäin herkkä väistämään palloa. Minusta on vain hyvä, että se on alunperin koulutettu väistämään painetta herkästi ja silloin sen kanssa työskentely on vaivatonta sekä turvallista. Tämä laji tosin vaatisi sen, että Ystävä uskaltaisi luoda itse painetta ja kestäisi pallon paineen, eikä väistäisi sitä. Sen opettaminen tulee siis olemaan ehkäpä haasteellisinta tässä projektissa ja toivottavasti on toteutettavissa niin, ettei sotke tuota muuta koulutusta ja opittuja tapoja.

Näiden juttujen lisäksi kerkesin myös heittelemään palloa ilmassa. Pidin Ystävän narun päässä, heitin pallon ilmaan ja annoin sen laskeutua pomppien eteeni. Tämän tarkoitus oli siis totuttaa Ystävä siihen, millä eri tavoilla pallo voi käyttäytyä ja äännellä. Tätä ja kosketusharjoituksia pitää seuraavalla kerralla tehdä runsaasti lisää. Ystävän oli ihan helppo hyväksyä pallon vierittäminen maata pitkin, mutta pomppiminen oli asia erikseen. Tähän en voi sanoa, että se olisi siedättynyt vielä tällä kertaa. Siispä toistoja toistoja.

Olen kovin ylpeä Ystävästä, se oli tänään niin rohkea ja viisas. Päästiin jo todella pitkälle ihan tämän ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tältä pohjalta on hyvä lähteä siedättämään lisää ja vasta sen jälkeen mietitään niitä pallontuuppauskäskyjä. Ensimmäinen kerta oli ainakin hevoselle ehkä enemmän jännittävä kuin hauska, mutta uskon ja toivon, että Ystäväkin vielä oppii tästä lajista nauttimaan.