Kuulumisia & suunnitelmia

Minulla on hirveä tarve kirjoittaa blogiin. Pääni sisällä risteilee miljoonia aihealueita ja asioita, koita nyt niistä sitten valita.. Tulin siihen lopputulokseen, että kirjoitan jokseenkin sekalaisen päivityksen viime aikojen kuulumisista sekä tarjoilen minimalistisen pintaraapaisun mietteistä ja suunnitelmistani tulevaa varten.


Koulu
Tätä hiihtolomaa edeltäneellä viikolla alkoi koulussa studiokuvauksen perusteet. Kurssi pärähti käyntiin vauhdikkaasti, kun meidän ensimmäiseksi kuvaustehtäväksi lykättiin muiden opiskelijoiden kuvaaminen Ystävänpäivän Kaverikuva-tapahtumassa. Opettajan mielestä meidän olisi pitänyt ensin harjoitella pari kuukautta ja kurssin lopuksi toteuttaa tämäntyyppinen projekti, mutta nyt kävi näin. Puolitoista päivää suunniteltiin, valmisteltiin ja käytiin teoriassa vähän perusasioita läpi näitä kuvauksia ajatellen. Perjantaiaamuna kyhättiin nopeasti koulun studioon kaksi kuvauspaikkaa pystyyn ja sitten odoteltiin opiskelijoita paikalle.

 Kaverikuvan ideana oli ottaa kuva kahdesta henkilöstä, jotka pitelevät pahvisydäntä, johon ovat saaneet kirjoittaa mitä haluavat. Tämmöisiäkin kuvia otettiin, mutta päivän mittaan muistikorteille tallentui myös isompia kaveriporukoita sekä yksittäisiä ihmisiä, pahvisydämillä ja ilman. Valitettavasti suuri osa opiskelijoista oli ottanut varaslähdön hiihtolomalle eikä koulussa ollut kuin kourallinen ihmisiä. Heistäkään kaikki eivät tietenkään halunneet tulla kuvatuksi, niinpä välillä studiossa oli hyvinkin hiljaista. Nämä hiljaiset hetket käytimme hyödyllisesti harjoitellen toistemme kuvaamista: koko luokan ryhmäkuva, hassuttelevia variaatioita kaverikuvista, vauhdikkaita hyppykuvia...

Minusta oli hienoa päästä toimimaan ihmisten kanssa erilaisissa rooleissa: päätoimisesti opastin kuvattavia sisäänkäynnillä pahvisydänten kanssa, omalla vuorollani toimin myös valokuvaajana. Loppujen lopuksi päivä oli todella hauska ja meidän luokan ryhmähenki huipussaan. Ensi viikolla kuvataan todennäköisesti esineitä, edelleen studiossa, ja aloitellaan pari uutta kurssia kuvanvalmistuksesta sekä dokumentaarisesta valokuvauksesta. Mielenkiinnolla odotan, millaisia projekteja näillä kursseilla tehdään.

Suosikkini ottamistani kuvista tuolta päivältä. (Mallilta pyydetty lupa julkaisuun.)

Uskaltauduin itsekin hyppiväksi malliksi. Kuvan otti Adam Oszaczky.

Ystävä

Tällä viikolla oli siis hiihtoloma. Paljon aikaa tehdä kaikenlaista kivaa, eikö? No ei. Tulin tiistaina kipeäksi, ja flunssa porskuttelee edelleen vahvana minussa, joten jouduin perumaan koko viikolta kaiken muun paitsi telkkarin katselun. Olen siis vain haaveillut hevostelusta ja ehkä vähän suunnitellut tulevaa.

Viimeisin päivä Ystävän kanssa multa jäi jostain syystä kirjoittamatta tänne. Maastakäsin mentiin sekin kerta, aloitettiin lyhyellä liberty workilla ja loppuaika tehtiin erilaisia taivutteluja, väistöjä ja peruutuksia narun päässä. Vapaana työskennellessä koin taas hienon hetken hienon tamman kanssa. Joihinkin aiempiin kertoihin poiketen Ystävä oli jo alussa rauhallinen, mieluummin käveli kuin ravasi. Muutaman kerran juoksentelin sen perässä kentän päästä päähän kunnes kyllästyin, ja aloin tehdä suunnanvaihtoja. Annoin Ystävän ravata lyhyen sivun nurkasta nurkkaan, sitten pyysin elekielellä vaihtamaan suuntaa. Muutama kerta jatkettiin näin, ja Ystävä alkoi näyttää yhteistyöhaluiselta. Se oli selvästi kontrollissa, mitä ei voi sanoa kun mennään koko kenttää pitkin ja välimatkamme pääsee kasvamaan huikeisiin mittoihin. Lopetin ajavat avut enkä ehtinyt sen kummemmin pyytää Ystävää luokse, kun se jo lähti minua kohti korvat hörössä. Tamma näytti tyytyväiseltä ja lähti mielellään tekemään taivutusharjoituksia. Niiden lopuksi kokeilin sitoa köyden Ystävän kaulalle cordeoksi eli kaulanaruksi, ja lähdin kokeilemaan kaulanarun apuja maasta käsin. Kääntyminen oli helpompaa kuin pysähtyminen tai peruuttaminen, olihan tämä vasta ensimmäinen kerta ja kaulaohja on Ystävälle ennestään tuttu asia nimenomaan käännöksissä.

Se, miten paljon jatkossa aion ja haluan tuota kaulanaruhommaa treenata, on minullekin epäselvää. Se on sellainen ikuisesti kaukaisuudessa siintävä haave, ratsastaa varusteetta. Tiedän, ettemme ole vielä siellä Ystävän kanssa. Ja tärkeää on myös tarkistaa omistajan mielipide asiasta, sitten jos joskus haluan enemmänkin lähteä aihealuetta harjoittelemaan.

 Tällä hetkellä eniten odotan, että A) pääsen pitkästä aikaa ratsastamaan, ja B) tilaamani pallo tulee postissa. Juttelin taannoin Ystävän omistajan kanssa haaveistani harjoitella hevosjalkapalloa maasta sekä ratsain, ja sain luvan opettaa lajin Ystävälle.

Klaaran kanssa opettelin palloilua ihan ihmisille tarkoitetulla jumppapallolla. Tällä kertaa tilasin isomman (ja toivottavasti kestävämmän) hevosille tarkoitetun pallon, tämmöisen. (Uskalsin ottaa sinisen version, vaikka Ystävä on tamma. Tuntui että heleä pinkki olisi ollut vähän liian pikkutyttöä aikuisille naisille. ;) Isomman pallon halusin siksi, että Ystävä on Klaaraa isompi ja Klaarankin onnistui kivuta 75cm-kokoisen pallon päälle ja poksauttaa se. Päälle kiipeämisestä voi aiheutua fyysistä vahinkoa myös hevoselle ja ratsain ratsastajallekin. Sitä yritän välttää tarjoamalla niin suuren pallon, että Ystävä voisi tuupata sitä ryntäillään.

Klaara oppi nopeasti koskemaan palloa namipalkan ansiosta. Ystävän kanssa on toimittu aina(?) ilman ruokapalkkaa (töiden jälkeen se saa leipää ja porkkanaa, mutta ei koskaan kesken töiden). Tämä on ihan periaatteellinen ja mielestäni fiksu ratkaisu. Palloilu uutena asiana ei ole mikään poikkeus ja minä otan haasteen vastaan saada tämä omatahtoinen, ruokaa herkeämättä ajatteleva tamma kiinnostumaan pallolla pelaamisesta minun kanssani muilla konsteilla. Olen aika varma, että tämä tulee haastamaan omat kykyni opettaa eläimelle asioita johdonmukaisesti ja on meille molemmille tilaisuus oppia. Aiheesta tullaan toivottavasti saamaan hyvin mielenkiintoisia postauksia, kunhan se pallo tänne asti pompsahtaa. :)