Kuvia lampaista

Jos se jollekin on jäänyt epäselväksi, tykkään kuvata eläimiä. Alkuviikosta alkoi koulussa studiokurssi ja uudelle opettajalle itseäni esitellessä sanoin heti, että kuvaan pääasiassa hevosia. Hänen ainoa kysymyksensä, joka herätti naurahtelua koko luokassa, oli: "Ei studiossa kuitenkaan?" Saatoin virnistellä itsekin vastatessani että niin, syystä tai toisesta en ole päässyt vielä kokeilemaan hevosen käsittelyä pienissä studiotiloissa. Ei se ehkä tähän ensimmäisen peruskurssin aiheeksi ihan sopisi, varmasti tarpeeksi oppimista niissä itselle vielä kovin oudoissa salama- ja valosysteemeissä. Ehkä vielä joskus, ainakin jonkun hyväkäytöksisen miniponin voisi saada studiossa kuvattuakin. :)

Päästäkseni joskus aiheeseen asti, pläräytän tähän kuukausi takaperin näpsittyjä fotoja lampaista ja eräästä tutusta koirasta. Siskoni aloitti tuolloin uuden harrastuksen, paimennuksen, ja pyysi minut mukaan ikuistamaan ensimmäistä ns. sytyttelykertaa. Kolmisen tuntia -15c pakkasessa oli aika kirpakkaa menoa, mutta muutoin keli oli ihanan aurinkoinen ja eläinten (sekä ihmisten) keskinäistä työskentelyä oli ilo seurata. Aiheesta löytyy laajempi ja asiantuntevampi postaus Gabin & Ruffen omasta blogista. 

En ole pitkään aikaan kuvannut lampaita enkä varmaan koskaan näin hyvällä kalustolla (tai järkkärillä ylipäätään..?). Yllätyin taas, miten kivoja näistä tuli ja varsinkin se auringon valo varjoineen tekee näihin ihan oman tunnelmansa. Eron huomaa parista kuvasta, joissa aurinko on ehtinyt puiden taa. 

Ja tähän loppuun vähän random information: minulla oli lapsena oma lammas. Sen nimi oli Lumikki ja se eleli mummoni maatilalla siskoni lampaan Tuhkimon kanssa. Lumikki rakasti ruokaa, se näkyi sen muodokkaasta vartalosta - kuin isot koripallot molemmilla kyljillä. Ihmisiä kohtaan se oli aika kärtty ja myös kovaääninen - ilmoitti ruuantarpeestaan kuin oopperalaulaja. Lumikki oli valkoinen ja Tuhkimo taasen mustavalkoinen. Tuhkimo oli kaikkiaan Lumikin vastakohta: hiljainen, hoikka, kiltti ja rakasti rapsutuksia niin että meinasi välillä nukahtaa. Lampaat saivat elää yhdessä maalla, luonnollista elämää ilman korvamerkkejä, kunnes vanhuus tuli vastaan. Mummoni on niin eläinrakas, etteivät rakkaat lemmikkimme päätyneet koskaan pataan. Hauskoja muistoja jäi, eikä ihan joka tyttö voi sanoa, että omisti joskus lemmikkilampaan!

Lumikkia ja Tuhkimoa muistellen, tässä näitä nykypäivän lampaita. :)