16. joulukuuta 2013

Mahtava, kuolaimeton Ystävä

Tänään pystyin pitkästä aikaa ratsastamaan ihan kunnolla - ja vitsi miten hyvältä se tuntui! Hevonen taisi olla ihan samoissa fiiliksissä, sillä meidän yhteistyö toimi varmaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Talliin tullessani suuntasin ensimmäisenä satulahuoneeseen tutustumaan uusiin sidepulleihin. Ystävän omistaja oli ne juuri ostanut, eikä kukaan muu ollut ehtinyt vielä koeajaa niitä. Siispä lännenohjat kiinni ja tuumasta toimeen.

Kenttä oli ehtinyt parissa plussakelipäivässä sulaa enimmät jäätikkönsä pois, ja oli nyt enää routaisen oloinen vetisen hiekkapohjan alta. Aloittelimme maastakäsin, jotta näin sidepullien toimivan varmasti oikealla tavalla. Kokeilin läpi pysähdyksen, peruutuksen, kääntämiset molempiin suuntiin jne. ennen kuin kipusin satulaan ja aloitin käynnissä pysähdykset sekä myötä- ja vastataivutukset volteilla. En odottanut ihmeitä, sillä Ystävällä on varmaan yli viikko menty pelkkää käyntiä kelien takia, ja yleensäkin lihasten vetreys-/jäykkyystila tuntuu vaihtelevan päiväkohtaisesti. En myöskään ollut aluksi varma, mitä kaikkea kentän pohjalla uskaltaisi tehdä, mutta kun käynnissä kaikki sujui mallikkaasti, päätin kokeilla ravia.

Otin ensin muutaman siirtymisen suorilla urilla, testatakseni sekä pohjan liukkautta että sidepullien toimivuutta pidättäessä. Totesin molemmat tekijät turvallisiksi, joten jatkettiin kevyessä ravissa suurilla pääty-ympyröillä. Tein kahdeksikkoa siten, että jäin toiseen päähän esim. vasempaan kierrokseen, jolloin asetin kunnolla sisälle ja pyysin nokkaa eteen alas. Kun Ystävä esitti haluamaani liikettä kokonaisen ympyrän, vaihdoin toiseen päätyyn ja sama juttu toiseen suuntaan. Jossain vaiheessa istuin alas ja varsinkin vasempaan kierrokseen Ystävä esitti niin kaunista jogia että! Tuntui kuin olisi istunut oikean kisakonkarin, ns. opetusmestarin selässä eikä tarvinnut juuri mitään tehdä. Oikea kierros puolestaan palautti maan pinnalle, siihen suuntaan Ystävä oli tällä kertaa jumisempi ja haluttu liike vaati enemmän työtä meiltä molemmilta. Kokeilin myös ravissa vasta-asetukset.

Tämän jälkeen päätin haastaa niin itseni, Ystävän kuin ne sidepullit tekemään pohkeenväistöjä. Ja nyt en siis puhu sidepassista, joka on ns. lännenversio pohkeenväistöstä suoraan sivulle, vaan ihan se perinteinen ratsastuskoulussa opittu tyyli: lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistätys uralle. Tietenkin löyhemmällä ohjalla ja enempi pohje- sekä istunta-avuilla, niin pitkälle kuin taidot riittää. Ystävä tuntui jo alkuun hyvin vetreältä, mikä edesauttoi tämän harjoituksen onnistumisessa. Käynnissä sujui kivasti, ravissa vähän tahmeammin, ja tällä kertaa vasemmalle päin väistäminen oli se heikko kohta. Silti olin tähänkin kokeiluun tyytyväinen.

Koska tähän asti oli jo mennyt näin hyvin eikä Ystävä ollut liukastellut yhtään, päätin kokeilla laukkaa. En halunnut ottaa kaatumisen riskiä, joten suoritettiin laukannostot ja itse laukkaaminen pelkästään pitkillä sivuilla. Useimmiten meillä on pieniä kommunikaatio-ongelmia laukkaa nostettaessa. Jostain syystä itse jännityn ja ylivalmistelen koko homman niin, että herkkä arabitamma allani ehtii vetää palkokasveja rööreihinsä ja sitten sitä ah niin helppoa ja nättiä nostoa ei tulekaan, kun minä vääntelen selässä apuja joka suuntaan ja tamma venkoilee käämeissään eri suuntaan. En tiedä teinkö mitään eri tavalla tällä kertaa, en usko että tein, mutta Ystävä nosti laukan joka ikinen kerta kuin ihmisen mieli. Niin kauniisti, niin vaivattomasti, yhtään ryntäämättä hermostuneeseen raviin tai kääntyilemättä paikoillaan. Nosti vain ja laukkasi, kunnes kerroin että kiitos riittää.

Ja mikä tässä eniten nostattaa hyvää mieltä entisestään: tämä kaikki tapahtui ilman kuolaimia. Ilman kipua hevosen herkässä suussa. Ystävä oli lopputunnista rento ja hörökorvainen, sidepullit oli ollut helppo laittaa sille, vain pujottaa päähän. En ihmettele miksi Ystävä nostaa päätään ja väistelee kuolaimia, vaikka kantaa selässään pehmeäkätisiä ratsastajia. Väistelisin minäkin. Nyt luulen, että olemme molemmat löytäneet sen sopivan ratkaisun ratsastaa yhdessä ja olemme onnellisia.


2 kommenttia:

  1. Kiva että teillä oli hyvä ratsastus kerta.

    Tähän pitää todeta, että sinun ansiosta minusta on tullut parempi ratsastaja. Sinä olet kirjoitellut paljon siitä, miten ihmisen olemus (mielialat yms) vaikuttaa suoraan hevoseen. Olen oppinut kuullostelemaan itseäni. Laukannostot ovat olleet aina vähän hankalia ja nyt olen havainnut että omat sykkeeni nousevat ihan hirmuisesti aina kun tiedän, että kohta nostetaan laukka. Vähän niin kuin innostun ja jännitän yhtäaikaa. Tiedostamalla sen, olen oppinut rauhoittelemaan itseni ja suhtautumaan laukannostoon.. ihan samanlaisena asiana kuin muukin ratsastus :D Nyt on ollut ratastuksesta taukoa, mutta syksymmällä sain parhaimmat nostot aikaiseksi!

    Iso kiitos siitä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, menin hetkeksi ihan sanattomaksi. Mahtavaa, että tämmöisestä sekalaisesta tunteiden purusta on ollut teille noin suuri apu. Ei käynyt mielessäkään, että voisi olla. :) Kiitos tästä ihanasta kommentista ja toivottavasti teillä jatkossakin sujuu niin laukka kuin muukin ratsastus.

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)