Ratsastustunti

Tällä viikolla olin pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Ystävän toinen vuokraaja lupautui tunnin minulle pitämään, ja kysyi alkuun, koska olen viimeksi ollut tunnilla. Ööö.. loppukesästä Klaaralla pari kertaa, jolloin tuntien aiheet oli yleensä tyylilajia "Näin hallitset hevosen sekä suoralla että kaarevalla uralla" ja sitä ennen kesäkuussa enemmän tai vähemmän opettavainen estetunti Knapperissa. Länkkäritunnilla laskeskelin olleeni viimeksi Hovin Ratsutilalla, hieman ennen kuin talli lopetti toimintansa 1,5 vuotta sitten. Oli siis korkea aika saada taas toisen ihmisen mielipide omasta istunnasta ja apujen käytöstä, palauttaa muistiin unohtuneita kikkoja sekä oppia uusia.

Talliin tullessamme Ystävä oli jostain syystä paremmalla tuulella kuin yleensä. Saattoi johtua sateettomasta päivästä ja täydestä mahasta, kun sisääntuloheinät oli jo jaettu ja syöty. En ole tainnut sitä ihmeemmin mainita, mutta Ystävä on aika itsenäinen tyyppi. Se ei tunnu välittävän läheisyydestä, ei ihmisten eikä hevosten. Niinpä sitä ei yleensä jaksa kiinnostaa mikään puunailu tai lääppiminen. Nytkin se käveli välillä kierroksen ympäri karsinassaan harhauttaakseen minut ja pölyharjan, mutta oli tavallista kiinnostuneempi meistä ihmisistä ja höristeli meille korviaan useammin.

Kenttä oli jäätynyt koppuraksi, joten aloitimme käynnissä fiilistelyllä. Minun piti tunnustella, onko selkeitä puolieroja, onko jonkun jalan liike jäykempi kuin muiden, samalla kun tein käynnistä pysähdyksiä istunta-apuja käyttämällä. Jos se ei riittänyt, pysäytin ohjista ja peruutin. Peruutustakin pyysin hyvin pienesti ohjista vihjaamalla, enemmän jalalla ja korjasin ohjasta, jos Ystävä ei apujani ymmärtänyt. Loppua kohden, ja mitä tiiviimmässä tahdissa pysähdyksiä tein, alkoi homma sujua paremmin. Siirryttiin tekemään ravisiirtymisiä samalla ajatuksella, jolloin huomattiin, että Ystävä asettuu itsekseen ulospäin. Lähdettiin tätä korjaamaan sisälle asettamalla, sisäohjalla ja sisäpohkeella. Jo käynnissä Ystävä oli painellut menemään hyvin reipasta tahtia, niinpä raviinkaan sitä ei juuri tarvinnut pyytää. Käyntiin saamisessa oli enemmän työtä, samoiten ravin rauhoittamisessa, mikä sekin lopulta onnistui.

Vaihdettiin alkulämmittelyn jälkeen uralla työskentely kartioihin. Niitä oli neljä, suuren neliön mallissa ja lähdin neliötä kiertämään siten, että tein jokaisen kartion ympärille voltin, joka toisen eri suuntaan. Tässä kohtaa tuli esille pienehkö puoliero enkä edes muista kumpi puoli se oli. Voltteja tehdessä kokeiltiin muutamia eri variaatioita käynnissä ja ravissa, tarkoituksena opettaa mulle hyviä tapoja jumpata nimenomaan Ystävää ja avata sen tyypillisimpiä jumikohtia. Mentiin ensin sisälle asettuneena, lisättiin takapään väistö ulospäin, sitten ulospäin asettuneena etupää hieman väistäen... Tehtiin tunnin aikana niin monia pieniä harjoituksia, etten välttämättä muista kaikkia enää. Tärkeimmät kuitenkin, toivottavasti. Tuo jälkimmäinen oli yllättävän tehokas, ainakin Ystävän kohdalla. Lopussa kun tehtiin volttia vaikeampaan kierrokseen ravissa ja koitettiin saada sitä takapäätä ulos ja asetus sisään, se oli Ystävälle todella hankalaa. Silloin opettajani neuvoi minua pysäyttämään, tekemään vastakkaiseen suuntaan voltin ulospäin asettaen ja sen jälkeen jatkamaan tehtävää käynnissä - tadaa! Ystävän lavat nousivat parempaan asentoon ja homma alkoi sujua samantien. Ehdottomasti sellainen harjoitus, mitä tulen jatkossa tekemään varmasti.

Volttiharjoitusten lomassa tehtiin myös pujottelua, sitäkin varioiden. Ensiksi lähdin pujottelemaan täysin vapaalla tyylillä - valitsin käyttää kaulaohjaa kääntämiseen ja mentiin aika suorana koko homma läpi. Kun se sujui, piti käyttää sisäohjaa taivuttamaan kunnolla kierrettävän kartion puoleen. Sitten lähdettiin tekemään vähän isompia teitä, jotta saatiin takapäälle tilaa tehdä väistöä käännöskohdissa. Olikohan tästä vielä joku muukin vaihtoehto, mutta nämäkin tuntuivat tehokkailta ja niitä oli kiva tehdä. Ystävä kun tuntui edelleen tyytyväiseltä elämäänsä ja hyvin yhteistyöhaluiselta.

Jossain välissä kokeiltiin peruutusharjoitusta, jossa kävelimme ensin 10 askelta, sitten peruutimme 10 askelta. Kävelimme 9, peruutimme 9, ja tätä rataa yhteen askeleeseen asti. Kuten arvata saattaa, mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän Ystävä alkoi kuunnella, että montako askelta nyt otetaan. Se alkoi käyttää selkäänsä paremmin ja oli askel askeleelta miellyttävämpi ratsastaa. Tässä siis toinen hyvä harjoitus, mitä tehdä alkuverryttelyissä jatkossa.

Viimeinen tehtävä oli horsemanship-rata, jota Ystävän ystävä kutsui kananlennoksi. "Niin lyhyt, että on ohi ennen kuin on alkanutkaan." Rata alkoi käynnissä, pysähdys kahden kartion etupuolelle. Peruutus kartioiden välistä, pysähtyminen kun hevonen on kokonaan kartioiden takana. Pysähdyksestä suoraan raviin, voltti oikealle ja pysähdys kartioiden väliin, niin että ratsastaja on kartioiden keskellä. Tähän väliin taas pieni lännenratsastustietoisku: Western horsemanship vastaa kilpailuissa hyvin pitkälti kouluratsastusta. Siinä katsotaan tosin lähes pelkästään ratsastajaa, hänen apujenkäyttöä, jonka tulisi olla minimaalista. Radat ovat, kuten jo selvisi, huomattavasti lyhyempiä, joten pikkutarkka suorittaminen korostuu tässä lajissa.

Minä ja Ystävä ratsastimme radan läpi muutamia kertoja. Oikeastaan millään kerralla en ollut tyytymätön, vaikkei jokainen mennytkään täydellisesti. Ystävä kuunteli minua hienosti ja osoitti - mikä oli tämän ratakokeilun tarkoitus - että äskeinen jumppaaminen oli tuottanut tulosta. Parin kerran jälkeen Ystävä alkoi ennakoimaan peruutusta ja peruutti liikaa, vaikka lopetin avut. Tätä en silti katso pahalla, sillä peruuttaminen on hevosille vaikea asia ja kysyy luottamusta. Niinpä muutamasta askeleesta taaksepäin voi olla vain iloinen ja yrittää seuraavalla kerralla lopettaa itse avut aiemmin. Kun sitten syvennyin itse tähän peruutushommaan, unohdin ajatella riittävän pitkälle eteenpäin, jolloin ravi kyllä nousi, mutta voltista tuli vähän mitä sattuu. Yhden kerran pysähdyin liian aikaisin ennen tötsiä ja kerran Ystävä siirtyi käyntiin pari askelta etuajassa, mutta muuten tämä ravista pysähtyminen meni tosi hyvin. Viimeisellä kerralla peruutimme ihan 1-2 askelta liikaa, ja loppuradan menimme tosi seesteisesti ja ravikin oli haluttua rauhallista lännenjogia. Jo voltille lähtiessä tuli tunne, että tähän me lopetetaan, nyt tämä onnistui näin hyvin. Ja siihen me sitten lopetettiinkin.

Tunnista jäi todella hyvä fiilis. Tuli tutustuttua uuteen samanhenkiseen ihmiseen, joka tuntee kyseisen hevosen ja osasi hienosti neuvoa niin hevoseen liittyvissä kuin myös mun istuntaa koskevissa asioissa. Ja kun niitä kuolaimettomia tässä harkitaan, mentiin koko tunti lainasidepulleilla enkä edes muistanut missään vaiheessa miettiä, että missäs kuolaimet, niin kuin joskus tulee tehtyä, jos vaikka riimulla ratsastaa ja huomaa hetkittäin ettei vaikutus ole sama. Hienosti toimivat nämä kyseiset kuolaimettomat, tällä kyseisellä hevosella. Laukannostoja olisin halunnut harjoitella valvovan silmän alla, mutta kenttä ei ollut siihen sopivassa kunnossa tällä kertaa. Ensi viikolla ratsastelen taas itsenäisesti, mutta eiköhän vielä tule seuraava tunti sitäkin treeniä varten. :)