Vuoden viimeiseksi ratsastukseksi jäi joulupäivänä tehty maastolenkki. Ystävän omistaja lähti minulle oppaaksi jalkaisin ja kierrätti muutamat lähitiet, joilla saa ratsastaa. Rauhallisten hiekkateiden lisäksi löytyi mäkisiä, kivisiä traktoripolkuja metsän keskellä, joilla kiipeilystä ehkä eniten tykkäsin. Parissa kohdassa kokeiltiin ravia ja laukkaa - enemmän oltaisiin sitä jälkimmäistä menty, jos Ystävä olisi saanut päättää. Tällä kertaa oli kuolain suussa, varmuuden vuoksi kun vasta toista kertaa yhdessä maastoillaan, ja sain taas käydä useita keskusteluja ravin säilyttämisestä riemukkaan laukkaanpyrähdyksen sijaan.
On hauskaa, miten erilaisia useimmat hevoset maastossa ovat ja vaikka Ystävä on usein kentälläkin eteenpäinpyrkivä, siellä jarruksi riittää istunta. Ohjastuntuman lisäksi koitin maastossakin reipasta ravia kevennellessäni rentouttaa koko kehon, vähän kuin lysähtää huokaisten sinne satulaan ja keventää laiskemmin. Hetkittäin se viesti kai meni perille, mutta oon ihan samaa mieltä Ystävän kanssa. Laukkaaminen on tosi kivaa.
Maastosta jäi hyvä fiilis. Ystävä näytti taas kuinka fiksu ja mukava hevonen se on, niin että tämmöinen taannoin maastoilu- ja laukkapelostakin kärsinyt uskaltaa sen kanssa laukkailla ylämäkeä kotiinpäin.
Tälle viikolle on luvassa lisää tätä maastoilun mahdollistavaa harvinaista herkkua: toisena ratsastuspäivänä ehdin valoisaan aikaan tallille. Suunnitelmissani olisi maastopolkujen tsekkailun lisäksi reipas pyörähdys raviradalla. Seuraksi lupasin ottaa yhden entisen heppatytön, joka näiden eläinten pariin löysi yksinkertaisesti elämällä lapsuutensa maatilalla, perheen omien hevosten parissa. Minun syntymäni jälkeen hän ei tietääkseni ole enää ratsastanut, mutta selvästi vielä hevosia rakastaa. Tästä retkestä kuulette sitten ensi vuonna. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)