5. joulukuuta 2012

Hyvästi Laima


Eilinen oli sovittu yhdessä omistajan kanssa mun viimeiseksi Laima-päiväksi. Sitä autoa kun ei kukaan tähän hätään osta, viedään se viikonloppuna mummolan navetan vintille talviunille ja katellaan keväämmällä uudestaan. Ilman autoa ei ole Mattakseen menemistä, ja tiedossahan se auton lähtö oli. 

Aloitin Laiman vuokrauksen puolivahingossa, omistajan pyynnöstä. Vanha tamma tarvitsi liikuntaa, kevyesti mutta usein, eikä hän itse ehtinyt joka päivä tallille. Halusin muutenkin ratsastaa useammin ja alkuun Laima oli mulle luottomaastomopo, silloin kun Miinalla keitti yli ja oli parempi pysytellä kentällä. Muutamia kertoja menin Laimallakin koulua, välillä testailin ilman satulaa ratsastelua ja pari kertaa myös maastakäsittelyä. Tän postauksen kuvat onkin arkistoihin unohtuneita kuvia syksyiseltä sadepäivältä, kun maastakäsittelin Laimaa. 



Tarkoitukseni oli siis todeta, että Laima oli mulle niinsanottu "täyteheppa". Autoin omistajaa ystävällisyyttäni ja sain samalla kokemusta jälleen erilaisesta hevosesta. Koko ajan Miina oli se tärkein ja nyt Päikkä uutuuden viehätyksineen, Laiman kanssa meno ei ollut koskaan tavoitteellista. Se oli sekä koko homman viehätys että luotaantyöntävä ominaisuus. Toisaalta halusin enemmän, toisaalta en. 

Laima opetti tän lyhyen syksyn aikana mulle paljon. Luulin sitä sellaiseksi pystyynkuolleeksi vanhukseksi, jonka kanssa voi mennä läpi mistä vaan eikä tartte ite tehä mitään. Olin väärässä. Laima on hevonen, joka menee läpi mistä vaan, kun se luottaa ratsastajaansa ja sen ratsastaja luottaa siihen. Kun näin ei ollut, hypeltiin keskellä autotietä pienimuotoista rodeota ja kokeiltiin äkillisiä raviin tai laukkaan siirtymisiä kotiinpäin. Jossain vaiheessa menetin sen luottamuksen, minkä luulin meillä olleen (silloin kun elin siinä pystyynkuollut-uskossa), juuri näiden juttujen takia, mitä uskoin ettei tämä hevonen koskaan ikinä tekisi. Välttelin jopa maastoilua hetken, mutta sitten keräsin rohkeuteni ja päätin yrittää uudelleen. 


Meidän viimeinen maasto ei olis voinut olla yhtään parempi. Laima oli valpas, mutta kuuliainen. Reipas, mutta rauhallinen. Me käveltiin vauhdilla ja laukattiin hiljaa. Me mentiin paksun hangen läpi, jyrkät ylä- ja alamäet sekä pehmeät, upottavat kohdatkin, täysin vaivatta. Hevonen asteli päättäväisesti eteenpäin ja minä istuin selässä valppaana mutta tyynenä. Se oli loistava päätös meidän lyhyelle yhteiselle taipaleelle, en voisi olla tyytyväisempi. 




Kiitos Laima. Sinua en unohda koskaan.


1 kommentti:

  1. ihana blogi!! ♥
    mun blogi: hymyilevatkynnet.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)