Maastoilua & westerniä

Itsenäisyyspäivänä tehtiin puolitarkoituksella kunnianosoitus suomenhevoselle. Leea lähti mulle maasto-oppaaksi "täyssuomalaisella" Velmullaan ja minä perässä tuolla valkeahkolla suokinpuolikkaalla. Sää suosi siinä mielessä, että edellispäivän -15c pakkanen oli laskenut siedettävään muutamaan pakkasasteeseen. Lunta tuprutti jatkuvasti lisää, muttei se menoa haitannut. 

Lähdettiin tarpomaan tallin takana kohoavaan metsään, josta päästiin aika äkkiä Sipoonkorven kansallispuiston maisemiin. Kiivettiin lumen peittämiä kalliota yhä ylemmäs, matkalla väisteltiin tiuhaan kasvavia puita polvia varjellen ja saatiin hyvät lumisuihkut useampaan otteeseen puiden oksia alitettaessa. Kivuttiin varmaan aika lähelle korkeinta kohtaa rinteestä ja lähettiin siitä laskeutumaan alas, sekä mutkiteltiin takasin tallille. 

Päikkä osoittautui hienoksi perähevoseksi. Se oli varmajalkainen eikä epäröinyt upottavissa paikoissa yhtä paljon kuin Velmu, vaan marssi huoletta yli. Jossain kohtaa se sai pikkusätkyn jostain syystä ja pyrähdettiin Velmu parin minilaukka-askelen voimin kiinni. Aivan silmät ummessa siellä satulassa ei voinut istuskella, sillä Päikkä keksi välillä omia reittejä ja sain ihan päättäväisesti kertoa sille, että mennään nyt kuitenkin Velmun perässä koko matka. 

Käynnillä mentiin tämä vajaan tunnin reissu ja oli kyllä makeat maisemat! Tällä suuntavaistolla totesin, että ei oo yksin lähtemistä sinne vähään aikaan, ainakaan pitkälle. Alkukäynnit ehkä uskallan lähtee niin pitkälle kun polun alkupää vie, mutta pidemmällä ne alkaa risteilemään niin että oisin äkkiä aivan hukassa. 

Kentälläkin piipahdin lopuksi, ottamassa pienet pätkät ravia ja laukkaa, ei kummempaa. Käytössä oli tälläkin kertaa koulupenkki, kun Leea tykkää enempi länkkärillä mennä, niin suostuin "uhrautumaan". :)

Lauantaina lähti auto. Se jäi vielä mun omistukseen, mutta mummolan navettaan seisomaan, halvempaa pitää se poissa käytöstä. Niinpä eilen kuljin bussilla ekaa kertaa tallille ja reippaasti kävelin pysäkiltä 1,5 km. Ei tuntunut pahalta, vielä näillä pakkasilla. Tallilla laittelin Päpän kuntoon taas vaihtelun vuoksi karsinassa ja pitkästä aikaa lännenvarustein. 

Kenttä on nyt aika hyvä. Ura on selkeästi eniten tampattu, mutta keskelläkin pystyy hyvin menemään, siinä vaan heppa saa tehdä vähän enemmän töitä. Meidän lännentreenit alkoi pitkillä, reippailla alkukäynneillä, joiden aikana tehtiin muutama "yhden ohjan minivoltti". Ratsastin uralla suoraan, nappasin sisäohjan puolesta välistä kiinni ja käänsin sen avulla niin pienelle voltille kuin sain, ja sitten takasin uralle suoristumaan. Tämä molempiin suuntiin. 

Sen jälkeen otettiin laukkaa. Päästeltiin aika pitkällä ohjalla uraa pitkin useampi kierros kumpaankin suuntaan. Päikkä älysi nopeasti mitä halusin: reipas mutta tasainen tahti ja kevyin avuin liikkuva hevonen. En joutunut paljon hoputtamaan ponia pysymään laukassa ja saatoin keskittyä enemmän oman istunnan rentouttamiseen. Siinä tosin onnistuin mielestäni kunnolla vasta tunnin puolivälin jälkeen, mutta uskon puhuvani meidän molempien puolesta kun sanon että silti nautimme näistä verkkalaukoista kovasti. 

Verryttelyn jälkeen jogailtiin vähän, jälleen aika löyhällä ohjalla ja yritin hakea sitä omaa jalkaa pitkäksi alaspäin, mikä sai istunnan "napsahtamaan paikalleen". En hölskynyt enää miten sattuu ja Päikän tahti jogissa oli miellyttävä. Eteenpäinpyrkivä, silti rennon rauhallinen ja hetkittäin jopa vähän pleasuremainen. Uralla pyrin hidastamaan tahtia ja lisäksi tein vähän voltteja, joilla sain olla tarkempi pohkeen kanssa, että askellaji säilyy. Käynnissä tehtiin vähän pysähdyksiä ja peruutuksia, jotka oli ponista hirveen vastenmielinen harjoitus. Jos nyt pakko on taaksepäin mennä niin ei ihan suosiolla eikä ainakaan suoraan. Muutaman kerran hiomalla sellainen mallisuorituskin saatiin sentään. 

Lopputunnista jogailtiin vähän lisää ja heppa tuntu niin hyvältä, että teki mieli laukata vielä. Sanoin itelleni että ehkä pitäis jättää tähän eikä kokeilla onnea ja pilata koko hommaa sillä että Päpä saakin jonkun kriisin kesken laukkojen. En kuunnellut, menin vaan ja onneksi tällä kertaa säästyttiin "kriiseiltä". :) Päikän laukka pyöri ihanan pehmeästi ja nyt sain oman lantion rentoutumaan mukaan ja pepun pysymään satulassa. 

Seuraavana päivänä peppu ei ollut yhtä kiitollinen näistä harjoituksista... Viime aikoina oon mennyt lähinnä enkkua = paljon keventelyä + pehmeämpi satula. Nyt en kevennellyt yhtään ja Päikän lännensatula muistuttaa istuintuntumaltaan enemmän puupenkkiä kuin nahkaista tyynyä. Jo pehmeällä sängynlaidalla istuminen aamulla tuntui naurettavan tuskalliselta. :D Silti täytyy sanoa, että noin hyvin menneet länkkäritreenit oli täysin sen arvoista!