Onnistumisia feat. Päikkä

Tehdäänpä taas kooste Päikkäilyistä. Sen hienosti menneen western-kerran jälkeen oon ehtinyt tallille kahdesti. Sunnuntaina keli oli lievästi sanottuna haasteellinen. Lunta tuprusi vaakasuoraan sellasta tahtia, että kun olin hevosen harjannut, oisin saanut alottaa alusta. Poni ei ollut likainen ollutkaan, niinpä pyyhkäsin ennen varusteiden laittoa ja selkäännousua pahimmat lumet pois. Varusteiksi valitsin enkkusuitset ja ratsastusvyön. Se osoittautui yhdellä käyntikerralla miellyttäväksi vermeeksi, nyt päätin kokeilla sitä muissakin askellajeissa.

Ja kyllä, mulla on aina näitä hyviä ideoita. Kun sää on mitä surkein ja on tiedossa, että se vaikuttaa myös eläimen käyttäytymiseen suurinpiirtein arvaamattomuuden kolminkertaistumisella, minä saan idean: hypätään esteitä! lähetään maastoon! mennään ilman satulaa! Vähintään kerran näistä neronleimauksista on seurannut ilmalento. Ja joka kerta tiedostan mitä teen, että se on tyhmänrohkeaa, ja joka kerta silti teen niin. Ainakin jälkimmäisillä kerroilla oon kuitenkin vaihtanut suunnitelmaa kesken ja siirtynyt sieltä paljaasta selästä esim. juoksuttamaan, jos se tunne että "Kohta lähtee!" voimistuu.

Tällä kertaa ei ollut tarvetta. Päikkää selvästi harmitti kökkö keli, eikä mikään askellaji ollut sinä päivänä kiva. Laukka tuntui jopa vaikealta, ainakin nostoissa, ja rupesin jo epäilemään ontumista tai muuta vikaa, kun humma oli niin haluton. Totesin että ei se ainakaan päällepäin näy, ehkä vaan tuntui paljaaseen selkään erilaiselta se ponin poukkarointi.

Oltiin kentällä joku parikymmentä minuuttia, askellajit läpi vaan kun tuntui ettei huvita nyt yhtään ketään koko homma, sään takia edelleen. Pakkasta ei ollut paljon, mutta tuuli sitäkin viiltävämpi. Se vähä aika mitä kentällä oltiin, Päikän oikkuiluista huolimatta... olin tosi tyytyväinen! Tällä kertaa itseeni. Siinä ratsastusvyössä on sen verran tukea, että jalustimet, mutta siinäpä se. Ja mun istunta ei ole koskaan ollut ilman satulaa niin tasainen! En edes jännittänyt laukkaa, mitä yleensä teen ilman satulaa mentäessä ja tuntuu että Miinan kanssa jännitin sitä satulalla ja ilman. Päikän ravi tuntuu ihanan tasaiselta satulassakin, nyt se oikein korostui. En pomppinut yhtään, istuin niin hiljaa sitä valkoista karvaa vasten ja pidin pohkeilla tahdin samana. Ja samoiten se laukka. Ne nostot ehkä saa sen tuntumaan isohkolta, mutta ei se ole. Sekin on niin tasaista, rauhallista menoa - halutessaan (siitä alempana lisää). Nostoissa mulla ei se istunta pelannut niin hyvin ja niissä vähän kesti - niin kyllä kestää sen satulankin kanssa.

Olin niin tyytyväinen itseeni, että palkitsin meidät molemmat loppukäynneillä radalla. Se kylmä viima puhalsi niin ja Päikkä heittäytyikin säikyksi, niin jäi kuvat ottamatta. Paikoin puolet, paikoin koko väylä oli lumidyynien peittämä. Poni joutui vähän kahlailemaan, mistä hän ei ilahtunut ja metsässä oli joku mörkökin mitä piti singahtaa pakoon. Olin onneksi hyvin mukana, joten säpsy loppui hyvin lyhyeen ja jäi ainoaksi. Vissiin oon tarpeeks monella sinkoilijalla mennyt, etten ihan ensimmäisestä tule alas nykyään.

Tänään oli vähän leudompi sää. Kenttä oli entistä lumisempi, kiitos viikonloppuisten sateiden. Päätin kuitenkin sinne mennä länkkäriä puurtamaan, että päästäis sen saralla eteenpäin. Aloitin taas laukoilla, joissa Päikkä oli taas vähän vastustelevampi, mutta ei mitenkään haluton. Yhteistyö vaan oli hakusessa. Otin vähän ravia sen jälkeen ja totesin itseni selkäjumiseksi, jolla ei riitä innostus ruveta nyt tappelemaan asioista kuten askellaji ja suunta.

Niinpä ne askellajit läpikäytyäni lähdin taas radalle. Alkuun käveltiin reilu puoli kierrosta, ravattiin puolikas ja välissä taas käyntiä. Kun tultiin takasuoralle, päätin että nyt kokeillaan. Päikkä aavisti mun aikeet varmaan istunnasta ja ohjastuntuman lyhenemisestä. Otettiin pätkä ravia, testattiin jarrut, ja sitten laukka-pohkeet. Nyt ei muuten kestänyt puoliakaan niin kauan kuin kentällä useimmiten! Päikkä lähti reippaasti, mutta yllättävän rauhallisesti. Se laukkaili menemään tyytyväisen oloisena ja puolessa välissä suoraa napsahti uusi vaihde päälle. Sellanen "Ei jumalauta tässähän voi vetää AIVAN TÄYSII!" -vaihde. Annoin ponin kiihdyttää tahtia niin kauan kuin se musta tuntui hyvältä. Kurvin tullessa vastaan totesin että kääk, nyt tullaan jo liian kuvaa ja rupesin jarruttelemaan. Päikkää ei olis huvittanut, mutta nopeammin ne jarrut nyt toimi kuin yks aikasempi ratakokeilukerta. Pikkupätkä ravia loppuverkaksi ja loppukäynnit pyörittiin kentällä maastakäsin. Taas olin niin hyvällä tuulella onnistuneesta laukkasuorasta, että palkitsin selkäni helpottavalla kävelyllä ja ratsuni taakan kevenemisellä.

Kuvatilanne on nyt hyvin laiha, sillä käyn tallilla aina yksin, niin nää on näitä samoja vanhoja taas. :/ Tarkoitus olisi värvätä mukaan innostuneita valokuvaajia kerran jos toisenkin. Jos joku halukas lukee tämän, nykäise hihasta!