4. lokakuuta 2012

Ninnin eka viikko

 Kuvasarjaa Ninnistä ja Niilosta: 







Huhhuh, tuntuu että aika on mennyt hurjan nopeasti ja asioita tapahtunut mielettömästi näin lyhyessä ajassa, että saanko edes kaikkea kirjoitettua yhteen postaukseen. (+ tän kirjottaminen venähti, joten tulee vähän toisen viikon juttuakin, mutta enempi parempi!)


Ekojen päivien aikana Ninni oppi takaisin sisäsiistiksi. Sitä se oli jo löytöeläintalolla, mutta meille tullessa homma oli vähän hakusessa ekat pari kertaa. Ja nythän se tekee oman pikkulootansa sijaan jo Niilon kanssa samaan laatikkoon, jopa ihan uuteen laatikkoon, johon molemmat tottu heti. Ninni hitaammin, kun sinne on vähän vaikeampi kiivetä, mutta reippaasti sekin sinne pylpertää. :)

Epätarkka kuva, mut niin retardi et pakko laittaa. :D

Meidän nukkumisjärjestely palautui lähemmäs normaalia viidennen yön jälkeen. Niilo ei ollut moksiskaan siitä että joutui nukkumaan yksin olkkarissa, joten todennäköisesti koko erikoisjärjestely oli alunperinkin turha. No, ainakin me saatiin vuorotellen nukkua sekä hyvin että hyvin huonosti, sillä Ninni vietti yönsä pomppimalla meidän päällä ja järsimällä meitä kuin mitäkin grillivartaita. Mun hopeiseen kaulakoruun se tykästyi ja yks aamu heräsin siihen kun se istuu mun solisluulla ja raksuttelee koruja hampaissaan.


Tuohon levottomaan yöelämään on vähän auttanut jännitys, jonka aiheuttaa uusi ympäristö ja Niilo. Alkuun kun päästettiin Ninni valloilleen olkkariin ja koko muuhun kämppään, se liikku hyvin varovasti ja sai edelleen Niilolta sähinää. Jossain vaiheessa ne vaan tottu toisiinsa. Sähinä vähentyi, se korvaantui läpsimisellä. Sit sekin vähentyi ja alle viikossa nuo oppi olemaan keskenään niin, että uskallettiin jättää ne päivisin keskenään ja nyt on öisinkin ovi auki, että saavat molemmat tulla ja mennä miten huvittaa.


Niilosta olen todella ylpeä, että se on noin mahtava esimerkki ja kärsivällinen "isoveli" Ninnille. :) Vähän turhan kilttikin se on toisinaan, Ninni kun osaa olla ihan kunnolla röyhkeä halutessaan. Se tunkee samalla kupille kun Niilo syö ja se päättyy aina niin, että Niilo lähtee pois... Tämä ongelma on hetkellisesti ratkaistu niin, että Niilon sennuruuat on keittiötason päällä kupeissaan ja Ninnin vaavamössöt tason alla. Se rääpäle kun ei vielä osaa pompata läheskään niin korkealle.

Riiviön vahtiminen väsyttää.

Siitä päästäänkin Ninnin ärsyttävimpään ominaisuuteen: kiipeily. Ei mua se haittaa, että se vetää kynnet ojossa rallia pitkin noita ikivanhoja sohvia, mutta entäs kun alkaa olla yksinäistä ja pitäisi päästä syliin? Pomppuvoimaa ei vielä ole, joten sängylle, sohvalle ja muihin paikkoihin pääsee hyppäämällä vähän, tarraamalla pehmeään materiaaliin kiinni ja kiskomalla itsensä sitä pitkin ylös. Kun syliin haluamisesta on kyse, se pehmeä materiaali on minun reiteni ja uudet farkut... Tätä en oikein osaa arvostaa.

Kiipeilyn lisäksi Ninni on kova urheilemaan muutenkin. Se juoksee, härnää ja jahtaa Niiloa, painii sen kanssa, öisin jahtaa peiton alla liikkuvia möykkyjä ja tällä hetkellä makoilee uuden kiipeilytelineen ylimmällä tasolla leluhiiri suussa... ja nyt sitä taas mennään, kyllä hiiri saa kyytiä. :D Pentu kun on, sitä kiinnostaa kaikki ja kaikki mitä se näkee, on leluja. Kylpytakin naruvyö, kaikki mahdolliset johdot, telkkarin kaukosäädin, kylmäpussi, tennispallo, paperinpalat... Lista on pitkä! Paras on varmaan tietokoneen näyttö, jolla liikkuvat asiat on ihan mielettömän kiinnostavia.

Ihana laser pointer!

Ai miten se pääsee tietokonepöydälle, kun ei kerran pysty hyppäämään niin korkealle? N & N ovat keksineet uuden leikin, Toteemipaalu. Ninni kipuaa raapimistolpan päälle istumaan (siihen mahtavaan tilaan, 10cm halkasijaltaan) ja Niilo tulee raapimaan puuta ja yrittää repiä Ninnin alas. :D Tämän kautta Ninni on oppinut hyppäämään viereiselle pöydälle, mutta aiheutettuaan epätoivottuja näppäinyhdistelmiä ja muuta yleistä kaaosta, on tolppa kummasti vaihtanut paikkaa.

Mainitaan vielä loppuun Ninnin loputon rohkeus. Siitä olen eniten ylpeä tossa pennussa, että se tottuu mihin tahansa ja salamannopeasti! Meillä kävi Kimmon opiskelukaverit kylässä: Ninni kiipeili niiden olkapäillä, oli sylissä, leikki niiden kanssa... Systerin shelttipoika Ruffe kävi meillä pari kertaa tottumassa Ninniin: Joku raja pitää olla, minkä neiti näyttää sähisemällä, mutta ekan 15 min jälkeen käveli suurinpiirtein päin koko koiraa. Ainoa todellinen hermostuminen oli, kun mä keksin ottaa Ruffen syliin. Sillon se sai Ninniltä niin nopean huitasun kohti kuonoa, että mun piti ihan kysyä muilta että löikö se oikeesti. Onneksi ei osunut eikä jäänyt traumoja kellekään. :)

Rudolfin edustuskuva

"Oli se koira kuitenkin aika pelottava aluksi..."

"...mutta minä olen pelottavampi!"

"Meenkin kattomaan sitä lähempää."

Ninnin hölmöilyjä olen videoinut aika ahkeraan tahtiin, niistä tulee videokoostetta, kunhan kerkiän sen kokoamaan. :) Sillä välin pääsette nauramaan Ninnin oivalluksille, kun neiti kohtaa tennispallon ensimmäistä kertaa. :D


4 kommenttia:

  1. Voi miten söppänä :)
    Yllättävän hyvin olet saanut kuvia, tiedän kokemuksesta että eloisan kissanpennun kuvaaminen sisävalossa on välillä ihan mahdoton yhdistelmä... Toinen alhaalta ja retardikuva oli ehdottomasti hauskimmat.

    Tämmöisiä kun katsoo niin toivoo että olis joskus mahis ottaa kissa, mutta kihlattu on niin allerginen että ei varmaan koskaan toteudu. Pitää siis fiilistellä muiden eläimiä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Joo ei se helppoa ole, onneks toi kamera on sen verran hyvä että tekee paljon. Tässä nyt on nää muutamat harvat mitkä ei heilahtaneet tai ole muuten epätarkkoja. :)

    Voi ei. :/ Nuo on niitä harmillisia asioita elämässä mille ei mitään voi, mut hei, täytyy munkin fiilistellä muiden hevosia! :D Ehkä joskus tätiratsastaja sitten omaakin.

    VastaaPoista
  3. Vähänkö toinen on ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana ja leikkisä kissanpentu sinulla on! :3

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)