Kuvia - Matkakisat

Uuden tallin etsinnöissä keväällä Päivi tutustui Mattaksessa työskentelevään Ireneen, joka kisaa matkaratsastusta arabiristeytysruunallaan Väiskillä. Ratsukko oli ilmoittautunut 17.6 Jämsänkoskella pidettäviin matkakisoihin ja kun kahden hevosen kopilla olivat lähdössä, Päivi ja Miina mahtui hyvin mukaan. Sunnuntaiaamu alkoi siis pirteästi kuuden aikaan, kun lähdettiin tallille. Hevosten omistajat oli siellä jo totuttamassa Miinaa ja Väiskiä toisiinsa, ja niistä tuli heti parhaat kaverit. :) Lastaus sujui aika näpsäkästi ja päästiin ihan aikataulussa lähtemään liikkeelle. Otin tosiaan Kimmon mukaan sekä kuskiksi että henkiseksi tueksi, sillä mun suuntavaisto on olematon, kartanlukutaidot myös ja hermostuminen herkässä, jos vieraassa paikassa eksyn, vielä vieraalla autolla. Matka Jämsään ei tuntunut niin pitkältä kuin olin ajatellut, kannatti siis asennoitua niin että ÄÄÄÄ tässä menee koko päivä! Ja yllättyä iloisesti kun niin ei ollutkaan.

Paikan päällä hoidettiin ilmottautumiset, eläinlääkärin tarkastukset sun muut toimet. Siinä vierähti yllättävän kauan aikaa, kun monet asiat oli organisoitu vähän sinne päin eikä kaikilla toimihenkilöillä ollut samaa tietoa siitä mitä missäkin saa tai ei saa tehdä... Niinpä luokan lähtöajan paikkeilla hevoset seiso vielä huoltoalueella ilman varusteita. Koitettiin Kimmon kanssa parhaamme mukaan auttaa kamat päälle ja ratsukot matkaan. Onneksi noissa kisoissa on se 15 minuuttia vielä armonaikaa lähteä sen jälkeen kun luokka on alkanut. Kymmentä yli pääsi Irenekin satulaan ja kisa sai alkaa. Osallistujia oli tosiaan niin vähän, että tässä 19km luokassa oli huimat kaksi osallistujaa: Irene ja Päivi. :D 

suora metsätie oli about 3-4 kilometriä pitkä 

vihdoinkin matkaratsukko!

Irene ja Väiski

Ratsukoiden lähdettyä liikkeelle täytettiin Kimmon kanssa juomaämpärit ja hypättiin autoon. Aivan samaa reittiä ei pystytty hevosia seuraamaan, sillä noin puolet reitistä meni pehmeitä metsäteitä, eikä tuo meidän pikkufoordi ihan maasturista mene... Karttaa pällistelemällä ja paikalliselta vanhalta herralta neuvoa kysymällä löydettiin sopiva risteys odotella kisaajia. Näiden stoppien pääsääntöinen tarkoitus oli päästä kuvaamaan ratsukoiden suoritusta hienoissa maisemissa. Näin lyhyellä matkalla oltiin suunniteltu myös reitin puoliväliin suunnilleen huoltotauko, jonka aikana tarjottiin niin hevosille kuin ratsastajille juotavaa ja hepat lotrattiin vedellä viileiksi. Pysähdeltiin kolmessa eri kohdassa kuvaamassa ja tarvittaessa autettiin muutenkin, muun muassa silloin kun Irene halusi vaihtaa kuolainta. Loppupätkä oli niin metsätievoittoista, että palattiin kisapaikalle järkkäämään huoltopiste valmiiksi maaliin palaavia ratsukoita varten. 

"Sieltä ne tulee!"

ja vauhdilla ylämäkeen 

 loppukiri

Itse kisa meni molemmilta ratsukoilta ihan nappiin. Nopeutta olisi voinut olla vähän enemmän, sitä Irene ja Päivi harmittelivatkin, että alkumatka tuli mentyä liian hitaasti. Ja siihen kun vielä lisätään se 10 minuuttia seisomista, kun lähtivät myöhässä. Molemmat hevoset oli virkeitä ja meneviä, mutteivät innostuneet kuumumaan kuitenkaan. Eläinlääkärin tarkastuksessa nähtiin lennokasta arabiravia ja Miinalla syke oli tismalleen sama kuin lähtiessäkin. Luokassa ei sijoituksia jaettu, vain hyväksytyt tulokset. 

Keli oli tähän asti oikein jees, puolipilvinen eikä liian kuuma. Sitten piti mennä traikkua laittamaan auton perään ja hupsis, ei se ihan niin helppoa ollutkaan. Trailerin pikkupyörä oli epähuomiossa ruuvattu liian pitkälle ja koko homma jäänyt jumiin. Tietenkin näihin aikoihin alkoi sataa suhteellisen kaatamalla ja seistiin siinä sit Päivi ja minä hevosten kanssa sivummalla, kun Kimmo, Irene ja apuun rientänyt mies yritti keksiä, miten koko vempaimen saa korjattua. Eihän siinä mennyt ku vajaa tunti... Lopulta saatiin koppi perään, hevoset kyytiin ja nokka kohti Sipoota. 

Täytyy ihan erikseen mainita ja hattua nostaa Kimmolle, joka vapaaehtoisesti vielä ei-hevosihmisenä lähti näin pitkälle reissulle ja auttoi kaikkia parhaansa mukaan. Mm. Väiskin Kimmo lastasi traikkuun ihan omakätisesti, vaikka sai vähän väliä neuvoja kolmesta tuutista. :D Siinä traikun korjausta odotellessa Kimmo piteli hetken Väiskiä ja minä Miinaa. Hevosten takana parin metrin päässä oli junaraiteet, joita pitkin kuului kauempaa juna tulevan aika vauhdilla. Arvasin, että Miina saa sätkyn, ja pitelin sen mukaisesti narusta kiinni, että kohta se pomppaa. En tajunnut sanoa Kimmolle mitään, aattelin että kai sekin tajuaa hevosten pelkäävän sellasta ääntä. Mutta eeei, siinä se seisoskeli lunkisti naru yhdessä kädessä ja katteli suurinpiirtein taivaalle. Päivi oli onneksi tilanteen tasalle ja kerkes juoksemaan paikalle just ennen kuin juna tuli. Mä luulin alkuun että se tarttuu Miinan naruun, huolissaan omasta hevosestaan. Junan pyyhältäessä ohi hevoset tosiaan säikähti ja sinkosi niiltä sijoiltaan vähän matkaa. Kimmolta olis kyllä lähtenyt heppa käsistä ilman Päiviä. Loppupäivä meni sentään rauhallisesti ja kotimatkakin hyvin. Valitettavasti näistä kisoista ei nyt ole kuvia muista ratsukoista kuin Irene & Väiski sekä Päivi & Miina.