Itsensä ylittämistä ratsain

Minä, Päikkä ja porkkanapussi (c) Ann-Marie H.

Tossa viikolla kävin Päikän kanssa köpsimässä yksin maastossa, samassa suunnassa kuin viimeksi käytiin porukalla. Jännään aina uuden hepan kanssa maastokäyttäytymistä yksin, joten tässä kohtaa saavutettiin jo jotain - Päikkä siis oli siivosti. Tultiin tallille ja menin radalle. Seuraava pelkoni oli laukata radalla lännensatulalla. Kova vauhti, tilttaako ponilla aivoissa, tulee pukki, isken sisuskaluni nuppiin... Ei, hyvin sekin meni. Lopuksi hyörittiin vaan kentällä tavalliseen tapaan. 

Lauantaina halusin tehdä taas trailia. Maastakäsin, ilman satulaa ja etenkin sitä peruuttamista. Inspiroiduin oikeastaan itsestäni, siitä kesäisestä videosta missä peruutan Babaa koskematta ohjiin. Kuten sanoin, Päikällä on pitkä matka siihen, mutta sen matkan päätin nyt aloittaa päättäväisesti. Tehtiin taas taskua, ensin maastakäsin käynnissä ja ravissa tultiin taskuun, pakitettiin pois. Pari kertaa tuli ihan superperuutuksia, ei paljoo tarvinnut pyytää. Päikkä on siitä ovela, että se hoksaa todella nopeasti mitä tässä kohtaa kenttää aina tehdään. 

Niinpä ratsain, oli askellaji mikä tahansa, Päikkä alkoi hidastella vähän ennen puomeja ja pysähtyi aivan liian aikaisin ennen päätypuomia. Sitten kun käskin välillä eteen, mentiinkin yli. Mutta ne peruuttelut oli ihan hyviä. Ohjista se tarvitsee edelleen selkeän käskyn että nyt taaksepäin. Pyysin aluksi aina muilla avuilla, äänellä ja istunnalla, ja lopuksi vasta ohjilla jos mitään ei tapahtunut. Nopeana oppijana Päikkä myös tiesi että tässä aina peruutetaan, mutta kun se ei oo niin kivaa, niin niitä apuja ei välttämättä kuulekaan. :)

Peruutusharjotuksen sivussa treenailtiin vähän jo sitä ilman varusteita ratsastusta. Kenttä oli niin luminen, että vain uralla oli helppo kulkea. Niinpä Päpä ei halunnut sieltä pois, vaan porskutteli askellajista ja ohjastuntumasta riippumatta uraa eteenpäin. Ravissa se oli ihan mahtava, pää alhaalla köpsytteli menemään, ohjat kaulalla ja minä kattelin maisemia. Se sen ravikin on niin tajuttoman helppo istua, että en oo millään muulla hevosella kokenut samaa. Käännöksiä tietysti piti yrittää, mutta eihän niistä mitään tullut tuon ohjariippuvaisen kanssa. Jätettiin sen asian hiominen toiseen kertaan.

Kun se kerran toimi ravissakin niin hyvin, oli pakko yrittää laukassa. Alkuun tein niin että nostin laukan normaalisti, pikkuhiljaa pidensin ohjaa ja lopulta laskin kaulalle. Tämä oli ihan ookoo, joten kokeilin myös nostaa laukkaa ohjat kaulalla. No joo ei. Päikkä on niin orjallisesti tottunut siihen tukeen suussaan, että ei tajunnut mitä mä siellä hutkin ja piti puhaltaa peli poikki kun poni lähti sellasta kiitoravia että nauroin vaan. Yrittämällä sain sen ohjattoman nostonkin onnistumaan, mutta voi raukkaa kun se oli hukassa ilman tuttua ja turvallista tuntumaansa. Ei tuntunut ihan reilulta pudottaa sitä kylmään veteen tuolla tavalla, niinpä sen hyvän noston jälkeen loppuravailtiin vielä ja sitten pääsi takaisin tarhaan. 

Pakko muuten mainita, että testasin samalla myös raipatonta ratsastusta (koska unohdin raipan enkä jaksanut enää hakea sitä). En välttämättä käytä sitä joka kerta vaikka se mukana aina onkin, mutta tietyissä tilanteissa on osoittautunut tarpeelliseksi jästiponin kanssa. Tämäkin oli himoittu sulka hattuuni, kun sain hepsun toimimaan ihan ilman piiskaakin mieleni mukaan. (Vaikka hetkittäin kaipasin sitä kovasti..)

Hyvät ainekset tässä jo on lähteä kehittämään yhteistyötä pienemmille avuille ym. mutta jatkossa tehään hevosen omassa tahdissa, vähitellen pidempään ohjaan siirtyen jne. Pelkästä siitä ravailustakin jäi jo ihan mahtavat fiilikset, että wau, tää poni toimii mulla näinkin. Taas on suhteemme syventynyt ja olen siitä onnellinen. :) 

Piirtelin kokeilustamme sarjakuvan: