Syyslomakuvailua Tuiken Tallilla

Aamun ensisäteet huoneeni ikkunassa

Palataan vähän ajassa taaksepäin: syyslomaan. Minulla oli, tietenkin, paljon vapaa-aikaa ja Tuiken tallilla oli alkamassa viikonloppuleiri. Mitäpä minä täällä kotonakaan kykin? Hyppäsin taas junaan ja vietin ihanan viikonlopun leiriavustajana. 

Edellisen visiittini jälkeen tallille oli muuttanut jos mitäkin uutta asukkia. Viihdyttävin lisäys on ehdottomasti vuohikaksikko Spot ja Light. Pikkuelukat ovat todella seurallisia, puuhakkaita ja kekseliäitä, tuovat lisää iloa ja naurua tallin ilmapiiriin. Ainakin minun päivääni piristi huomattavasti kaksikon toilailujen seurailu. Milloin Spot oli taiteillut itsensä hyllyn päälle kiipeliin tai yritti siekailematta varastaa jonkun hevosen ruuat. Milloin Light nautti rapsutuksista pää kenossa tai koetti vaivihkaa maistaa kädessäni pitelemääni puhelinta. 

Light

Light ja Spot heinävaraston ovella - pimeyteen katoavat heidän syötävät kiipeilymaastonsa.

Kolmas uusi tuttavuus oli irlannincob-ori Pate, joka saapui Tuikelle kesällä, vain päivä minun lähtöni jälkeen. Tallin ainoana orina Pate asusteli hieman syrjemmässä, omassa tilavassa yksiössään, jonka ikkunasta saattoi katsella tallin väen menoa. 

Olin ottanut reissuun mukaan vain vanhan piskuisen runkoni (550D) sekä juuri käytettynä ostamani Canonin 35mm f2.0 -objektiivin. Niin laajalla optiikalla ei juuri hevosia kuvata - se on enemmän muihin juttuihin. Mutta tälle reissulle se pääsi kätevän kokonsa ja keveytensä takia, sekä haastamaan tätä kaavoihinsa kangistunutta hevoskuvaajaa kokeilemaan uusia juttuja. 

Komean tukkajumala-Paten kanssa järkkäsin ex tempore -kuvaukset hänen karsinansa ikkunalla, jossa valoa oli vähän, mutta sitäkin dramaattisempaa. Pate oli uteliaana - ja alati nälkäisenä - hevosena helppo malli, joka sai aina välillä muutaman heinänkorren palkaksi poseerauksistaan. Hommaa olisi toki helpottanut ja nopeuttanut, jos heinää olisi syöttänyt assistentti - kuvaaja olisi voinut vain kuvata, ees taas juoksemisen sijaan - mutta yllättävän hyvin onnistui näin yhden naisen taktiikallakin. Lopputuloksiin olen itse tyytyväinen. 

Mainittakoon vielä kiitos hyvälle kuvankäsittelyopetukselle koulussani! Ilman tänä syksynä saamiani oppeja eivät nämäkään kuvat olisi näin nättejä. (Alkuperäiset olivat paljon suttuisempia.) Olen mennyt harppauksilla eteenpäin ja siitä olen myös hyvin iloinen.

Olisi pitänyt kirjoittaa leiristä heti sen jälkeen, jotta muistaisi kaikki yksityiskohdat... No, tälläkin yleisleirillä oli sekä pieniä ja nuoria ratsastajia että vähän isompia ja varttuneempia. Ilmapiiri oli Tuiken tallille tyypillinen - avoin, hyväksyvä ja riemukas. 

Ratsastustunneista muistikuvani ovat hyvin vähäiset, sillä monella näistä tunneista olin mukana auttamassa, yleensä yhtä ratsukkoa erityisesti. Parilla tammalla oli omanlaisiaan mielipiteitä työn teosta ja mm. siitä, tarkoittaako suljettu portti välttämättä sitä, että siitä ei voi vain kävellä talliin, jos siltä tuntuu. Niinpä pääsin liinan kanssa jeesaamaan, taluttelemaan ja juoksuttamaan, jolloin kuvaaminen jäi vähemmälle. Sen muistan, että menivät niin esteitä kuin koulua ja yhdellä tunnilla ratsastivat yhdessä laatimamme soittolistan musiikkiin. 

Niinä hetkinä, kun ratsastuksen kuvaamiseen oli aikaa, käytin sen treenaamalla tapoja, joilla en yleensä kuvaa ratsukoita. Objektiivista johtuen tein nimenomaan laajoja rajauksia. Kokeilin sommitella useampaa ratsukkoa kuvaan siten, että kuva olisi tasapainoinen ja siinä olisi jokin idea / suunta / rytmi. Tässä alla pari esimerkkiä. 

Zahriasta nappasin yhden pääkuvankin.

Hevosilla on ihan mieletön vetovoima. Syysloman aikaan satoi räntää ja oli hetkittäin vähän pakkastakin. Pimeä tuli nopsaan ja joka paikassa oli märkää. Eikä mikään näistä tuntunut kurjalta. Matkustin satoja kilometrejä viettääkseni yhden viikonlopun näissä olosuhteissa, ulkohommissa, ja olin niin onnellinen. Tuo tunne tuli hyvin pitkälti siitä, että pääsin toteuttamaan itseäni, olemaan oma itseni hyväksyvässä ja kannustavassa ympäristössä. (Suorastaan surullista, etten ole lähempää löytänyt sellaista ja kertoo jotain tästä yhteiskunnasta...)

Yksi tämän leirin kohokohdista oli maastakäsittelyaiheinen teoriatunti, jonka minä sain suunnitella ja vetää tytöille itsekseni. Olin tästä mahdollisuudesta todella otettu ja kiitollinen. Että Tuike koki minun olevan sopiva henkilö opettamaan aihetta hänen tallillaan, että ajatuksemme aiheesta kohtaavat. Minunkin mielestäni ne kohtaavat niin hyvin, että hinku palata tuohon pieneen ratsastuskouluun aina uudestaan, on kova. Pianhan se hiihtolomakin jo koittaa, onneksi. :)

PS. Kuten ehkä huomasitte, sain vihdoin kehiteltyä itselleni vesileiman. Lähinnä se on helpottamaan kuviani käyttävien ihmisten elämää - ei tarvitse erikseen kirjoitella kuvaajan nimeä aina kuvan yhteyteen. Vesileima tai ei, muistutan että tämän blogin kuvat eivät ole kopioitavissa mihinkään käyttöön.