Vuosi ratsastamatta

Havahduin siihen hiljattain. Niinsanotusta onnettomuudestani on kulunut kokonainen vuosi. Ja millainen vuosi se on ollut! En olisi ikinä osannut kuvitella...

Miksi olet ollut niin kauan ratsastamatta?
Noin vuosi sitten tavallisena arki-iltana olin menossa ratsastamaan. Kentällä talutin Titan jakkaran vierelle, josta ponnistin sen paljaaseen selkään istumaan. Tällä kertaa niin voimakkaalla ponnistuksella, että ponnistavan jalkani sisäreidestä repesi lihas, ainakin osittain. Reisi oli kipeä ja haittasi kävelyä seuraavan viikon verran. Pari viikkoa kävin normaalisti tallilla, yritin ratsastaa. Vaan sekös vain pahensi oireita. Lopulta totesin ratsastustauon olevan paikallaan, kunnes lihas on rakentunut ennalleen. Kesällä reisi edelleen ärtyi, jos edes kävin istumassa hevosen selässä. Syksyyn mennessä se oli parantunut sen verran, että ei oireillut ratsastuksen jälkeen, mutta ei se selässä istuminen hyvältäkään tuntunut. Jaksoin pisimmillään viisi minuuttia. Tällä hetkellä tilanne on sama kuin syksyllä. Kasvatan lihakselle sen entistä sitkeyttä ja kestävyyttä takaisin "ratsastamalla" jumppapallolla kotona päivittäin. Hevosen selkään kapuan vasta, kun kotitreeneissä tapahtuu edistystä.

Mitä sitten teit koko vuoden?
Minulle ei tullut mieleenkään lopettaa tallilla käymistä kokonaan, vain siksi etten voi ratsastaa. Kävin yhtä usein kuin ennenkin, vaihdoin vaan ratsastuksen maastakäsittelyyn. Aloitimme kevättalvella hevosjalkapallon treenaamisen, jossa päästiin kesään mennessä jo tosi pitkälle. Kesällä kävin mm. Piet Nibbelinkin kurssilla ja sain uusia eväitä liberty workiin, mitä teemme nykyään lähes joka kerta ainakin vähäsen. Viime viikolla kaverini tuli opettamaan minulle ja Titalle ohjasajon alkeita, niinpä meillä on taas uusi laji, mitä treenata maastakäsin. Näiden lisäksi on tietysti juoksutettu liinassa, kävelty maastossa yksin ja seurassa, tehty trail-ratoja, jumpattu, väistätetty ja peruuteltu vaikka kuinka. Yhteinen tekeminen on ollut monipuolista ja useimmiten molemmille osapuolille mieluisaa liikuntaa.

Miten maastakäsittelyyn vaihtaminen on vaikuttanut sinun ja Titan väliseen suhteeseen?
On vaikea kuvitella, että suhteemme olisi päässyt syvenemään näin paljon, jos olisin jatkanut entiseen tapaani: pääasiassa ratsastellen. Olen päässyt ja joutunut tarkastelemaan harrastustani uudesta perspektiivistä, kyseenalaistanut ennen niin itsestäänselvät asiat ja rutiinit, pohtinut omaa kantaani, omaa ajatusmaailmaani.
Maastakäsittelyn kautta olen oppinut kommunikoimaan Titan kanssa paremmin. Sen on helpompi toteuttaa pyyntöni, kun esitän asiani ymmärrettävästi ja sopivalla "voimakkuudella". Olen myös antanut enemmän tilaa Titan omille mielipiteille. Se on elävä, tunteva olento, jolla on lupa sanoa, mitä jostakin asiasta tykkää tai ei tykkää. Ja minä haluan Tittaa kuunnella, ottaa huomioon.
Ihmisenä on helppo asettua eläimen yläpuolelle ja tehdä mitä itse haluaa, joskus jopa pakottaa eläin tekemään asioita vasten tahtoaan. Minä olen pakottanut vuosikausia, olenhan oppinut siihen pienestä pitäen, kuten valtaosa hevosalan harrastajista sekä ammattilaisista. Tämän vuoden aikana silmäni ovat auenneet täysin uudella tavalla ja Titasta on todella tullut minulle Ystävä.

Mitä muita vaikutuksia ratsastamattomuus on tuonut tullessaan?
Jos joku olisi yli vuosi sitten sanonut minulle, että lopetan ratsastamisen ja alan kasvissyöjäksi, olisin haukkunut hulluksi. Taaksepäin katsoessani, se on se mennyt elämä ja ne elämäntavat, jotka tuntuvat hulluilta. Lihansyönnin lopettamisen lisäksi katson maailmaa entistä positiivisemmin ja laajakatseisemmin. Olen paremmassa tasapainossa itseni kanssa. Muunmuassa suhteeni omiin kissoihini ovat kasvaneet aivan erilaiselle, rakastavalle ja hyväksyvälle tasolle, josta vain haaveilin aiemmin.

Mutta miten kasvissyönti liittyy mitenkään ratsastukseen?
Kuten sanoin, tämä muutos harrastuselämässäni sai minut tarkastelemaan monia muitakin asioita eri tavalla, varsinkin eläinten oikeuksia. En osaa sanoa tarkalleen, mistä kaikki oikein lähti liikkeelle. Aloin imeä itseeni tietoa eri lähteistä, otin selvää ja pohdiskelin. Lopputulemana totesin, ettei kenenkään tarvitse kuolla siksi, että minun suussani maistuisi hetken verran hyvältä.
Monille kysyjille olen vastannut kasvissyöntini syyksi elämän ja sen pituuden. Monia kasvis- ja sekasyöjiä kauhistuttaa tuontantoeläinten olot sekä elämänlaatu. Minuakin, mutta sen lisäksi minua ahdistaa elämän lahjan haaskaaminen, turhaan. Että esimerkiksi nauta, jolla olisi mahdollisuus elää yli 10-vuotinen elämä, kuolee jo 1-2-vuotiaana (sonni) tai 3-5-vuotiaana (lypsylehmä). (Lähde: Animalia)
Olen ollut 24 vuotta sekasyöjä, jonka lempiruoka oli lehtipihvi, ja jolle kaikki eläimet eivät olleet samanarvoisia, yksilöllisiä luontokappaleita. Kesäkuussa 2014 päätin olla toisenlainen ihminen.
Syön yhä maitotuotteita, kananmunia ja kalaa. Yritän pikkuhiljaa vähentää näiden kulutusta, opiskella enemmän kasviperäisestä ravinnosta, tutustua uusiin tuotteisiin ja resepteihin. Tähän asti olen ollut tosi tyytyväinen, ja hämmästyksekseni olen saanut myös sekasyöjä-avomieheni miettimään omia valintojaan - sekä syömään ja kokkaamaan oma-aloitteisesti kasvisruokaa.
Tärkeintä tuntuu olevan se se, etten ole tehnyt kasvisruokavaliosta itselleni uskontoa. Päätös on helpompi pitää, kun ei tarvitse kärvistellä hampaat irvessä. Siksi en lähtenyt suoraan vegaanilinjalle. Kuljen omaa tahtiani, ja jos en koskaan elämässäni rupeakaan täysin vegaaniksi tai jopa alan syödä jälleen lihaa, sitten se on niin. Se on sen hetken päätös. Tämä hetki on tässä, ja tässä hetkessä olen onnellinen. Se riittää.