Koulussa kuvattua

Päätinpäs päräyttää ihan kuvapostauksen tähän väliin. Keräsin tähän vuoden aikana koulutöiksi kuvattuja näpsyjä, joista osan käsittelin uusiksi. Koitan lyhyesti selitellä, mitä milloinkin on kuvattu ja miksi.

Ihan ihan ensimmäisiä perusharjoituksia elokuussa. Pointti oli suurinpiirtein liikkeen pysäyttäminen nopealla suljinajalla. Tämän käsittelin 1. luonnollisen näköiseksi 2. tämän hetken trendin tyyliin. Kumpi on enemmän sinun mieleen?

1.

2.

Alkeiskurssin päätteeksi oli kuvauspäivä Kalliossa. Liikuttiin pienryhmissä pitkin poikin rastityyppisesti ja suoritettiin erilaisia kuvaustehtäviä, mikä oli musta tosi hauskaa. Valitsin tähän näytille aistitehtävästä kuvan aiheella Näkö ja tuo alempi on tehtävästä, jossa piti ilmentää luonnon ja kaupungin kohtaamista. Tykkäsin molemmista jo syksyllä ne otettuani tosi paljon ja tykkään edelleen. Varsinkin tää näkökuva oli aika onnekas räpsy, jonka nappasin suunnilleen kävellessä. Maisemakuva on sommitellumpi ja harkitumpi, vaikka siinäkin elävä malli on - minulle tyypillisesti piti tietenkin olla eläin mukana vähänkin luontoaiheisessa kuvassa. :)

Lokakuussa saatiin kotitehtäväksi mennä syysloman aikana kuvaamaan Linnanmäen Valokarnevaaleja. Menin paikalle jo alkuillasta, kun laskevan auringon valo oli pehmeää ja pikkuhiljaa katosi kokonaan. Tämä ballerinasta otettu kuva on nimenomaan alkuillasta otettu ja jälkimmäinen valoilmiö pimeän aikaan - juuri ennen kuin sormet ja varpaat alkoi olla liian jäässä ja piti lähteä kotiin. Muistaakseni inspiraatio oli vähän hukassa, kun en yleensä oikein tämäntyyppisiä juttuja kuvaa, mutta näihin ja pariin muuhunkin kuvaan tuolta illalta olen tyytyväinen. Kaunista siellä oli, valoineen kaikkineen.

Alemmassa kuvassa on siis eräs huvipuistolaite, jonka nimeä en muista. Tunnistaako joku? ;)

Valokarnevaaleissa kuvaaminen oli harjoitusta tulevia Joulufestareita varten. Kuvattiin tähän ekan vuoden "näytön paikkaan" meidän ensimmäinen isompi, itsenäinen ryhmätyö, diashow. Tyttöporukalla valittiin valoteeman rinnalle sirkusteema, jota ilmensimme hyvin laajasti kukin omilla erilaisilla tyyleillämme. Opettajaakin hämmästytti, että lopputulos näytti jopa yhtenäiseltä - kaikesta huolimatta. Mulla taisi tuolloinkin olla vähän ongelmia keksiä, mitä todella haluaisin kuvata, ja sitten kun keksin niin toteutus ontui. Tässä ihan onnistunut näpsy: led-lumilyhdystä avantgarde-päähine. :)

Keväällä päästiin kuvaamaan iltaraveja Vermossa. Vaikka en ole raveja ennen kuvannut, oli tämä mulle niin paljon tutumpaa huttua, että olin ihan liekeissä ja olin viimeisenä kuvaamassa vielä suunnilleen minuuttia ennen kuin piti lähteä. Kyseessä oli siis urheilukuvausharjoitus, jossa tehtiin kuvasarjaa iltaraveista. Kuvasin vähän ihmisiäkin, mutta enempi niitä hevosia - yllätyyys - sekä tallialueella että juoksemassa.

Pääsin muuten parin muun luokkalaiseni kanssa luovuttamaan palkintoa yhden lähdön päätteeksi. Sen illan Ravisuorassa näkyi hieno viiden sekunnin pätkä, kun hermostuneesti hymyilen paikoillaan kouhkaavan nuoren hevosen vieressä ja kavahdan poispäin, kun se ottaakin askeleen sivulleen. Se oli aika outo tilanne. Olen harvoin kokenut sellaista paniikinsekaista levottomuutta hevosten lähellä. Jälkeenpäin ymmärsin, että kyseessä oli todennäköisesti tunteen siirtyminen. Hevosen levottomuus, halu juosta yhä vain eteenpäin, tarttui minuun enkä osannut käsitellä sitä tunnetta siinä hetkessä.

No, jos nyt palataan niihin kuviin. Tässä osa sitä mun kuvasarjaani. Kouluun käsittelin näitä aika varoen, kun ajatus oli että leikitään kuvaavamme näitä sanomalehteen. Tähän käsittelin näitä vähän taiteellisemmin. Todellinen haaste sinä iltana oli voimakas auringonpaiste, joka tietenkin leiskui ihanana vastavalona ravihevosten takana. Mutta siitäpä syntyi myös yksi tosi erikoinen, taiteellisempi kuva.

Huhtikuun lopulla harjoiteltiin katukuvausta. Lähdettiin kukin yksinämme pariksi tunniksi kaupungille, valittiin sopiva paikka ja väijyttiin ihmisiä kameran kanssa. En oo ihan hirmu ujo ihminen, mutta mua melkein pelotti se homma. Jännitti aivan sairaasti vaan kuvata pokkana vieraita ihmisiä, kun suomalaiset on noin yleisesti ottaen vähän kamerapelkoisia ja varautuneita tyyppejä. Jännäsin sitä, että tuleeko joku huutelemaan ikäviä tai uhkaa rikkoa kameran tai muuta vastaavaa. Olin vissiin niin vaarattoman turistin oloinen, ettei mulle kukaan tullut urputtamaan. Yksi tyyppi itseasiassa toimi ihan päinvastoin, oli tosi kiinnostunut mitä oikein teen ja pysäytti mut juttelemaan hyväksi toviksi. Meillä luisti juttu sen verran hyvin, että vaihdettiin puhelinnumeroita ja ollaan oltu ystäviä siitä lähtien. Enpä ois arvannut, sehän se elämässä hienoa onkin.

Näistä saa myös mielellään kommentoida, mistä tykkäsit, mistä et ja miksi. Ja tietty ois kiva kuulla muiden kokemuksia vastaavista erilaisista kuvaustilanteista ynnä muista. :)