26. huhtikuuta 2014

Ratsastuskuvia

Arki on ollut taas sellaista menoa ja melskettä joka suuntaan, kameran kanssa ja ilman, että ei oo ehtinyt edes miettiä mitään bloggailua. Näytettäviä kuvia on paljon, paristakin aiheesta, joista tässä postauksessa esittelen yhden. Kävin viikko sitten kuvaamassa tuttua ratsukkoa, nimittäin Miksua ja Mohaa. Miksu halusi erityisesti ratsastuskuvia, minä taas sellaista ihmisen ja eläimen välistä tunnelmaa (ehkä vähän potrettimaista poseeraukuvaa). Tällä kertaa kuvattiin pelkästään ratsain - maastossa ja kentällä - joten ehkä lopputulos on noiden kahden ajatuksen yhdistelmä.

Iloinen yllätys tuolla tallilla kuvatessa oli, että kun palasimme maastokävelyltä kentälle, kukas muu siellä käppäili pätevänä ratsuna koulutunnilla kuin Päikkä. En mennyt tuntia häiritsemään, niin en päässyt kunnolla moikkaamaan ponia. Mutta oli ihana nähdä, että se voi hyvin ja yhteistyö omistajan kanssa näytti myös sujuvan - mikä ei ole mikään itsestäänselvyys sen tamman kanssa. Toivottavasti tapaamme vielä.

Kuulisin taas mielelläni sinun mielipiteesi: Mikä kuvista on paras/huonoin ja miksi? Mitä voisi tehdä toisin?

Myös blogin uudesta simppelimmästä lookista ja kauan odotetusta bannerista saa heittää ajatuksia!


1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14

15 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia Hanna!
    Mohasta oikein onnistuneita ja Mixustakin tietty ; )
    Ihania keväisiä kuvia, Mohakin pisamineen.
    Terkut; Marjo

    VastaaPoista
  2. 7 ja 13 on mun suosikit. Seiskassa ihana tunnelma ja etualalla hämärästi näkyvät oksat tuo lisää metsäistä tunnelmaa, itse olisin ehkä rajannut ratsukon hieman lähemmäs, mutta oikein toimiva näinkin. 13 sekä ratsu että ratsastaja näyttävät tosi keskittyneiltä ja kaviosta pöllähtävä hiekka tuo kivasti liikkeen tuntua kuvaan. Olisin ehkä rajannut taustalla näkyvän hevosen takajalat pois kuvasta ja kiertänyt kuvaa aavistuksen, jotta horisontti olisi suorassa.

    Kivoja kuvia ja kiva tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakentavasta kritiikistä! Just koulussa puhuttiin opiskelijoiden kesken, että pahinta mitä kuvasta voi sanoa on "kiva kuva". :) Ihan naulan kantaan nuo huomiot, oon samaa mieltä ja noita virheitä 13:ssa en ollut aikaisemmin huomannut. Kiitos siitä!

      Poista
  3. Ihailin eniten kuvaa 7, joka on kuin seikkailu fantasiametsässä. Kiva, että jätit vehreää taustaa noin paljon näkyviin. Kuvassa 8 on loistavaa huumoria ja vapautunut tunnelma, joka sai minutkin hymyilemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva että tykkäsit. :) Tuo huumori on ainakin mun mielestä just hevosten kohdalla aika haastava laji. Hauskan ja epäedullisen kuvan raja on hiuksenhieno. Ja varsinkin jos hevonen vääntelee suutaan, kuvassa saattaa olla kivuliasta kuolainta väistelevä hevonen, missä ei ainakaan mun mielestä ole mitään hauskaa. 8:nteen kuvaan on onneksi tallentunut harmitonta mutustelua ja lipomista. :)

      Poista
  4. Anonyymi2/5/14 22:28

    1 ja 7 ovat ehdottomasti mun suosikkeja! Jotenkin niin tunnelmallisia molemmat .. :) Kaikki ovat kyllä hienoja mutta katse pysähtyi enemmänkin 1 ja 7 :)

    Hei oletko siis jossain vaiheessa käynyt Troija Tallilla, siellä Sipoossa? Ootko käyny ihan tunneilla vai onks sun oma heppa ollu siel vai vuokra heppa, jos vuokra heppa nii kuka? :)

    Mahtava blogi, mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Taitaa olla myös mun omat lempparit nuo samaiset kuvat. :)

      En oo mitenkään säännöllisesti siellä käynyt, muistaakseni kaksi kertaa kaiken kaikkiaan. Ekan kerran, kun ex-vuokrikseni Miina oli muuttamassa sieltä pois ja menin omistajalle muuttoavuksi. Toisella kerralla kävin maastoilemassa Velmulla. (Vuokrasin vuos sitten Päikkä-tammaa, jonka omistajan toinen heppa tää Velmu on. Kaikista näistä mainituista hepoista löytyy kuvia ja juttua blogista.) Että hyvin satunnaisesti siellä piipahdellut. :)

      Kiitos, kiva että tykkäät!

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja etenkin banneri on upea!

    VastaaPoista
  6. Oho, kivan simppeli tämä uusi blogin ilme! Banneri on kaikessa herkkyydessään kaunis. Ensimmäisessä kuvassa on mahtava syvyysefekti ja värit/valaistus ovat upeat! Loput ovat mielestäni tasalaatuisia. Jos olisi pakko valita huonoin, se olisi nro 5, ihan vain tylsähkön ilmeen/tapahtuman vuoksi. Kun sitten kuvassa 14 on jo hieman erilainen kuvakulma, kauniimpi valon kohdistus ja liike välittyy paremmin.

    Itsepähän kysyit! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja jälleen kerran, kiitos niistä! :)

      Poista
  7. Vau, ihania kuvia! :o Mun lempparit oli 4,5,7,13 & 14, jään myös ehdottomasti seurailemaan sun blogia :)♥

    VastaaPoista
  8. Itse pidin 1,2,4,5 ja 13. Kuvassa 13 olisin myös rajannut takana näkyvän hevosen jalat pois :)

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)