8. heinäkuuta 2013

Näyttelyvalmennuskurssi


Cimarro & SC Dacaro
Postauksen kuvat ovat minun ottamia, paitsi kuvat, joissa itse esiinnyn. Ne on ottanut toinen kurssilainen. Noudatathan tekijänoikeuslakia etkä kopioi kuvia luvatta. Kiitos.

Johan tässä ehti yli viikko vierähtää muissa kiireissä, ennen kuin löysin aikaa kirjoittaa ajatuksia ylös näyttelyvalmennuskurssista, jolle osallistuin 29.6, oman syntymäpäiväni kunniaksi. Kurssi pidettiin Haminan Metsäkylässä, Minttu Pihlin ja hänen äitinsä Tuija Sipilän tallilla, jossa tämänvuotiset arabinäyttelyt myöskin järjestetään.

Joskus talvella kun näyttelypäivä ilmoitettiin, heräsi Sahyn facebook-sivulla kova keskustelu hevosten näyttelyesittämisestä ja etenkin siitä, että kuka osaa tai kehtaa itse esittää hevosiaan. Minttu oli vastaavan kurssin järjestänyt viime kesänä, kuulemma silloin teoriapainotteisemman ja lupautui nyt pitämään uuden kurssin, jolla painotetaan enemmän itse hevosen käsittelyyn ja vähemmän esim. hevosen pesemiseen ennen näyttelyä jne. Minulla ei sitä omaa arabia (vielä) ole tai mitään muutakaan mitä esittää, mutta aihe oli kiinnostava, joten päätin ettei siitä tulevaisuuden kannalta ainakaan haittaa ole. Sahyn fb-sivulla sain myös sovittua itselleni kimppakyydin tapahtumaan, nyt kun ei sitä omaa autoa enää ole millä hurrauttaa.

Kurssilla oli mukana kuusi hevosta omistajineen ja liuta kuunteluoppilaita, yhteensä 16 ihmistä. Määrä oli huikea siihen nähden, että edellinen kurssi oli kiinnostanut jopa kuutta ihmistä. Kymmeneltä kurssi alkoi, lyhyillä esittäytymisillä. Minttu piti tässä kohtaa hyvin lyhyen ja ytimekkään alkuspiikin tulevasta päivästä ja mitä näyttelyesittämiseen liittyy. Tuli selväksi mm. se, ettei arabinäyttelysäännöillä ole juurikaan tekemistä esim. Hippoksen näyttelysääntöjen kanssa. Arabinäyttely on show. Yleisö saa ja sen pitää kiljua, huutaa ja taputtaa. Hevosen tulee esiintyä, näyttää upealta ja liikkua upeasti. Sen tulee olla aivan räjähtämispisteessä, mutta silti hallinnassa. Joten vaikka taluttaisit omaa hevostasi kehässä kauniisti ja harkiten, se esiintyisi kiltisti ja hyvin, olisi silti todennäköistä että se toinen pystyyn hypellyt, laukkaa kaahotellut, kovaan ääneen hirnunut hevonen voittaisi. Koska sen älämölön ohessa se on näyttänyt todellisen arabimaisen kauneutensa ja liikkunut kuin vain arabi voi liikkua. Ja tämä oikeasti vaatii sen treenin ja kouluttamisen, että se hevonen osaa toimia halutulla tavalla. Tällainen alkuteoria kesti siis 5-10 minuuttia, jonka jälkeen otettiin kaksi ensimmäistä hevosta kentälle.


Minttu ja Windy Day
Windy toisen omistajansa kanssa

Kentällä Minttu näytti aina ensin käsiteltävän hevosen kanssa itse, kuinka näyttelyihin treenataan. Sen jälkeen omistaja sai kokeilla ja myöhemmin me kuunteluoppilaat myös. Näistä kahdesta hevosesta toinen meni siksi aikaa sivuun, kun toista käsiteltiin. Aloitettiin ihan perusasioista, siksi vuorossa ensimmäisinä olivat 1- ja 4-vuotiaat tammat Windy ja Ellie, joilla käsittääkseni ei ollut minkäännäköistä aiempaa näyttelykoulutuskokemusta. Heidän kanssaan aloitettiin yksinkertaisesti ympyrällä juoksuttamisesta (näyttelyriimussa, taluttimen ja näyttelyraipan kanssa). Minttu opetti niille selkeät avut, mistä äänestä pysähtyä, mistä lähteä liikkeelle, joita tietenkin autettiin elekielellä, ja palkitsi hyvästä suorituksesta tunkemalla sormensa hevosen suuhun. Se sai hevosen mututstelemaan, rentoutumaan ja parin kerran jälkeen ne alkoivat mutustella ihan itse tyyliin "olinpas hyvä". :)

Minttu oli erityisen tarkka siitä, että hevonen kunnioitti ja totteli häntä ehdoitta. Ei ollut mahdollisuus, että hevonen lähtisi tulemaan päälle tai päättäisi että no ei nyt just huvita peruuttaa vaikka käskit. Siitä seurasi välitön rangaistus, yleensä raipan viuhahdus ja agressiivista elekieltä. Mun lisäksi yleisössä istui monia muita pehmeän hevosmiestaidon kannattajia ja tässä kohtaa meno tuntui aika hurjalta. Kun vaihdettiin tammat ruuniin, Minttu piti tallissa pienen kyselyn, miltä meistä tuntuu ja ymmärrettiinkö mitä hän hakee. Näyttelyraippa ei ole mitenkään verrattavissa koulu-, este- tai juoksutusraippoihin. Se on pehmeä, taipuisa ja päässä pieni tupsu muovihapsuja. Raippa ei siis satuta tai jätä jälkiä vaikka sillä voimakkaasti huiskaisisikin. Arabihevonen on niin herkkä, että sille riittää pelkkä muovin läpsäys ihoaan vasten kertomaan, okei, tein väärin, anteeksi. Ja rankaisun periaate perustui siihen, että hevoslaumassa vanha tamma komentaa nuorempia, ja jos ne ei hyvällä ymmärrä, viesti pistetään menemään perille pahalla. Esim. toinen tammoista alkoi jäkittää, vaikka käskettiin liikkua eteenpäin. Minttu pyysi nätisti tulemaan, ei tullut, joten ajoi tamman pois agressiivisin elein, tyyliin mene siitä sitten pois jos et osaa olla. Ja tällä haetaan sitä reaktionopeutta. Ei riitä että pyydetty asia tapahtuu huomenna, sitä pyydettiin nyt. Samaa koulutustyyliä olen nähnyt mm. Kari Vepsän käyttävän, ja vaikka olen sillä kannalla että palkitsen, en rankaise, uskon että tuolla tavalla pystyisin itsekin asettamaan hevoselle selkeämmät rajat. Minttu huomautti myös, että hän kohtelee omia hevosiaan näin ja ne tulevat laitumelta portille vastaan häntä. Tulisivatko, jos pelkäisivät että kohta niitä taas satutetaan tai kiusataan? Tästä sai taas hyvää uutta näkökulmaa ihan näyttelyiden ulkopuoliseenkin hevosten käsittelyyn.


Mintun ja Chanterellen eli Ellien juoksutusharjoitus
Ellie pisti vähän hanttiin
Omistajan kanssa peruutusharjoitus

Seuraavina vuorossa olivat vanhemmat ruunat Simo ja Jahvetti. Heillä oli jonkinnäköinen käsitys hommasta, molemmat jossain vaiheessa elämäänsä Mintun kanssa työskennelleitä, joten päästiin taas vähän asioissa eteenpäin. Nyt tuli enemmän sitä peruutusharjoitusta, suoraan kävelemistä (niin että esittäjä peruuttaa ja hevonen tulee kohti) ja tasajaloin (vain etujalat) pysähtymistä, sekä itse näyttelyposeerausta. Jahvetin kohdalla Minttu kyseli vapaaehtoista kokeilemaan ja minä pomppasin penkistä ylös. Halusin oikeastaan nimenomaan sitä hevosta koittaa käsitellä, kun itsellä ei mitään osaamista ole, niin sain hevosesta itselleni opettajan. Toinen syy: viime kesänä ihastuin Jahvettiin western-kisoissa, jolloin se vielä oli myynnissä, mut mulla ei tietenkään ollut rahaa, niin nyt pääsin joka tapauksessa tutustumaan siihen paremmin. :) Alla kuvissa minä ja GR Jafaar eli Jahvetti.





Aika lähellä...
Osaavammissa käsissä tuli selkeämpiä tuloksia. :)
Osa hevosista yritti itse venyttää välillä liikaa siirtämällä takajalkojaan taaemmas.
Tässä yksi esimerkkikuva ei-halutusta pingotuksesta, Jahvetti omistajineen.

Ei se mun näyttelytreenikokeiluni mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta niinkin lyhyessä ajassa pääsin vähän jyvälle hommasta. Jos sitä olisi mennyt koittamaan vielä toisen tai pari kertaa, olisi varmaan osannut toimia johdonmukaisemmin. Mulla oli vähän avut myöhässä, niin ei hevosenkaan suoritus ollut millintarkka. Varsinkin oikeaan aikaan pysäyttäminen, jotta jalat asettuisivat oikein, oli mulle haastavaa. Näyttelyposeeraus sujui paremmin, ja tuntui jopa palkitsevalta nähdä kuinka pehmeä turpa kurottautuu kohti ja pikkuhiljaa viedä omia sormia sitä kohti. Turvan koskettaminen toimi kuulemma samankaltaisena palkintona kuin naksuttimen naksautus. Silloin hevonen tiesi tehneensä oikein ja lopuksi saattoi vielä mennä vierelle taputtamaan kaulaa.


Cimarro eli Simo kuunteluoppilaan käsittelyssä, Minttu opastaa.



Ennen lounastaukoa otettiin vielä tammoja kentälle, Saluto ja Galla. Heistä ensimmäinen oli mulle tuttu yhdeltä tallilta, jossa Miina asui reilu vuosi sitten. Omistajan kanssa Saluto ei ollut aiemmin näyttelytreenannut, mutta hetken sitä käsiteltyään Minttu ilmoitti, että sitä on kyllä joku ainakin kouluttanut. Taisi se näkyä vähän katsomoonkin, ettei tamma vierastanut sille esitettyjä pyyntöjä, mutta oli hyvin herkkä paineelle eikä sitä voinut siis samalla tapaa narusta vetämällä saada venyttämään kaulaansa yhtä näyttävästi kuin esim. Jahvetti osaa. Tässäkin kohtaa ne ääniavut on tärkeitä: kun ääntä ei kuulu, mutta narusta vedetään ja elekieli sanoo "seis", hevonen ymmärtää vain venyttää, liikuttamatta jalkoja.


Salutoa tais aluksi vähän jännittää..
Mutustelu rentouttaa!
Juoksutusharjoitus omistajan kanssa

Herkän Saluton vastapainoksi Galla tarjosi esittäjilleen kunnolla haastetta. Se heittäytyi vähän yhteistyöhaluttomaksi ja sen kanssa Minttu sekä sen omistaja joutuivat köydenvetokilpailuun. Mintun mukaan ei saa antaa periksi ja mennä mukana jos hevonen lähtee vetämään, vaan pistää kampoihin ja hellittää vasta kun hevonen hellittää. Näinhän siinä lopulta kävi ja Gallakin toimi loppua kohden paremmin yhteistyössä ihmisen kanssa.


Galla Mintun alaisena näyttelyposeerauksessa
Gallalle ei sopinut nyt tämä homma.
Omistajan kanssa

Ruokatauolla nautittiin kahvin/teen ohella valtavat lihapiirakat ja viinerit päälle. Samalla Minttu piti teoriaosuutta näyttelysäännöistä, näyttelyvalmisteluista, esittäjien pukukoodista jne. Osa meistä huomasi jossain vaiheessa, että tuli hirveästi uutta asiaa ja kaiken sisäistääkseen olisi pitänyt olla muistiinpanovehkeet mukana. Lopputulema oli kuitenkin, ettei tää mitään rakettitiedettä ole. Tärkeimmät kun muistaa, sillä pärjää pitkälle. Myös Tuija kertoili välillä sekä mielenkiintoisia että hyödyllisiä ja opettavaisia tarinoita aiemmista näyttelyistä ym. Varsinkin siinä ruokiksella ja sen jälkeen musta tuntui, että oli todella hyvä päätös herätä synttärinä, lauantai-aamuna 6:30 ja lähteä tänne. Tunnelma oli välitön, kaikilla oli mukavaa ja kaikkia yhdisti rakkaus arabihevosiin. Taisin olla kuunteluoppilaistakin liki ainoa, jolla ei ollut omaa arabia. Muiden kanssa jutellessani selvisi, että ainakin kahdella oli minulle tuttu hevonen tallissaan, Hovilta ostettuja nuoria toivoja.

Vatsat täynnä suuntasimme takaisin talliin, jossa Minttu esitteli vähän omia orejaan, näytti mm. millä ja miten hän niitä klippaa, ja muita näyttelykuntoon saamisen kikkoja. Yksi kerrallaan Minttu toi kaksi oriaan pihalle, jossa hän itse vähän näytti miten koulutetut näyttelykonkarit esiintyvät. Ja olihan ne ihan mielettömän upeita. Heistä ei nyt ole kuvia siitä hetkestä, kun olivat "luonnontilassa", laittamattomina. Viime vuoden näyttelyistä kuvaamallani videolla näkyy molempien orien esiintymistä. Pelli on rautias tähtipää (Minttu käy sillä selässäkin yhdessä kohtaa) ja Lauri taas mustahko kimo, rupeaa videolla pukittelemaan kun ei tykkää palkintoseppeleestä yllään. Viime vuodesta oli Lauri ainakin kasvanut ja varmasti viisastunut myös, hän kun on vasta 2-vuotias. Myös ne kuunteluoppilaat, jotka eivät vielä olleet päivän aikana olleet "narun päässä", pääsivät käsittelemään näitä poikia. Oli varmasti kokemus!

Tapahtumarikas päivä huipentui näyttelysimulaatioon. Kaikki hevoset otettiin yhtä aikaa kentälle, kurssihevosten lisäksi myös laitsalla nautiskellut Dacaro. Hevoset tulivat aluksi koko kööri kehään esittäytymään, sen jälkeen yksitellen. Minttu odotti kentän portilla pussiraipan kanssa. Pussittamista nähtiin vähän Pellin ja Laurin kanssa, kuinka se tehdään ja miten sen avulla saadaan hevonen pörhistelemään halutulla tavalla. Minttu pussitti aina kehäänmenijät vauhtiin, esittäjä ja hevonen juoksivat kierroksen, sen jälkeen kehän sisälle ja näyttelyposeeraus. Tuomareina toimineet Minttu ja Tuija kiertelivät katsomassa hevosen, sitten kävelyä suoraan tuomareista poispäin ja takaisin. Tulikohan tähän vielä kierros käyntiä ja nurkkaan odottelemaan. Vasta kun seuraava hevonen oli juossut kehään, saattoi edellinen livahtaa ulos.

Halusin kuvata harjoituksen, joten jäin suosiolla katsomoon, vaikka esittämään meneminen houkutteli kyllä. Ja nyt tuli, kuten huomaatte (postauksen lopusta), parempia kuvia! Hevoset oli todella elementissään, pörheinä ja vauhti päällä. Aamupäivän kuvissa ne näyttivät tähän verrattuina laiskoilta. Esitystä oli mahtavaa katsoa ja siitä jäi varmasti itse kullekin sellainen olo, että kyllä ne näyttelyt hyvin menee ja niistä tulee varmasti vähintään yhtä upeat!

Koko päivä oli todella hauska ja ikimuistoinen. Tulen varmasti menemään Mintun kurssille uudestaan vielä joku päivä, ehkä viimeistään sitten, kun minullakin on se oma arabialainen tallissa. :)




















Pisteet teille, jotka jaksoitte taas lukea mun syväanalyysiromaaneja. :)
Kertokaa ihmeessä mielipiteenne postauksesta, kuvista, arabeista, näyttelyistä...

Mitä ajatuksia tämä postaus herätti?


39 kommenttia:

  1. Anonyymi9/7/13 00:03

    Hey!
    Hyvin kirjoitettu ja kuvattu :)

    Windyn esittää äitini joka on tamman toinen omistaja!

    T.Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo näin vähän aattelin, en vaan ollut varma tuosta omistajuudesta. :) Kiitos kun briiffasit!

      Poista
  2. Wautsi, arabit on kyllä aina yhtä hienoja! Mielenkiintoinen postaus, itsellä kun ei ole minkäänlaista kokemusta arabeista, tuli opittua paljon uutta. Kurssi kuulosti kyllä mielenkiintoiselta, vaikken itse arabeita fanitakaan ;) Hyvin jaksoi lukea sun syväanalyysit, kun ei itsellä ole mitään tietoa aiheesta ennestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! Ite tässä vuosien varrella alkanut ko. rodusta tykkäämään ja ton päivän aikana - kun pitkästä aikaa pääsi niitä oikeasti taas näkemään ja käsittelemään - heräsi se tunne, että oma pitää joskus saada. :) Todennäköisesti kuitenkin risteytys, en tiiä haluanko ihan täysveristä kuitenkaan, jotain kylmäveristä sekaan tasaamaan "höyryjä". :D

      Poista
  3. Anonyymi9/7/13 00:35

    minusta koko arabinäyttely touhu on vähän kyseenalaista. hermostuneenahan se hevonen onkin kauneimmillaan ...? miksi siitä pitää tehdä niin "show"? innostaa saa tietenkin., mutta tämä rempominen ja pystyynhyppiminen harvoin kertoo mistään hyvästä.

    tuollaisia ajatuksia vähän minussa herätti, mutta asiantuntija en olekkaan. kauniita hevosia kuitenkin., etenkin pidän tuosta kimosta.

    miksi sinä muuten tykkäät arabeista? ei siis sillä ettetkö saisi vaan kunhan ajattelin:) luulin että olisit "kunnon länkkäriheppojen" (quarter jne.?) fani mutta tästä tekstistä ymmärsin että haluaisit omaksi arabin? minun hevosessani on arabia mutta onneksi liike on tullut puoliverisistä:D kun olen ainakin ymmärtänyt että arabeilla on vaikeat ja "töksähtävät" liikkeet istua:)

    aneeksi tyhmästi kirjoitettu teksti ja ehkä kirjoitusvirheet kun olen puhelimella ja vihaan kirjoittaa tällä:D hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä näkökulmasta, että on ns. lännenratsastaja ja pitää pehmeitä hevosenkäsittelytapoja ja kuuliaista hevosta tärkeinä asioina, arabinäyttelyt näyttää tosi väärältä ja typerältäkin. Mutta se on nimenomaan Show ja juuri tälle rodulle se sopii, sillä a) ne on upeimmillaan tuossa mielentilassa b) se mielentila on koulutuksen kautta hallinnassa. Kyseessä ei siis oikeasti ole huonosti käyttäytyvä hevonen - sen halutaan käyttäytyvän noin ja se tietää tehdä niin, mm. pussiraipan läsnäolosta ja muista avuista. Sama hevonen voi silti esiintyä esim. kouluratsastuskilpailuissa hillitysti ja hallitusti.

      Tuohon arabifaniuteen syynä on pitemmän päälle varmasti se, että olen ratsastanut arviolta 15-20 eri arabilla ja vain kahdella quarterilla. Tähän asti olen tykännyt lähes kaikista noista arabeista ja quarterit... Niiden kanssa ei vaan natsannut kuten olisin toivonut. Ei ratsastus mitenkään huonosti mennyt, ei vain tuntunut että oltiin täysin samalla aaltopituudella. Toisella oli magea jogi, mutta ratsastettavuudeltaan ne on hyvin erilaisia kuin arabit ja ehkä mun näkökulmasta monimutkaisempia. Arabi on yksinkertaisesti kuuma, sitä pitää vaan rauhotella ja hallita se energia parempaan käyttöön.

      Ainakin osalla arabeista on just sellaset kuvailemasi mukaiset askeleet. Mut ei kaikilla. Yks mun lemppariarabeista on koulutettu myöhemmällä iällä estetykistä kokonaan reiningiin ja sillä oli oikeasti tosi tasainen jogi. :) Kaikki askellajit meni helposti ilman satulaakin ja siellä oli ilo istua. Eli kyse on jälleen kerran yksilöistä - tiedän puoliverisiäkin, joiden selässä pompottaa ja töksöttää niin että selkään sattuu!

      Lopputulema: En näe näyttelyissä mitään väärää, kun ei hevoset siitä kärsi. Tulevaisuudessa haluaisin itselleni arabiristeytyksen, jolla voisi mennä näyttelyihin, ratsastaa länkkää ja miljoonaa muuta asiaa. Monipuolisuus on kaiken a ja o. :)

      Hei, ei haittaa yhtään! Pitkän tekstin sait puhelimellakin. :) T. Sympatiapisteet minulta joka opettelen vasta älypuhelinta käyttämään

      Poista
    2. "Anonyymi", voihan se näyttelytouhu harjaantumattomaan silmään näyttääkin kyseenalaiselta. Vaikka, oletko ollut livenä näyttelyä katsomassa? Mutta, kurssin yksi pointti olikin se että kunhan hevonen on koulutettu näyttelyyn, se ei suinkaan ole HERMOSTUNUT vaan tekee shown itse luonnostaan, kuuluu arabityyppiin. Se on oppinut yhdistämään 1+1 eli tietää milloin on aika pistää show pystyyn. On niitäkin jotka vetävät esittäjää 100-0 jolloin touhu voi olla vaarallista, mutta harvoin näin. Tuo pystyynhyppäys-kuva on mun tammasta (kyllä siellä muutkin pinkoi) ja se tilanne tuli siitä ettei tamma ollut samaa mieltä käsittelin kanssa vaan haastoi tämän ihmisen. Voidaanhan sitä elellä pumpulissa joutumatta koskaan tulilinjalle hevostemme kanssa mutta mitä siitä seuraa? ;) Ja kuten todettu, konflikti parempi tulla esiin hallituissa olosuhteissa kun keskellä vaikkapa vilkasta tietä ja liikennettä. Niin, useilla arabeilla töksähteleviä liikkeitä mutta eipäs nyt kuitenkaan yleistetä :) Tässä omat pointtini mainitsemistasi asioista "Anonyymi". Ja loppuun vielä kommentti että ONNEKSI on erilaisia hevosia siinä missä ihmisiäkin, muutenhan meillä tulisi sota että -"Toi on mun!" -"Eikun mun!" :D ???

      Poista
  4. Anonyymi9/7/13 01:15

    Sulla on paljon "tietoa" perustuen ymmärrykseen ja kun musta tuntuu. Minä en pv-sukuista huolisi edes ilmaiseksi. arabien liikkeet, ainakin omieni, on nimenomaan lennokkaat ja pehmeät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin minun blogi (verrattavissa päiväkirjaan), ei Wikipedia. Koko tarkoitus on, että kirjoitan juuri mun mielipiteet ja tuntemukset, enkä väitäkään mitään informaatiota "tiedoksi" täällä. Sitä saa Googlesta, jos aihe enemmänkin kiinnostaa. :)

      Tämän postauksen ymmärryspainotteisuus johtuu varmasti siitä, että yhden päivän aikana tuli tosi paljon asioita, mitkä ei olleet mulle itsestäänselviä ja soti vähän omaa ajatusmaailmaa vastaankin. Tarvitsen yhä aikaa sulatteluun, tietääkseni lopullisen mielipiteeni asiasta. Ja silloinkaan se ei ole "tietoa".

      Poista
  5. Harmi etten ole kovin hyvä sanasieppo ja taitava, mutta pläjäytänpä oman mielipiteeni silti. Ymmärtääköhän pointtia kukaan ;)

    Jokainenhan tekee oman hevosensa kanssa kuten parhaaksi näkee. Mä en niin kamalasti pidä hysteerisesti riehuvista elukoista, eikä sellasen liikkeet pääse oikeuksiinkaan. Tuomarithan pisteyttävät käynnin ja ravin. Postauksestakin käy hyvin ilmi, että hevonen on opetettava pörhistämään, pussitukseen, venyttämiseen jne. Näyttelykoulutus on aivan kuin mikä tahansa hevosen koulutus. Mun mielestä kauniisti esiintyvästä arabista näkee, että se tietää mitä siltä halutaan (on siihen koulutettu oikein) ja tällöin se ei ole liian hermostunut.

    Ratsastuskisoissakin näkee paljon jännittyneitä tai hermostuneita hevosia. Voi joskus olla mahdoton täysin rentouttaa tuollainen pakoeläin kisojen humussa, vieraassa paikassa, vieraiden hevosten keskellä. Onko se nyt yhtään hevosystävällisempää kuin arabinäyttelyt? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Miia! Minunkin silmään on aiemmin näyttänyt, että siellä ne hilluu hermostuksissaan, mutta toit tässä hyvin esille just sen koulutetun mielentilan.

      Poista
    2. Mut siinäpä se onkin, että kyllä niitä hysteerisiäkin näyttelyssä joskus näkee. Ja se ei mun mielestä ole kaunista :) Muistaakseni 2011 näyttelyssä seurasin silmät ihmetyksestä ymmyrkäisenä, kun Faiz esiintyi NIIIIIN hienosti. En osaa kuvailla sitä muutoin kuin: se tiesi missä se on, mitä siltä halutaan ja se ESIINTYI. Se ori ei erityisesti vastaa kauneusihannettani arabista, mutta se oli sen päivän paras esiintyjä. Tää oli jälleen vain mun mielipide ;)

      Poista
    3. Mä oon vasta kahdet näyttelyt nähnyt (viime kesänä, Hovin jäähyväisnäyttely ja ECAHOn näyttely), niin ei ole sattunut silmään hirveästi mitään oikeasti pahannäköistä hysteriaa. Juuri tuolta mun mielestä ne Mintun orit näytti siinä parkkiksella tanssahdellessaan. :) Ne kuuli yleisön kannustukset ja pisti parastaan. Heti kun esittäjä lakkasi juoksemasta, ne veti vähän ohitse ja jäi pällistelemään paikoilleen että mitäs sitten seuraavaksi. Eivät siis lähteneet jatkamaan kouhotusta suuntaan X. Juuri sitä minäkin haluan nähdä ja tulevalta näyttelyltä odotan. :)

      Poista
  6. Minunkin on nyt pakko tulla mielipiteeni sanomaan..
    Hovilla näyttelyssä olleena ja noita ohjeita lukiessani en voi mitään sille ajatukselle, että miksi. Miksi sen täytyy olla tuollaista showta ja riehumista? Kyllä arabin saa tai ainakin pitäisi saada tai sen voi opettaa liikkumaan kauniisti ja sulavasti ilman tuota riehumista.

    Henkilökohtainen mielipiteeni tuohon agressiiviseen palautteeseen, pussiraippaan ja vetokilpailuun; jos nuo asiat opetettaisiin kunnolla eri tavalla alusta saakka, ei tarvitsisi käyttä äärikeinoja.

    Onhan ne arabit kauniita, ihania ja sulavia, mutta ne on sitä ilman tuota kaikkea ylimääräistä showtakin. Ne on upeita ja herkkiä olentoja, jotka ansaitsevat minun mielestäni paremman kohtelun muunakin kuin näyttelyvälineenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin laittaa myöhemmin lisää kuvia vertailtatavaksi, joissa näkyy miten erilailla nuo arabit käyttäytyivät silloin alussa kun niitä ei pussitettu eikä mitään ja sitten lopussa pussituksen kanssa. Ja se liike ei ollut yhtä hyvää. Sitten jää toki ehdottamasi vaihtoehto kouluttaa vaihtoehtoisella tavalla, mutta tässä päästään taas siihen että mikä on helppoa ja nopeaa ja mikä vie vuosia kärsivällisyyttä... Suunnilleen samaa sarjaa kuin varusteetta ratsastaminen. Helpompi lyödä se kuolain suuhun kuitenkin. En sano että se on siksi oikein, päinvastoin, kannatan nimenomaan sitä vaivannäköä, mutta tältä kantilta tajuan miksi ihmiset toimii kuten toimii. On liian kiire, valmiissa maailmassa...

      Tuossa kohtaa oon jotakuinkin samaa mieltä. Tuloksia saa pehmeämmilläkin keinoilla, vaikka en nähnyt tai kokenut, että noistakaan olisi hevoselle koitunut jonkinlaista haittaa. Omaan hevosenkäsittelyyn sopii silti paremmin toisenlaiset metodit.

      Mä en koe, että arabit kärsisi millään lailla näyttelyesiintymisestä. Onhan se hyvin pitkälti ihmisten iloksi järjestetty tapahtuma (mikä sitten ei olisi?), mutta tärkein pointti on tuoda esille se arabin kauneus. Eikä se, Miian sanoin, onnistu jos hevosta oikeasti hermostuttaa. Nuokin pari riekkumiskuvaa on koulutustilanteesta, ei näyttelykehästä. Toki ne osaa kehässäkin riekkua, mutta se ei ole tarkoitus. Silloin menee vaan vahingossa sukset ristiin hevosen ja esittäjän kanssa. Tarkoitus on vain saada se liike irti tietynlaiseen mielentilaan ajamisella, enkä usko että se mielentila on pelko. Silloin olisin myös näyttelyitä vastaan.

      Näistäkin hepoista käsittääkseni kaikki on ratsuja tai koulutetaan siihen, joten on kyseessä monipuolisuus jälleen kerran, eikä ne ole pelkkiä näyttelynukkeja. Todennäköisesti näyttelyissä piipahtaminen on erittäin pieni osa näiden hevosten elämää, varsinkin kun pienessä Suomessa eletään.

      Poista
    2. Niin, tiedostan kyllä sen kiireen, jolla asiat pitää hoitaa nykymaailmassa. Itse vain niin sitä nykyisin kritisoin, kun mennään mistä aita on matalin hevosen kustannuksella.

      Ymmärrän pointtisi ja ymmärrän jotenkin senkin näkökulman, että hevonen ei tästä kärsi. Mutta en vain voi mitään sille, että silti mietin, että miksi noin.
      Hevonen aistii meidän tunnetilat paremmin kuin minkään muun, miksi täytyy siis käyttää negatiivista energiaa? Voi käyttäää paljon energiaa ilman sitä negaatiota mukana siinä, eikös?

      Toivottavasti et ymmärrä väärin, en kyseenalaista sinua tai mielipiteitäsi vaan asian yleisesti. :)

      Enkä tarkoittanut, että nämä kyseiset hevoset olisivat vain näyttelyitä varten olemassa. Monipuolisuus on hyvä asia ja näyttelyissä pääsääntöisesti en näe vikaa.

      Riekkuminen hallitusti ja hallitsemattomasti ovat kaksi täysin eri asiaa, olet oikeassa. Mihin se raja sitten vedetään ja kuka tuon rajan osaa vetää ja pitää yllä.

      En tiedä, joku tuossa kokonaiskuvassa ei tunnu minulle oikealta. Se saattaa olla siksi, että en vain ymmärrä joitain asioita tai sitten joku muu. Mutta tämä vain minun oma mielipiteeni, ilman muiden tuomitsemista ripauksella pientä kyseenalaistusta. :)

      Poista
    3. Ihan totta, tosin itse en ainakaan koe olevani vielä niin taitava hevosenkäsittelijä, että osaisin kanavoida energiaani oikealla lailla, käyttämättä sitä negatiivisuutta. Jos tiiät jonkun joka pitää aiheesta kursseja, ehdota ihmeessä. :) Kiinnostaisi kyllä oppia paremmaksi.

      Hyviä pointteja jälleen kerran. Ja tämä on sellanen aihe, mikä väkisinkin jakaa mielipiteitä, kun mennään vähän äärilaidoille. Ei sitä kerralla varmasti ymmärräkään ja todennäköisesti minunkin mielipide vielä vuosien varrella muokkaantuu. Kumpaan suuntaan, sen näkee sitten. :)

      Poista
    4. Hmm, energiasta puhuvia on ainakin Noora Ehnqvist ja sitten ainakin CR-opettaja Judy Cross-Strehlke. :)

      Niinhän tämä jakaa ja ihanaa onkin, että ei kenenkään tarvitse jäädä johonkin yhteen laatikkoon ikuisiksi ajoiksi, vaan mieli saa muuttua kehittyessä ja kouluttautuessa. Jossain vaiheessa sitä huomaa olevansakin aivan eri mieltä kuin ennen :)

      ..Oli pakko sitten mennä ja kirjoittaa aiheesta ihan postauskin :D
      http://falconetxx.blogspot.fi/2013/07/mita-ne-rajat-sitten-on-ja-miten-ja.html

      Poista
    5. Huomasin, mahtavaa että kirjoitit!

      Poista
  7. Ja hei Hanna, kiva blogin pätkä kuvineen kaikkineen! Kerroit sujuvasti päivän kulun. Yhdyn kyllä sanoihisi :)

    Herkkä aihe tämä varmaankin, paapatusta riittäisi kai maailman ääriin. Sen verran vielä ettei mun tammani ainakaan vahingoittunut millään lailla, päin vastoin taisi riemastua kun silmät sädehtii <3 Ja, siitähän tulee siis länkkäriratsu, ei nämä sulje toisiaan pois. Eipäs mennä aliarvioimaan tämän älykkäimmän hevosrodun aivokapasiteettia ;) Huom nämä hymiöt ja vinkkailut, ei tämä ole niin vakavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Just kaipasinkin että joku kanssakurssilainen uskaltaisi oman mielipiteensä sanoa. Ja kommentteja lukeville nimimerkki Ellin tamma on tuo pystyyn hyppäävä. Minunki silmään näytti että teillä oli molemmilla kivaa. :)

      Joo, ei pidä ottaa liian vakavasti, mulla vaan on taipumus tosikoitua, varsinkin kun tulee anonyymit kommentoimaan (se ettei käytä omaa nimeä yleensä tarkoittaa että aikoo sanoa jotain mitä ei voisi päin naamaa sanoa). Vaikka nyt olikin ihan asiallista asiaa kyllä. :)

      Poista
  8. Tämä nyt ei liity mitenkään arabien näyttelykoulutukseen tai niiden esittämiseen, siitä voi jokainen olla mitä mieltä haluaa, mutta sen verran haluan sanoa tästä nykyään niin vallalla olevasta ns. pehmeästä koulutustavasta, että se ei koskaan saisi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että hevoselle (tai koiralle tai mille tahansa koulutettavalle eläimelle) ei asetettaisi rajoja eikä vaadittaisi sitä kunnioittamaan ihmistä. Se, että hevosta rangaistaan ei-sallitusta ja mahdollisesti vaarallisestakin käytöksestä, ei tee koulutusmenetelmästä kovaa, jos rangaistus on oikeudenmukainen ja oikea-aikainen ja kouluttajan tunnetila pysyy täysin samana kuin muutenkin eli ei suututa hevoselle.

    Itselläni on omakohtainen kokemus siitä, kuinka metsään voi mennä kuvitellessaan kouluttavansa pehmeillä menetelmillä. Minulla on siis 35-vuoden kokemus hevosista ja siitä parikymmentä vuotta olen enemmän tai vähemmän ammattimaisesti kouluttanut nuoria hevosia ja varsoja. Aina aika lailla perinteisin keinoin eli keppi ja porkkana sopivassa suhteessa ja maalaisjärki mukana. No, sitten minulle syntyikin arabivarsa, jota arempaa en ikinä ollut tavannut. Joka ikinen asia pelotti. Jostain kumman syystä aloin ajatella, että tämän kanssa täytyisi toimia jotenkin toisin, kun se on niin arka ja pelokas eli pitäisi käyttää niitä todella pehmeitä menetelmiä. Reilu kaksi vuotta mentiin sitten niin, että kaikki asiat totuteltiin todella paljon aikaa käyttäen ja hevosta rauhoitellen, ikinä en hevosta komentanut, kun se on mailman kiltein, vain hirvittävän pelokas. Tästä sain sen käsityksen, että eihän se kestäisi komentamista, menisi vielä rikki ja alkaisi pelätä minua.

    Tämä käsittelytyyli meinasi viedä minulta hengen, sillä hevonen ei myöskään oppinut luottamaan minuun eikä ottamaan turvaa minusta, kun sitä pelotti. 2,5 -vuotiaana se sai erinäisissä tilanteissa karsinassaan paniikkikohtauksen, jossa toisessa potki minut siinä panikoidessaan täysin muussiksi (sain vähintään 10 osumaa, onneksi kaikki vain pehmeisiin paikkoihin, joten olin vain kuukaudan pikimusta joka paikasta) ja toisessa se heitti minut karsinan seinään ja maatessani lattialla näin vain kavioita pääni yläpuolella, kunnes pääsin ryömimään ulos. Hevonen jatkoi panikointiaan 15min eikä rauhoittunut, vaikka mitä pehmeää keinoa yritin (hakkasi mm. päätään kaltereihin niin, että kalterit taipuivat ja siltä tuli verta päästä). Todettuani, että se tappaa itsensä ellen tee jotain, hain kouluraipan ja mätkäisin sitä sillä kerran samalla, kun karjaisin todella lujaa, että nyt tämä saa loppua. Kappas vain, mitä tapahtui. Hevonen pysähtyi kuin seinään ja rauhoittui.

    Näiden kahden episodin jälkeen totesin, että lähden tätäkin hevosta käsittelemään ihan niin kuin muitakin eli sitä komennetaan, kun on tarve ja kehutaan, kun siihen on aihetta. Ja kappas, edelleen se saattaa pelätä asioita (mm. tuulisella kelillä se pelkää omaa häntäänsä, joka nyt ei ole kuin 5 vuotta siellä peräpäässä vasta liehunut eli voitte oikeasti kuvitella, kuinka arasta otuksesta on kyse), mutta yhtäkään vaarallista paniikkikohtausta se ei enää ole saanut. Nyt, jos se meinaa jotain kilahtaa (viimeksi, esim. kun menin sille laitumella ötökkäloimea laittamaan päälle käyttäytyi ensin kuin ei olisi ikinä moista nähnytkään), komennan sitä yleensä karjaisemalla ja joskus tarvittaessa narusta kiskaisemalla (ja juu, olen minä sitä pari kertaa raipallakin vähän hutkaissut) ja tulos on aina sama, hevonen rauhoittuu ja toteaa, että "selvä juttu, vaikka minua pelottaa, niin tehdään tää homma nyt, kun kerran sinä käsket, sillä ei se sitten voi niin pelottavaa ollakaan".

    Viime vuonna Minttu treenasi tämän hevosen näyttelyihin ja sisäänratsasti sen ihan näillä samoilla menetelmillä ja siitä oli ehdottomasti vain hyötyä tämän hevosen kehitykselle. Käytiin Ruotsissa asti näyttelyssä ja hevonen käyttäytyi kuin kokenut kehäkonkari, kesti pussitukset sun muut ihan ilman panikointia ja oli verkkakehässä kuin itse rauhallisuus sekä ennen että jälkeen kehän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, todella tyhjentävä teksti! Toi näin arabeita jonkin verran käsitelleelle vahvistusta näkökannastani ja varmasti paljon hyödyllistä tietoa, mitä ei ehkä aina tule mietittyä, niille joilla arabeista on vähemmän kokemusta. Ihan järkyttäviä tilanteita... Ko. hevosen nähneenä ei voi kuin ihmetellä, että se on joskus ollut noinkin rauhaton. Tässä kun mietin, huomaan että kovinta kuria mitä olen hevoselle joutunut pitämään, olen pitänyt nimenomaan parille arabille. "Kylmemmille" roduille tuntuu menevän vähemmästä kaaliin ja vaikka kuin herkkä arabi on, oon huomannut saman: se kestää kyllä sen kurin.

      Poista
  9. Anonyymi9/7/13 13:36

    Kommentoin siis tuolle minua edeltäneelle ninettömälle Hanna, en sinulle. :) Siis tuo pv-sukuisjuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, en osannut yhdistää. :) Hyvä että korjasit!

      Poista
  10. Loistava kommentti, Hanna S! Rajoja ja rakkautta, niiden avulla toimii moni asia :) Itselläni tuo rajojen pito tahtoo vähän välillä jäädä, ja sen huomaa kyllä varsan käytöksessä (vaikka se muuten maailman ystävällisin otus onkin). Juuri näillä näyttelyesittämiskurssin opeilla ajattelin treenata sitäkin puolta paremmaksi, kunhan vain varsa pääsee sairaslomalta.

    Itseäni vähän hämmästytti tuolla kurssilla se, että vaikka välillä tilanteet näytti tosi rajuilta, niin hevoset tuntuivat ottavan ne silti melko lunkisti - ensin riehuttiin, mutta kun tilanne ratkesi, seisottiin ihan rauhassa. Avainsanana taisi olla se, että käsittelijä ei missään vaiheessa itse hermostunut tai suuttunut ja sitä kautta tilanne ei mennyt tappeluksi, vaikka se hetkittäin rajulta näyttikin. Ja tuo rajuuskin oli hevosesta kiinni, kaikkien kanssahan homma ei mennyt riekkumiseksi, vaan sama lopputulos saavutettiin isommilla tai pienemmillä avuilla hevosen reaktioista riippuen. Eli hevosille ilmoitettiin mitä niiden tahdottiin tekevän, ja siitä sitten pidettiin tiukasti kiinni, itse hermostumatta tilanteesta. Kun hevoset oppivat, mitä niiltä toivottiin, ne pysyivät jotenkin sisimmiltään rauhallisina vaikka käytös olikin sitä show-meininkiä. Ja se liikkuminen, kun hevoset olivat vähän pörheinä... ah upeutta!

    Ymmärsiköhän kukaan tuosta mitään, huomaa että kurssin annin prosessointi taitaa vieläkin olla vähän kesken :) Päällimmäisenä jäi itselleni mieleen lähinnä kaipuu siihen, että itsekin osaisin joskus olla tarpeeksi jämäkkä olematta aggressiivinen, koska se asenne tuntuu (etenkin näiden herkkisten) kanssa toimivan parhaiten! Harjoitukset jatkuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen. :) Tätä mieltä olen itsekin, ja noissa kurssin arabeissa, niinkin pienessä määrässä kuin kuusi hevosta, nähtiin selviä yksilöeroja. Oli laiskaa möllöttäjää, joka syttyi vasta pussin nähdessään "näyttelyvireeseen", herkempiä jotka ei painetta paljon tarvinneet ja sitten näitä energisempiä, esittäjänsä haastavia hevosia. Kaikki voi kouluttaa samoilla periaatteilla, hevonen itse toimii mittarina siitä, kuinka paljon siltä voi kerralla pyytää.

      Poista
  11. Tykkäsin täst postauksesta ihan super paljon!
    Kirjotat niin hyvin ja noi kuvat on upeita! :)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi9/7/13 19:47

    Ihania kuvia ! :)

    VastaaPoista
  13. Tykkäsin myös taas jälleen! (: Ja ainakin omasta mielestäni kuvissa olevat hevoset näyttävät iloisilta ja muutenkin tyytyväisiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin ne minunkin silmään näytti ihan livenä sekä näissä kuvissa. :)

      Poista
  14. Aivan huippuhyvä postaus!
    Tuossa tuli paljon ajatuksia omaan hevosenkäsittelyyn tulevaisuudessa ja muutenkin tosi mielenkiintoisen kuuloinen kurssi, jolle menisin ihan mielellään itekkin, vaikken arabeista paljo tiedäkkään tai kokemusta ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Voin kyllä suositella, mieltä avartavana kokemuksena ei-arabifaneillekin. :)

      Poista
  15. Ajattelin etten jaksaisi lukea kokonaan, mutta luin kuitenkin! Kirjoitat hirveen kivasti ja mielenkiintoisesti ja oon semmonen joka ei jaksa oikein pitkiä postauksia lueskella. Oon seuraillut nyt blogiasi jonkun aikaa ja inspiroit hurjasti vaikken en enää kovasti hevosten kanssa tekemisissä ole. Tahtoisin kyllä mutta harrastelu ei ole ilmaista, ja aika on valitettavasti rahaa. Ehkä sitten kun on koulut käyty, töissä ja rikastuttu.

    Upeita kuvia ja huomasi tekstistä että nautit kovasti tästä päivästä, ja myöhäistä syntymäpäivää! Olis kyllä hirveän mielenkiintoista lähteä katsomaan näyttelyitä joskus ja kuvailemaan! Jos joskus uskallan siis, ha. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla että mun jutut jaksaa edelleen kiinnostaa - ja vielä inspiroivat! Tuo on ihan totta, tää on todella kallis harrastus, tai sitten ilmainen mutta aikaavievä (esim. jos tekee tallitöitä ratsastuspalkalla). Mäkin joudun välillä miettimään, miten puristan opintolainasta rahaa sekä ruokaan, asumiseen ym. että harrastuksiin. Onneksi on sitä aikaa, niin ainakin Klaaran kanssa selviän lähes kuluitta. :)

      Kiitos kiitos! Kannattaa ihmeessä lähteä joku vuosi, kerran niitä Suomessakin järjestetään. Mua taas houkuttaisi Pariisin maailmannäyttelyt... :)

      Poista
  16. Heiii :D Dacaro on nykyään ruuna :)

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)