Niilo tuli taloon

Tänään oli tavallista jännittävämpi lauantaiaamu, kun vanhempani kantoivat ovesta sisään maukuvan pahvilaatikon. Meille muutti kesällä 8 vuotta täyttävä maatiaiskolli Niilo.

Nipa tuli meidän koko perheen kissaksi luovutusikäisenä pentuna 2004 syksyllä. Koska meillä oli tuolloin jo ennestään Pipsa-kissa ja Lasse-koira (cairnterrieri), Niilo eleli ensimmäiset viikot mun huoneessa, ennen kuin muut elukat oli siihen tottuneet ja ne uskalsi jättää keskenään. Heti alussa Niilo kiintyi muhun, nukkui mun sängyssä, juoksi koulumatkoilla perässä bussipysäkille jne. Se oli alusta alkaen "mun kissa".

Kaksi vuotta sitten muutin omilleni hyvin pieneen yksiöön, joten en edes miettinyt Nipan mukaan ottamista, sen oli niin hyvä olla vanhempieni luona. Elelin sen pari vuotta eläimettömänä, mutta sitten muutettiin tammikuussa poikaystävän kanssa tilavampaan kaksioon, ja päätettiin heti, että halutaan lemmikki. Aluksi harkittiin Pelastetaan Kissat 24 ry'n kissoja, mutta vanhemmat päättivät tarjota meille Nipaa.

Jostain syystä Niilon silmät on vuosien varrella samentuneet, eikä se tunnu näkevän ihan kunnolla enää. Siksi oli kissankin kannalta turvallisempaa muuttaa kerrostaloon. Vanhempieni omakotitalosta se pääsi koska tahansa metsään itsekseen ulkoilemaan, mutta arvatkaa käykö se talvella ulkona lainkaan... Mikäli Nipa tänne sopeutuu, on mun isäpuoli luvannut verkottaa parvekkeen niin, että se voi siellä ulkoilla. :)

Automatka on Niilolle joka kerta suuremman luokan järkytys. Se pistää henkensä edestä hanttiin kuljetuskoppaan laitettaessa eikä sen vatsa kestä yhtään autoilua. Niinpä auto alkaa haisemaan yleensä jo postilaatikon kohdalla... Tästä syystä oli tällä kertaa käytössä pahvilaatikko - vähemmän siivoamista. 

Niinpä pienen pesun jälkeen hätäisenä maukuva Niilo pääsi vähän tutustumaan asuntoon, äiti näytti sille hiekkalaatikon ja ruokakupit, minkä jälkeen kisu uskalsi itsekin lähteä liikkeelle. Kaikki huoneet se käppäili läpi, mutta palasi aina kylppäriin maukumaan tutun pahvilaatikon luo - siinähän se tuli, niin sillä pääsee takaisin kotiin, right?

Todettuaan ettei kylppäristä päässyt minnekään, Niilo linnottautui sängyn alle. Siellä oli mukavan hämärää, lämmintä ja pehmeää maton ja ylimääräisten patjojen ansiosta - eikä me ylletä häiritsemään sitä. Päivän aikana se on välillä lähtenyt muualle ja lopettanut maukumisenkin, hyvillä mielin kehräillyt ja paininut meidän kanssa, mutta aina se palaa koloonsa sängyn alle. Olkoon, jos kerran tykkää. :) 

Nyt vaan toivotaan, että katti kotiutuu ja suostuu jäämään meille. :)

                          

Uusia maisemia

Siskon ostamat kissankupit heti käytössä :)

<3 

Osa kuvista (c) minä, osa (c) siskoni Katja