Leiriavustajan mietteitä

On täällä luonnonhelmassa sen verran mukavaa ja aina jotakin tekemistä (ulkona), että olen vallan vieraantunut tavasta näprätä tietokonetta päivittäin. Kerrotaan nyt silti edes lyhyesti kuluneesta viikosta.

Yleisleiri täällä Tuiken tallilla oli hyvin vauhdikas. Tällä kertaa tosin ratsastajilla meni usein lujempaa kuin hevosilla. :D Kun kyseessä oli yleisleiri, kuului ohjelmaan paljon erilaista hevosiin liittyvää puuhaa. Teoriatunneilla tytöt mm. kokeilivat ohjastuntuman vaikutusta hevosen suuhun - olemalla itse hevonen, kuolaimia käsissä pidellen - sekä toimivat ryhmänä vapaana olevan hevosen kanssa picaderossa eli neliöaitauksessa.

Se on hurjaa, miten viidessä päivässä ehtii muodostua niin tiivis rytmi ja ihminen tottua elämään sen rytmin mukaisesti. Viimeinen leiripäivä oli haikea - muistan itsekin lapsena leiriltä lähtiessäni itkeneeni hoitohevoseni harjaan hyvästejä.

Koskettavin hetki oli viimeisen leiriläisen lähtö. Kun voimakastahtoinen johtajatamma oli työntänyt päänsä tarhan aitojen välistä 10-vuotiaan tytön syliin, lempeästi tyttöä katsellen ja kuunnellen. Tyttö hyvästeli hevosen kertomalla rakastavansa sitä. Siinä meinasi mennä leiriavustajallakin roska silmään. :)

Täytyy myös kehua näitä tuntihevosia, etenkin tuota johtajatamma Zahriaa. Sen kanssa on välillä ollut todella suuria haasteita - syyslomaleirillä sitä ei ilman taluttajaa voinut päästää tunnille. Tällä viikolla se meni joka ikisen tunnin niin moitteettomasti, että varmaan puolet leiriläisistä nimesi sen uudeksi suosikikseen!

Zahria on myös opettanut minua, joka päivä. Koska leiriläiset ovat pienikokoisia ja suhteellisen kokemattomia, olen minä saanut kunnian varustaa kyseisen tamman aina tunteja varten. Olin etukäteen ajatellut, miten rauhallisesti ja määrätietoisesti Zahriaa lähestyn, mutta leirin alettua unohdin suunnitelmani täysin. Ensimmäisen päivän ensimmäiselle tunnille tuntui olevan kova hoppu ja kolme leiriläistä esitti kysymyksiä yhtä aikaa. Menin siinä hässäkässä vain iskemään satulaa selkään, olematta lainkaan läsnä hevoselle, kuuntelematta sitä. 

Arabi - ja Tamma - kun on, Zahria kuuluu näihin hevosiin, joiden mielipiteet eivät jää epäselviksi. Tuijotin vain satulaa käsissäni, en hevosta, ja yhtäkkiä tunsin hampaat reidessäni. Se oli Zahrian tapa huomauttaa minulle, ettei noin voi tehdä. Minun käytökseni oli aivan yhtä epäkohteliasta, kuin hänen puraisuinsa. Ymmärsin nopeasti syy-seuraus -yhteyden, enkä millään mittapuulla kanna hevoselle kaunaa tapahtuneesta. Pikemminkin se oli minulle todella tarpeellinen muistutus ja opetus, josta voin olla kiitollinen. 

Seuraavalle tunnille valmistautuessamme lähestyin Zahriaa eri tavalla. Sanoin leiriläisille, että nyt ei saa kysyä mitään hetkeen. Palasin alkuperäiseen suunnitelmaani. Hengitin syvään ja seurasin herkeämättä hevosen eleitä, mukautin oman tekemiseni niiden mukaisesti. Alun luimistelun jälkeen sain varustaa koko loppuleirin ajan hörökorvaista, tyytyväistä hevosta. Olimme löytäneet yhteisen kielen. <3

Huomenna alkaa esteleiri, jonka jälkeen palaan kotiin pariksi viikoksi. Kotosalla todennäköisesti jaksan käsitellä isompia määriä kuvia valmiiksi. Tällä läppärillä kun ei sitten toimikaan kaikki ihan niin kuin pitää, on kuvien työstäminen todella työlästä. Niinpä tähän loppuun muutama ruutu ensimmäisen illan vuohikuvia. Aikas jees tää mun uusi kamera!

1

2

3

4

5