Ystäväjuttuja

Syksyllä, kun olin vuokraillut Ystävää jo vähän aikaa, ja keksin kyseisen kutsumanimen blogia varten, "Ystävä" oli silloin vain nimi. Toive, haave tai enne tulevasta. Nyt minusta tuntuu, että se on totta. Olen tässä vajaassa vuodessa tamman kanssa puuhasteltuani saavuttanut enemmän, kuin osasin odottaa. Me todella olemme ystäviä ja tervehdimme toisiamme iloisesti ääneen aina tavatessamme. Suhteemme syvyys vahvistaa tunnettani siitä, että Ystävä on minulle jonkinasteinen sielunkumppani, juuri se oikea hevonen minulle. Olen kiintynyt moneen hevoseen, muodostanut luottamus- ja kunnioitussuhteen välillemme, mutta mitään tällaista en ole vielä saavuttanut yhdenkään toisen hevosen kanssa. Se on sanoinkuvailemattoman hieno tunne.

Luulen, että suurin vaikuttava tekijä tässä asiassa olen minä itse - myös suhteeni omiin kissoihini on parempi kuin koskaan. Olen muuttunut paljon ihmisenä, varsinkin mitä tulee eläinten käsittelyyn. Ja olen edelleen muuttumassa, kehittymässä koko ajan parempaan suuntaan - ainakin omasta mielestäni. Mietin yhä useammin mitä eläin ajattelee, mitä se tuntee tässä hetkessä. Mietin mitkä toimenpiteet ovat tarpeellisia tehdä, jos eläin ei siitä pidä eikä sitä halua.

Tämmöinen toimenpide Ystävälle on muunmuassa peseminen. Nöyränä arabina se kyllä seisoo vesarissa pestävänä, mutta tammamaiseen tyyliin ilmaisee mielipiteensä hyvin selkeästi. Takajalka on Ystävän suorin kanava antaa palautetta saamastaan käsittelystä. Syksyllä vielä pelkäsin, ja väistin aina kun tamma veti koipensa mahan alle ja suhaisi sillä ilmaa. Itsesuojeluvaistoni muisti Klaaran arvaamattoman käytöksen ja ne pari kertaa, kun se kavio oli oikeasti minuun osunut. Ajan myötä olen oppinut Ystävän tavat, ja sen jalalla huitaisu on kuin närkästynyt huomautus minulle: "En pidä tuosta, lopeta!" Sen tarkoitus ei ole osua, vaikka kovasti ärsyttääkin. Viime viikon pesussa kavio kuitenkin kalahti vahingossa mahan alta viistäneeseen hikiviilaan. Salamana se palautui lattiaa vasten ja nolostuneisuus paistoi tamman olemuksesta.

Arabina Ystävä on myös hyvin ilmeikäs tyyppi ja eilen pisti ihan naurattamaan sen dramaattinen ulosanti pesun aikana. Saamani mulkaisut olivat hyvin suoraviivaisia ja lähes inhimillisiä. Ei jäänyt epäselväksi niiden sanoma.

Olimme pesulla siksi, että valkoinen tamma oli makoillut yöllä karsinassa omissa pissalammikoissaan, mahaa ja molempia kylkiä myöten. Hyvähän tämmöiset on pois suihkutella. Mutta tarvitseeko hevonen pestä joka kerta, kun karvapeitteessä on vähän pinttynyttä likaa, jos hevonen ei sitä halua? (Hoitotoimenpiteistä suoriutuminen ja niiden sietäminen kuuluu ihan peruskoulutukseen, nyt puhun enemmän hevosen "miellyttämisestä".) Ystävän kohdalla varsinkin sitä likaa tulee vielä saman päivän aikana varmasti lisää, joten kyseessä on loputon kierre. Tuskin hevosta juuri vahingoittaa, jos se välillä on vähän pellossa eläneen näköinen.

Tuntuu, että Ystävä on vähän boheemi tyyppi, mieluummin on sottainen itsensä kuin seisoo puunattavana. Tästä on kenties löydettävissä kultainen keskitie. Hevonen puhdistetaan, mutta nopeasti ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla. Mahanalusta on Ystävälle arka paikka ja pyrin sen aina harjaamaan pienissä erissä, pari sutaisua kerrallaan, sillä muuten saan sitä edellä mainittua kaviohuomautusta, jos jään liikaa hinkuttelemaan. Mieluummin käytän yhteistä aikaamme asioihin, joista molemmat nautimme.

~ ~ ~

Noin muuten tämä loppukevät Ystävän kanssa on mennyt edelleen maastakäsitellessä. Vähän erilaisempi kerta oli kun siskoni Gabi tuli mukaan tallille ja pääsi valvonnassani kokeilemaan lännenratsastusta Ystävällä. Oli hassua nähdä tamma toisen ihmisen kanssa, tajusin taas mitä olen sen kanssa saavuttanut. En muista, testasiko Ystävä minua alussa ihan noin paljon, mutta Gabin perässä se ei alkuun suostunut edes kävelemään talliin. Vasta kun minä menin Ystävän vierelle, se koki että nyt täytynee oikeasti liikkua enempi kuin kaksi askelta kerrallaan.

Ratsastaessa Gabi sai olla tarkka, että tamma pysyy suorana ja menee sinne minne hän haluaa. Ravi kokeiltiin varmuuden vuoksi ensin liinassa ja vasta sen jälkeen itsenäisesti. Uralla ravatessa Ystävä teki itselleen tyypillisiä kiihdytyksiä, jotka Gabi sai kyllä hyvin haltuun.

Siskoni ei tosiaan ole heppatyttö taikka tuntiratsastaja koskaan ollutkaan. Jokunen vuosi takaperin kävi välillä mun mukana maastossa, kun silloisella vuokraheppani omistajalla oli toinen hevonen, pomminvarma lämppärimummo. Eli maastossa ja kerran pari kentälläkin käytyään Gabi on oppinut mun opastuksella ratsastamaan kaikkia askellajeja, ohjaamaan, pysäyttämään, peruuttamaan jne.

Rakensin kentälle pienen horsemanship-tyylisen radan, johon kuului pujottelu, voltti kartion ympäri, pysähdys kartioiden välissä (tarvittaessa peruutus) sekä ravipätkä. Pujottelua kokeiltiin myös ohjat nupissa pelkällä pohkeella ja istunnalla, mikä näytti ainakin mun silmään Gabille hankalammalta. Kaulaohjaa käyttäen tuli parhaat pujottelut.

Tunnin lopuksi Gabi talutteli loppukäynnit maastakäsin ja Ystäväkin alkoi näyttää tyytyväisemmältä. Oli tosi kuuma päivä, niinpä pidettiin treeni kevyenä. Päivän päätteeksi taidettiin kaikki kolme olla aika hyväntuulisia, minä ehkä eniten kun näin että Gabilla oli mukavaa ja yhteistyö Ystävän kanssa sujui hienosti.

~ ~ ~

Tietenkään emme ole unohtaneet erikoisempaa harrastuslajiamme hevosjalkapalloa. Kenttä on ollut kovasti varattu aina kun olen tallille tullut, joten palloilu on ollut enemmän sellaista "käydään nyt tallin takana katsomassa sitä palloa ja vähän koskemassa siihen ettei kokonaan unohdu". Pallosta siis sovittiin, että sen kanssa ei mennä kentälle, jos siellä on muita hevosia. Hevosesta riippuen voipi mennä pasmat sekaisin moisesta sinisenhohtoisesta ufosta pyörimässä selän takana kesken ravivoltin.

Viime viikolla kenttä oli harvinaista kyllä tyhjänä, niinpä nappasimme pallon mukaan ja suuntasimme sinne kuljetusharjoituksiin. Ystävä oli yllättävän vauhdikkaalla tuulella. Se harppoi reippaasti pallon perässä, minne ikinä sitä pyörittelin. Välillä lopetin pallon liikuttamisen ja annoin Ystävän potkaista sitä. Parhaansa mukaan tamma yritti sitä aina väistää. Jos sen onnistui kiertää pallon ohi, korjasin tilanteen ja kokeiltiin uudestaan kävellä palloa päin. Ja jos Ystävä osui palloon - ei ollut väliä liikahtiko pallo vai ei - pysähdyttiin palkaksi rapsuttelemaan ja kehuttiin hurjasti. Minusta tuntui, että Ystävä alkoi jollain tasolla hoksaamaan, mitä siltä halusin, mutta sillä on sen verran tiukassa koulutus asioiden väistämisestä, että sitä on hankala kumota vain tämän yhden pallon kohdalla. Saapi nähdä, tuleeko tästä tammasta koskaan "futaria".

Lopuksi tehtiin vielä siedätysharjoituksia "maahan sidottuna". Jätin Ystävän seisomaan kentälle naruriimussa kiinni oleva köysi maassa ja lähdin kanniskelemaan sekä pomputtelemaan palloa sen ympärillä. Kantaen aloitin kaukaa ja koko ajan pienensin ympyrää. Lopulta pallo melkein osui jo Ystävään, niin lähelle se uskalsi meidät päästää. Tämä ei ole aikaisemmin onnistunut. Joitakin kertoja jouduin palauttamaan tamman takaisin aloilleen, sillä varsinkin kun lähdin pomputtelemalla etenemään hevosen sivulta taakse, Ystävä paineistui liikaa ja päätti itse tehdä asialle jotain. Tässä ei nyt päästy tekemään samanlaista edistystä kuin palloa kantaen, sen verran kauan oltiin jo palloiltu (noin 20 min), että hevoselle rupesi riittämään. Lopetin, kun Ystävä malttoi seistä hetken aloillaan minun pomputellessa palloa suoraan sen sivulla. Saaliseläimenä hevonen haluaa pitää mahdollisen vaaran edessään, jotta se näkee koko ajan mitä tapahtuu. Tästä syystä se pallon taakse vieminen on ollut hankalimpia juttuja, sillä selvästi luottamus palloon (ja ehkä minuun?) on vielä kehkeytymässä. Toivottavasti se vielä joku päivä muodostuu.

~ ~ ~

Vajaa viikko sitten hevoset pääsivät laitumelle. Ystävä ei ois voinut olla tyytyväisemmän näköinen, kun vein sen lauantaina omalle yksityispläntilleen vielä harjoittelemaan vihreään siirtymistä. Huomenna nähdään miten laidunelo on sujunut laumassa.

Huomenna meillä on Ystävän omistajan kanssa yhteinen tallisiivouspäivä. Puunailun ja putsailun ohessa tutustutaan todennäköisesti yhdessä palloiluun. Tähän asti kun oon sitä ihan omin päin puuhastellut, niin hyvä tsekata välillä yhdessä, etten opeta mitään sopimatonta. Sitten tuleekin parin viikon tauko Ystävästä, kun lähden toisiin heppahommiin kauas kotoa. Siitä seikkailusta lienee tulla ihan omat tarinansa sitten. ;)