12. heinäkuuta 2012

Hovin näyttelyt - arabiluokat

Jipii, sain edes pienen osan kuvista käytyä läpi ja läimäisen nyt tähän esille parhaita otoksia 1.7 järjestetyistä Hovin Ratsutilan myynti- ja jäähyväisnäyttelyistä. 20 vuoden kasvatustoiminnan jälkeen tila lopettaa ja myy kaikki siitosorit, -tammat, varsat sekä tuntihevoset, joista osa kävi vuorollaan kehässä pyörähtämässä. 

Näyttelyssä tuomareina olivat Ratsujalostusliiton puheenjohtaja Håkan Wahlman sekä 
Suomen Arabihevosyhdistyksen kunniajäsen Erik Björksten. 

Väkeä oli yllättävän paljon, en osannut odottaa sellaista määrää populaa. Järkkäri roikkui suurinpiirtein joka toisen katsojan kaulassa, joten netti on varmasti pullollaan samojen hevosten kuvia eri kuvakulmista. 

Tähän postaukseen laitoin nyt kuvia vain arabiluokista, seuraavaan sitten risteytys-, poni-, kylmäveri- ja muut luokat. Hovin omien arabien lisäksi kehässä nähtiin muutama jo Hovilta pois muuttanut kasvatti sekä ori- ja ruunaluokassa pari minulle entuudestaan tuntematonta yksilöä. 

Kuvat ovat minun ottamiani ja ovat täällä katsomista, ei kopioimista varten. Jos esiinnyt itse näissä kuvissa tai hevosesi esiintyy, multa voi sähköpostitse kysellä käyttölupia kuviin. Samoiten jos et halua kuvaasi/hevosesi kuvaa täällä näytettävän, poistopyynnön voi myös lähettää osoitteeseen: hannapietilainen@windowslive.com

Kuvat menee siinä järjestyksessä kuin luokat pidettiin eli ekana nuoret, tokana tammat ja lopuksi orit/ruunat. Koitin löytää kaikista hevosista sekä rakenne-/liikekuvan että pääkuvan. Pyrin saamaan tähän postaukseen enempi näitä edustuskuvia. Mahdollisesti on luvassa vielä postaus, johon pistelen nuo muutamat pystyyn hyppäys ym. villiintymiskuvat.

PS. Moni näistä hevosista on vielä vailla uutta huolehtivaa kotia, kiinnostuneet ottakaa yhteyttä Matti Hoviin!
PPS. Hevosten tiedot ja hinnat löydät Hovin omilta sivuilta tästä linkistä
PPPS. Ja jos oot tosi kova blogini fani tai muuten vaan anteliaalla tuulella, otan vastaan sponsorointeja hevosen ostohinnan ja ylläpitokulujen muodossa. Azucar tai Zaladino käy hyvin. ;) 


NUORET



t. Azucar


 o. Miztral


o. Zaladino


r. Prinzipe 


 r. Pizarro

TAMMAT


t. Izbiliya 


 t. Zabayon


t. Carmenzita, jolla on muuten oma blogi!


 t. Ziquitita

ORIIT JA RUUNAT


 o. Ziroco


o. Zid 


r. Ziryab 


o. CM Madheenh El Era


o. Zorongo


o. Fire 


r. QA Dzax SE 

 Oriluokka odottelee tuloksia. Taustalla Fire, etualalla Zid.

Tammaluokka. Izbiliya edessä, takana Ziquitita.

Tammaluokka. Edessä Carmenzita, takana Izbiliya.

Zabayonin esittäjä oli tyytyväinen tamman sijoitukseen.

Nuorten luokan voittaja Pizarro

Tammaluokan voittaja Ziquitita 

 Oriluokan voitti Fire. Kuvassa orin kasvattaja, näyttelyissä tuomarina toiminut Erik Björksten halaa Firen esittänyttä Minttu Pihliä. Tästä kasvattajasyystä Björksten ei voinut Fireä arvostella, jolloin pisteet orille antoi yksin Håkan Wahlman. 

7 kommenttia:

  1. Olipa hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Todella hienoja kuvia ja upeita hevosia. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kuvista, kiva katsoa, kun itse ei asu tuolla päinkään eli ei mitään saumaa olis ollut päästä kattomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin tonne matkaa noin 200km, siitä huomas ettei houkutteluista huolimatta lähtenyt yhtään kaveria mukaan kuvaamaan. :) Mut itse kun olin menossa seuraavana päivänä leirille samaan paikkaan, niin oli helppo lähteä!

      Poista
  4. Ihania kuvia oot saanu!
    Ja varsinkin mun rinsessa oli taas niin nättinä <3

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita ja upean näköisiä noi Arabit :3

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)