17. tammikuuta 2016

Arabiannoutaja Topi

Niille lukijoille, jotka eivät blogia seuraa facebookin kautta (tykkäämään pääset tästä linkistä: http://www.facebook.com/lannennopein), tulee mahdollisesti uutena tietona minun ja Topin huikea edistyminen pallon noutamisen kouluttamisessa. Ennen joulua pääsin kolmena peräkkäisenä viikkona kerran viikossa tekemään lyhyen harjoitussession Topin kanssa, joista kahdesta viimeisestä olen jakanut fb-tykkääjien nähtäville videomateriaalia (linkit löydät myös tästä postauksesta).




Koulutustavastani: 

Koulutustapani on positiivinen vahvistaminen ja tarkemmin sanottuna naksutinkoulutus. Kun hevonen tekee halutun asian, annan äänimerkin: joko suulla - vihellys, tai naksuttimella - naksahdus. Äänimerkki kertoo hevoselle, että nyt teit oikein, ja sen jälkeen tulee aina ruokapalkka, esim. pieni pala porkkanaa tai leipää. Kun hevonen osaa tehtävän, äänimerkkiä ja ruokapalkkaa voi harventaa, palkita vain silloin tällöin. Tämä tietty ääni tarkoittaa aina ruokaa, eikä merkkiääntä tule koskaan tehdä, jos ei aio antaa palkkiota. Pelkkä ääni ei ole palkinto, vaan sen tulee olla jotakin, mistä hevonen pitää. Ruuan sijaan palkkioksi käy myös esim. rapsutus. Koulutustapa perustuu siihen, että hevonen ymmärtää toiminnan olevan kannattavaa, koska se saa sen kautta mieluisia asioita, jotka rohkaisevat hevosta yrittämään ja jatkamaan halutun tehtävän tekemistä.


Lyhyt kooste koulutuksen vaiheista: 

Ensimmäisellä kerralla pidin palloa kädessäni ja aloin palkita, kun Topi kosketti palloa turvallaan. Seuraavaksi palkkaa herui vasta, kun Topi kosketti palloa hampailla ja sitten vasta kun otti reilumman hammasotteen kahvasta. Tähän asti päästiin noin vartissa.

Toisella kerralla laskin pallon maahan, ja palkitsin taas alkuun hampailla koskettamisesta, sitten tarttumisesta ja ilmaan nostamisesta. Alkuun Topilla oli vaikeuksia saada otetta, kun kahva nojasi maata vasten ja välillä hän yrittikin kysellä minulta, saisiko sitä porkkanaa helpommalla. Sinnikkäästi ruuna jatkoi yrittämistä, ja alkoi ymmärtää miten turvalla tuuppimalla saa lopulta paremman otteen pallosta.

Kolmannella kerralla palkitsin pallon pitämisestä hetken aikaa ilmassa, sitten siirryin palkitsemaan pallon kantamisesta muutaman askeleen ajan. Ensimmäisillä kerroilla Topi ei ymmärtänyt lähteä liikkeelle pyynnöistäni huolimatta. Vaati noin kolme toistoa, että poni hoksasi asian. Tästä harjoituskerrasta on olemassa videokooste.

Neljännellä kerralla - noin kuukauden tauon jälkeen - aloin jo heittää palloa. Topi tosin ymmärsi lähteä noutamaan sitä vain, jos otin itse muutaman askeleen sivulle. En lähtenyt suoraan palloa kohti, mutta vähän sinnepäin johdatellen. Koska Topi oli takaperin ketjuttamalla oppinut, että pallo tipahtaa aina minun jalkojeni juureen ja sitten saa namin, hän ymmärsi pallon noukittuaan lähteä luokseni. Jos Topi pudotti pallon matkalla, hän ymmärsi itse nostaa sen uudelleen kantoon, kunnes pääsi luokseni. Tältä kerralta on yksi videonpätkä blogin fb-sivulla.


Pohdintoja:

Nyt voi oikeastaan jo sanoa, että Topi osaa halutun tehtävän suorittaa. Tätä voisi hioa vielä sillä, että yhdistäisin jonkin sanan, esim. "pallo" tai "hae" pallon koskettamiseen, jolloin voisin pallon heitettyäni jäädä paikoilleni seisomaan ja sanoa merkkisanan, mikä toimisi Topille vihjeenä käydä hakemassa pallo. Ja toki voisi kokeilla heittää pidempiä matkoja ja niin edelleen.

Olen sanonut tämän niin monet kerrat monessa eri keskustelussa, mutta sanon sen vielä kerran: naksutinkouluttaminen on niin älyttömän hauskaa! Se on nopeaa, kuten äskeisestä tekstistä ja videoista huomaatte, ja minulle siinä hauskinta on nähdä, miten eläin alkaa itse kokeilemalla yhdistää asioita. Eläin saa todella käyttää aivojaan ja olla aktiivisena toimijana, tehdä itse päätöksiä, minkä koen olevan tosi tärkeää kaikille elollisille olennoille - monesti hevostenkin kanssa asian laita on näin, että ihminen pyytää ja hevonen tottelee. Tässä se tulee ikäänkuin vaivihkaa, hevonen itse päättää, meneekö pallon luo vai ei. Ja eihän se mene, jos se kokee sen epämiellyttäväksi. Topilla ainakin tuntuu olevan oikeasti kivaa tätä tehdessä, ja samalla tuossa tullaan vahvistaneeksi sitä, että ihmisen luo kannattaa aina tulla. Se on hevoselle mukavaa ja kannattavaa, koska silloin saa ruokaa.

Jatkossa tullaan varmaan tekemään näitä noutojuttuja vähintään silloin tällöin. Se on Topille - ja minulle - hyvää vaihtelua tavanomaisista hevosen ja ihmisen yhdessä tekemistä harjoituksista. Ja kuka tietää, ehkä seuraavaksi otetaan työn alle jokin muu hauska naksutinkoulutustehtävä. :) Kommentteihin saa laittaa ehdotuksia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)