26. huhtikuuta 2012

Kootut tippumiset - saa nauraa!

Eilinen ilman satulaa köpöttely sai miettimään hevosen selästä vasten omaa tahtoa poistumista ja millasia maastoutumisia sitä on vuosien varrella omalle kohdalle sattunut. En ole jaksanut enää laskea, mutta varmaan 10 ja 20 kappaleen väliin menee mun tippumiset. Miinalta en siis ole, Huom. vielä, ehtinyt tippumaan, mutta kokoilin tähän vähän niitä vanhempia muistelmia ja parista hetkestä on jopa kuvamateriaalia. 

"Mä niin tipun, mä niin tipun... Oho, mä tipuin."
Hölmöimpiä putoamisia on ollu varmasti sellaset hetket, että istut hevosen selässä, satulassa tai ilman, ja humma alla tuntuu menevän vähän turhan kovaa. Jotenkin oot vähän arka sitä pidättämään ja meno vaan kiihtyy, vauhti alkaa hirvittää ja jännityksessä alat puristaa reisillä pysyäksesi kyydissä. Teetkin itsellesi karhunpalveluksen ja juuri tästä syystä tasapaino järkkyy ja hetken päästä löydät itsesi maasta. Itelle on käynyt näin kahdesti, ratsastustunneilla, kerran satulan kera ihan ravista ja kerran ilman satulaa laukatessa. Jälkimmäisessä tapauksessa silloinen hoitoheppa jäi hölmistyneenä viereen kattomaan, että kenen luvalla mä taukoilen kesken tunnin. :D Ja molemmissa keisseissä siis itse hevonen ei ole tehnyt mitään poikkeavaa, kulkenut vain uralla eteenpäin ja tups, tontti kutsuu. 

Älä opeta tätä hevosellesi
Kävin joskus parisen kertaa perhetuttujen shettiksellä maastoilemassa, silloin kun vielä koon puolesta olin sopiva ratsastaja shetukalle. Vikalla kerralla ponin omistajan tytär ei päässyt lämppärillään mukaan kipsatun jalkansa takia. joten mun oli tarkoitus mennä maastoon yksin. Bellahan ei ollut samaa mieltä. Poni kietaisi takajalkojen varassa ympäri ekan 10 metrin jälkeen ja päädyttiin ratkaisuun, että sen omistaja taluttaa mua sen maaston. Käveltiin lenkki ja tultiin kotiin vievälle tielle. Rouva sitten kysyi, että haluanko ravata vähän. Pelkkään käyntiin kyllästyneenä sanoin tietenkin joo - virhe. Bellalle oli nääs fiksusti opetettu, että kotipihaan saa laukata miljoonaa. Niinpä kun taluttaja päästi ohjista irti, ensimmäiset kolme askelta taisivat tosiaan olla ravia. Sen jälkeen mentiin aivan järjetöntä kyytiä se puolen kilsan suora ja ihan turhaan yritin huudella "whoa"ta ja pidättää ohjilla, mitä yritin ilmeisesti niin kovaa, että ne jopa katkesi lopulta. Ketterästi poni kävi tipauttamassa mut tallin nurkalle: täysiä sinne ja jarrut pohjaan, niin painovoima vie ratsastajan mukavasti lavan yli tantereeseen. Sitten se kipsutteli tyytyväisenä hörisemään kauan kaivatulle tallikaverilleen.  

Talven riemuja ponystyle
Vielä noina ponivuosinani kävin yhden kaverin luona ratsastamassa. Hän omisti shettisruunan ja ylläpidossa oli russitamma, ja tämän kaksikon kanssa lähdettiin ratsastuskäytössä olevalle laitumelle vetämään ponirallia. Ravailtiin syvässä hangessa hyvä ura siihen ja alettiin laukkaamaan. Mulla oli tietenkin alla pukkiherkempi russi ja molemmat ponit riemastu vauhdista niin että jokusen kierroksen jälkeen vauhti oli aika hyvä ja lopulta tuli sellanen pukkisarja, että lensin kaulalle. Poni ymmärsi hidastaa käyntiin, mutta yrityksistä huolimatta en enää päässyt takasin selkään ja nauraen liu'uin alas paksuun hankeen selälleen. Ei muuta kuin uudestaan! 

Naruportin vaarat
Hovin Ratsutilalla ollaan yleensä lännenleireillä menty aina yks tunti trailia ilman satulaa. Tämä mahtava kuvamateriaali on tuolta ainoalta kerralta, kun olen kyseisellä tallilla koskaan maastoutunut. Ratsunani oli silloinen lemppari (no on se vieläkin :) Zider, vähän säpäkämpi ja vauhtivalmis arabiruuna. Tunti meni ihan rauhallisissa merkeissä ja Zider keskittyi hienosti tehtäviin, kunnes tuli naruportin aika. Naru jotenkin jännitti ruunaa kauheasti ja yritin vaan rohkaista sitä menemään lähemmäksi porttia. Sain napattua narun käteen, kun hepoa alkoikin taas epäilyttää ja Zider lähti hivuttautumaan poispäin suht hitaasti, käyntiä tai ravia. Naru tipahti kädestä, mutta epäonneksi se jäi hetkeksi jumiin mun polven ja hevosen väliin, ja tietenkin Ziderin vetäessä poispäin se portin toinen tolppa kaatui. Sittenhän se singahti laukkaan eikä mulla ollut hirmuisen suuret mahikset pysyä kyydissä. Kuvat on suht pieniä, mutta vikasta kuvasta pitäis näkyä, että nauran, joten välikohtaus ei todellakaan pilannut tuntia, se teki siitä vain ikimuistoisemman. :) Kuvissa mukana Anna & Sigi (?) pällistelemässä poikkeavaa tilannetta. 




Esteratsukoksi vaikka väkisin
Tämä taitaa olla tuorein tippumiseni, viime syksyltä siis. Lopettelin silloin Finessen vuokrausta ja vikalla kerralla aattelin että hei, hyppäänpä pitkästä aikaa! Kentällä oli valmiiksi muutama este, joten mikäs siinä. Päivän valitsin vaan todella huonosti, sillä oli tosi tuulista ja Finesse tunnetusti ei välttämättä muista miten käyttäydytään, jos sää ei sitä miellytä. Esteet ja enkkuratsastus ylipäänsä ei ole myöskään Finessen juttu, vaan tamma on aina rennompi länkkäriä mentäessä. Alkuverkassa ei tuntunut mitenkään pahalta, perus säpsyilyä, mutta parin ekan hypyn jälkeen tuli vauhtia lisää ja jopa pukkeja. Finesse ei harrasta pukittelua, noin yleensä, ja mullakin oli pukittanut viimeksi 1,5v sitten, ja kuitenkin kerta viikkoon sitä ratsastin. Loppuvaiheessa protestointi alkoi olla hyvin selkeää ja Fine pääsääntöisesti kieltäytyi aina tietyllä pystyllä. Sit päätin että nyt se muuten menee siitä yli vaikka mikä olis ja humman kieltäessä pamautin pohkeet kylkiin. Joo, kyllähän se hyppäsi sitten, mutta arvatkaa ehdinkö mä hyppyyn mukaan? Tästä havainnollistavasta tilannekuvasta voitte asian päätellä... :D Tuosta ilmalennosta päädyin vähemmän viehkeästi kaulan kautta mutalätäkköön miettimään asioita uusiksi. Polvi sai vähän tälliä ja päässä heitti hetken, mutta kipusin vielä satulaan ja hyppäsin saman esteen heti perään ongelmitta (vaikkei mun  esteistunnassa nyt muutenkaan kehumista ole...), kuten seuraava kuva teille todistaa. :) Finessen sinkoilumaineesta huolimatta oon pudonnut siltä tämän lisäksi vaan yhden kerran - ja täysin samalla tavalla. Opinko mitään? No, ehkä en kolmatta kertaa yrittäisi. (;



Loppuun voisin ympätä, että kuten näissä esimerkeissä, harvemmin noissa tupsahteluissa on mitään suurempaa sattunut. Välillä heittää päässä ja välillä on koko sääri ja polvi mustelmilla, ei sen enempää. Ihan pienenä tyttönä putosin maastossa hevosen pillastuttua niin, että sain lievän aivotärähdyksen ja kaupan päälle hevospelon viideksi vuodeksi. Hevosteluni määrään nähden oon päässyt todella vähällä, kun porukka murtaa luitaan ja pahimmassa tapauksessa katkoo jopa niskansa noissa hommissa. Että ei se ihan leikin asia ole, vaikka toisinaan hauskalta näyttääkin ja nykyään oon kehittänyt tasapainoa ja refleksejä yhä paremmiksi, ihan tippumiset välttääkseni. :) Mutta kuten huomaatte, hauskoja muistoja niistä on jäänyt ja joka kerta sitä oppii uutta. 

4 kommenttia:

  1. Haha, ihana toi eka estehyppykuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on just sellasta matskuu et ihme ku kehtaa laittaa näytille... :---D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti, kiva että tykkäsit! :)

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)